viikkotulkinnat

vko 13
Viikko on kaksitahoinen. Toisille se tuo tullessaan onnea ja toisille taas oikeutta. On tärkeää muistaa että onni ei tule laulaen, vaan siihen tarvitaan myös uskoa omaan toimintaa ja itseensä. Ole oikeudenmukainen kaikessa toimissasi ja varsinkin silloin kun puhutaan tunteista. Älä aliarvio omia äläkä' muiden ideoita. Kevät on puhkeamassa ja aurinko lämmittää, joten kannattaa imeä tuota kevään kasvun energiaa itseensä ja tuntea kuinka kaikki kasvu alkaa tapahtua vauhdilla. Luota omaan tekemiseen ja löydä siitä onni ja rikkaus. Aurinkoa viikkoosi. Lue oma tulkintasi sen pakan kohdalta, joka kuvastaa sinun tämän hetken mielialaasi. Laajemman tulkinnan voit tilata kirjallisena tai puhelintulkintana.
23
Se taakka, jota kannat voi olla omaehtoista. Olet kuitenkin päässyt jo
pitkälle, sillä nyt olet vapautumassa tuosta taakasta. Tämä voi tarkoittaa
sinulle sitä, että olet ns. tuomioistuimen edessä ja sinua ohjeistetaan
luopumaan niistä asioista, jotka eivät enään palvele sinua ja sinun toimiasi.
Nämä ovat siis muodostuneet sinulle taakaksi.
Tämä viikko tuo sinulle lämpöä ja rakkautta. Muista myös antaa niitä itsellesi,
sillä vain sinä voit tuntea parhaiten mitä tarvitset.
Nyt sinusta kumpuaa energiaa, joka virkistää ja ravitsee. On mahdollista antaa
tilaa ajatuksille ja tunteille.
Kontrolloi kuitenkin vahvoja tunteita, sillä ne voivat viedä sinua syrjään turvalliselta
ladulta, sillä sydän hallitsee nyt päätä paremmin.
Viikko tuo tulleessaan seuraelämää. Mukaan kuvaan voi astua uusi tuttavuus tai
jo vanha, jota kohtaan tunteet syvenee. Viikko on hyvin hedelmällistä aikaa kaikelle
uuden syntymiselle.
35
Tie, jota kuljet on pitkä ja kapea. On siis aika avartaa maisemaa ja poistaa
sieltä ne esteet, jotka estävät sinua näkemästä pidemmälle. Huomaat että samalla
tiellä on muitakin, mutta et jostain syystä halua heitä kohdata. Mieti mikä on
tuo syy, minkä vuoksi käännät selkäsi. Huom., tämä voi tarkoittaa henkilöitä
tai asioita, joilta haluat sulkea silmäsi.
Myötätunto on se mitä me tarvitsemme ja jos tunnet, ette ole saanut myötätuntoa
omille ajatuksillesi, niin sinun on tärkeää miettiä onko kuitenkaan nuo
ajatukset sellaisia, jotka tukevat toimintaasi ja eteenpäin menoa. Jokin
kriisitilanne voi nostaa päätään, kunnes huomaat, että pelot ovat täysin liioiteltuja
tai että kaikkeen on looginen selitys, eikä sinun ole syytä niitä kantaa mukanasi.
Terveyttä, perhettä tai työtä koskevat huolet voivat heittää varjonsa tiellesi,
joten avarra tietäsi ja näkökantaasi kauemmaksi.
Kun vapaudut kahleesta, joka sinua nyt painaa, niin kehittyy uusi positiivinen elämäntyyli.
Kuitenkin on tärkeää muistaa, että tuo kulkemasi polku on kivetön ja selkeä
sekä kuljet auringonpaisteessa ja tämä voi jäädä joskus huomaamatta.
11
Olet siinä vaiheessa elämässäsi, että voit saavuttaa jotain suurempaa. Jos olet
tehnyt tulevaisuuden suunnitelmia niin nyt on hyvä aika alkaa toteuttamaan
niitä. Sillä nyt jos koskaan on hyvät mahdollisuudet onnistua ja saada tuloksia
aikaan.
Oletko haaveillut talouden kohentumisesta? Vai jostain muusta rikkaudesta? On
siis hyvä aika toteuttaa unelmia tai suorittaa vaikka tutkintoja. Nyt tulokset
kaikkeen ovat mitä parhaat.
Luovuus voi puhjeta kukkaan, kun sille annetaan tilaisuus. Tee siis, vaikka pääsiäiskoristeita,
jotka ilahduttavat myös muita.
Hyödynnä viikon energioita myös työyhteisössä tai kotipiirissä. Tuloksia syntyy,
kun niihin uskalletaan panostaa. Nyt on siis positiivinen viikko. Jossain
asiassa tapahtuu suuri edistysaskel ja kova työ tuottaa tulosta.


vko 12
Viikko kuljetaan vahvoissa energioissa ja tämä on hyvä tiedostaa, jos omat voimavarasi ovat heikot, niin silloin viikko voi tuntua raskaalta ja onkin syytä rauhoittaa mielesi ja levätä.
Taas ne joilla, on nyt voimaa tehdä ja toteuttaa asioita, on ryhdyttävä välittömästi toimeen.
Viikon aikana voi tuntua päänsärkyä, nuhaista oloa tai kipua nivelissä. Tämä on ohimenevää ja ei kannata huolestua, mutta ehkä tarkoitus on hidastaa tahtiasi, jos kuljet liian vauhdilla eteenpäin.
Viikko tuo tullessaan paljon positiivisuutta ja sitä kannaattaa nyt varastoida omaan sieluun ja mieleen. Kevät on jo alkanut vauhdilla.
Aurinkoista viikkoa ja muistathan jos tarvitset tukea ja vastauksia elämäsi polulle, niin autan sinua tulkintojen ja energiatasausten muodossa. Tilaa oma henkilökohtainen tulkintasi.
nro 1
Henkilökohtaiset haasteet ja menestys nousevat esiin viikon
aikana. Sinulle kertyy pääomaa nyt muussakin kuin rahallisessa merkityksessä.
On käytävä läpi omia haasteita, jotta voidaan saavuttaa tuo pääoma ja kun
kaikki saadaan tasapainoon, niin menestys on taattu.
Sinä kannat kuormaa mukanasi. Kun kurkistat taaksesi, niin ymmärrät kuorman
painavuuden. Se ei kuitenkaan loppujen lopuksi ole niin painava kuin olet
ajatellut, joten kevennä hiukan.
Se mihin olet nyt pyrkimässä, on aivan ulottuvillasi ja otat pitkän askeleen
kehityksessä eteenpäin. On tulossa jännittävä vaihe elämääsi. Kuuntele hyvin
herkällä korvalla myös taustaääniä ympäriltäsi. Voit erottaa sieltä jotain
millä on merkitystä myöhemmin. Tällä viikolla kannattaa pitää omaa ääntä hiukan
pienemmällä. Jos päästätä likaa suustasi niin se voi kääntyä sinua vastaan.
Joten rauhoita mielesi ja kielesi.
Se matka mitä nyt kuljet, on pitkä ja mäkinen. Kuitenkin sinulta löytyy kaikki
voimat mitä siihen matkaan tarvitaan. Luota itseesi ja kevennä kuormaasi.
nro 2
Kiinnität huomion henkilökohtaisiin asioihin. Salaiset pelot
uhkaavat nousta mieleen ja tästä voi seurata väsymystä. Tämän viikon energiat
ovat hyvin vahvat ja sinulle ne voivat tuntua painavilta ja huomaat ehkä pientä
päänsärkyä tai nivelsärkyä. Tämä ei siis ole mitään vakavaa vaan johtuu
yksinkertaisesti energioista, joita tämä viikko kuljettaa mukanaan. On vaaran joutua
mukaan kiistoihin, joten on helpompi pitää omat ajatukset omia kuin että laukoo
niitä muiden kuultavaksi. Voipa olla, että olet oikeassa mutta muut eivät näe
tuota puolta minkä sinä tiedostat. Joten tämä viikko on parempi viettää
nauttien omasta seurasta ja omista ajatuksista.
Lepää, rentoudu ja tutki omaa maailmaasi. Nyt on viimeinen kevään viikko
sinulle ja ensi viikosta alkaa jo auringon lämpö polttaa. Tämän vuoksi on hyvä
ottaa viikko rauhallisesti ja valmistautua tuohon hurjaan energiaan, jota
lataat viikon aikana.
Tee suunnitelmia ja lähde toteuttamaan niitä ensi viikosta alkaen.
nro 3
Vahvaa tekemistä viikon aikana. Olet päättänyt jotain ja
suunnitelmia on mutta toteutus on vielä hukassa. Lähde päättäväisesti kohti
sitä mitä olet menossa. Suojaa itsesi ympäröiviltä katseilta ja energioilta.
Keskityt siis omaan tekemiseen ja jaksamiseen.
Oletko päättänyt tehdä jotain radikaalia tämän viikon aikana? Jos olet
päättänyt, niin siihen on nyt oikeat energiat ja kaikista vaikeuksista selviät
parhaiten hyvällä perusfilosofialla. Muistutetaan että kaikki on nyt sallittua
niin sodassa kuin rakkaudessa. *
Ota siis haasteet vastaan ja hyväksy ne sattumukset, jotka ovat olleet
kompastuskivinä elämäsi polulla. Potki nyt nuo kivet edestäsi ja raivaa tietäsi.
Nyt mennään ja mennään vauhdilla. Tee päätöksiä ja toteuta suunnitelmasi.
nro 4
Uuden alkua ja uusia suhteita. Sinulla on kyllä nyt kaikki
kortit kädessäsi. Jotain viestiä tuodaan, joka antaa sinulle paljon
positiivista energiaa ja tämä viesti on mahdollisesti jo odotettu.
Jos suunnittelet uuden alkua, on se sitten perheenlisäystä, yritystä tai
parisuhdetta niin tämä viikko on juurikin oikea aika aloittaa alusta.
Ne joiden syntymäpäivä sattuu tähän viikkoon ovat hyvin onnellisten energioiden
alla ja mikään ei horjuta heidän eteenpäin menoa.
Kirjoita kirja tai tee to do-lista asioista, jotka haluat nyt toteuttaa. Kaikki mitä laitetaan paperille tuottaa paremmin tulosta kuin ne, jotka jäävät pöytälaatikkoon. Ota siis kynä käteen ja lähde toimimaan. Sinua ei nyt mikään pysäytä, joten paina kaasua ja nauti matkasta.
VKO 11
Tämä viikko mennään laskevan kuun energioissa ja voit huomata itsessäsi alakuloa tai energioiden vähyyttä. Ei ole aina itsestään selvää, että nuo energiat johtuvat jostain, mitä olet tehnyt tai olet jättänyt tekemättä. Ole siis itsellesi armollinen ja anna aikaa. Kaikki kyllä muuttuu, mutta joskus muutokset ovat hitaita ja aikaa vieviä. Aurinkoa viikkoosi. Lue viikon tulkinta ja voit tilata laajemman tulkinnat tästä.

VASEN
Tunneperäisiä asioita käydään läpi viikon
aikana. Onko jotain, mitä et nyt ymmärrä tai et halua ehkä ymmärtää? Jokin on
järkyttänyt tunne-elämääsi tai tulee järkyttämään ja tämä aiheuttaa sen, että
sinun on nyt vain keskityttävä omiin tunteisiin ja ajatuksiin. Suojaa itseäsi
hyvin ulkoisilta ärsykkeiltä. Häiritsevä tekijä tai osapuoli voi olla jopa harrastuksen
tai muun ponnistelun tiellä. Toimi hienovaraisesti tilanteessa, jossa on mukana
jokin kolmas aspekti.
Muutoin viikon aikana käydään läpi omia tunteita, myös parisuhde viidakossa. Toisille
tämä tarkoittaa satunnaisia kohtaamisia ja nämä voivat muuttua syvälliseksi
suhteeksi tai saat uuden ystävän. Kun ideoita syntyy, niin niihin kannattaa
tarttua molemmin käsin ja noudattaa ns. jing & jang lakia. Tässä molemmat
täydentävät toisiaan. On siis muistettava, että yksin kyllä pärjää, mutta jotta
olisi täydellinen, tarvitaan siihen kuitenkin aina kaksi.
Sinulla on nyt hyvä viikko toteuttaa tuota lakia ja löytää omat heikkoudet,
joita vain toinen voi täydentää.
KESKELLÄ
Sinun viikkosi alkaa varsin onnellisissa tai muuten vain täydellisissä
energioissa. On hyvä viikkoa tehdä toiveita ja haaveita, sillä niillä on nyt
hyvät mahdollisuudet viedä kaikki onnelliseen lopputulokseen. On siis itsestä
hyvin pitkälle kiinni, kuinka annat viikon energioiden sinuun vaikuttaa.
Joku läheinen kaipaa nyt tukeasi ja ole valmis sitä tarjoamaan, sillä Hänen voi
olla vaikeaa kertoa tunteistaan ja haluaa ehkä paeta syvälle tunteiden alle.
Tarvitaan siis sydämen tutkiskelua ja rehellisiä vastauksia. Kun sinulta
kysytään niin ole rehellinen. Jokin asia on jota ei haluta nostaa ilmoille,
mutta on tärkeää olla rehellinen: Tämän hetken energiat voivat aiheuttaa patoutumia
ja niitä onkin hyvä purkaa vaikka hiihtoladulle tai muuhun urheiluun. Henkiset
harrastukset ovat toisille parempi tie ja toiset voivat vaikka kokeilla seksuaalisia
nautintoja. On vain hyvä purkaa tunne-energiaa jonnekin mieleiseen tekemiseen,
jotta se ei patoudu sisällesi.
Nauti viikon antamista hyvistä tunteita ja unohda viime viikon stressinaiheuttaja.
OIKEA
Olet nyt muutoksen edessä ja tärkeää nähdä syvemmälle, kuin vain raapaista
hiukan pintaa. Pinnan alla voi kyteä tuli, joka voi roihahtaa hetkellä millä
hyvänsä. On siis käsiteltävä asioita, jotka ovat pinnan alla ja niistä ei puhuta
tai niitä ei haluat nostaa päivänvaloon.-
Ota riski ja tee jotain poikkeavaa tällä viikolla. Siihen on nyt hyvät
mahdollisuudet ja sinulle ilmaantuukin otollinen tilaisuus toteuttaa jotain
uutta tai vaikka vanhaakin ideaa. Älä siirrä mitään ensi viikkoon, vaan tee
huolellisesti kaikki ne mitä sinun kuuluukin tällä viikolla tehdä.
Jollain lailla muutoksien keskellä kuitenkin viitataan täyttymykseen, joka on
jo ovella- Huomaat, että alku on vaikeaa ja tarvitaan muutos… Kun pääset liikkeelle,
niin kaikki sujuu helposti ja sinulla on mahdollisuus päästä eteenpäin.
Jokin henkilökohtainen asia tai mahdollisuus tarjoutuu. Toisille se voi olla matka,
joillekin matka omaan sisäiseen maailmaan tai muutos johonkin arkirutiiniin.
Ota kaikki nuo muutokset ilolla vastaan.


Vko 10
Viikko alkaa täyden kuun energioissa ja tämä saa meissä aikaan uhmaa. Ole siis omapäinen ja älä anna periksi. Jokainen elämänvaihe on tärkeä ja näin ollen ei kannata haaskata aikaa takkuiluun tai hidasteluun. Pidä puolesi kaikessa mitä tavoittelet. Usko siis itseesi, sillä jatkuva muutos ja kasvaminen vaatii meiltä paljon energiaa ja päättäväisyyttä. Huomaat että viikon ponnistelujen tulokset ovat menestyksekkäitä.Tämän viikon tulkintaan otin poikkeuksellisesti tarot kortit mukaan. Niillä on jotain painavaa sanottavaa kaikille tänä kevään ensimmäisenä viikkona. Usko itseesi ja lopeta jahkailu. Nyt mennään eikä meinata.
VASEN
Oletko kulkenut side silmillä? Et ehkä ole uskaltanut katsoa tulevaan. Tämä voi
hidastuttaa eteenpäin menoa ja jo alkaneita projekteja. Muista, että
tietämättömyys ei kelpaa verukkeeksi elämän tuomioistuimessa. Etsi tietoa ja
käytä omia taitojasi, jotta pääset eteenpäin. Tärkeintä on löytää tasapaino
kaikessa siinä, mitä nyt teet. Älä keikuta tuota vaakaa liikaa, sillä sen
jälkeen tasapaino on vaikea löytää.
Älä laske kaikkea muiden varaan. Toimi itsenäisesti silloin kun siihen
tarvitaan sinun voimiasi ja taitoja.
Mitä tulee taloudellisiin asioihin, niin sinulla on nyt mahdollisuus päästä
tilanteen tasalle. Laske varat ja rahat, järjestele ne asiat, jotka voit ja
muista, että joskus kumppanuus on tärkeä vaihtoehto.
Onnen ja yhteisymmärryksen viikko kannattaa käyttää hyväksi, kun suunnitellaan
yhteistä' tulevaisuutta ja yhteisiä projekteja.
Nauti siis viikon hyvistä energioista, niin töissä kuin kotona.
KESKELLÄ
Joskus vaihtoehtoja voi olla liikaa ja tämä aiheuttaa hidastumista asioissa,
joita pitäisi nyt saada liikkeelle ja eteenpäin.
Tämä viikko on hyvää aikaa etsiä ratkaisuja huoliin ja sinua askarruttaviin asioihin.
Ole kärsivällinen ja luota että kaikki järjestyy.
Viikko lupaa sinulle onnea ja hyvää, mutta voit pitkästyä helposti jos asiat
eivät etene tai ne ovat liian seesteisessä tilassa. Arvosta kaikkea sitä mitä sinulla
on ympärilläsi ja huolehdi suhteestasi. Viikko viittaa siihen, että hääkellot
soivat tai kutsu ristiäisiin on tulossa.
Jokin lyhyt matka auttaa sinua näkemään asioita toisesta näkökulmasta. Tämä
matka voi suuntautua, vaikka vain lähikauppaan, mutta sillä on merkitys sinun viikkosi
kulkuun. Muista kulkea varoen ja katsellen jalkoihisi.
Jos jokin asia kohtaa vastustusta niin ole kärsivällinen ja ota viivästykset
vain välttämättömän pahana. Älä tee lopullisia ratkaisuja, jos olet epävarma.
Odota aikaa parempaa, ei ne suunnitelmat mihinkään katoa. Muista levätä.
OIKEA
Rattaat lähtevät pyörimään mutta toiselle alku voi olla hitaampaa. Odota
rauhassa. Liittoutuminen voi olla huono ratkaisu sillä joku kolmas osapuoli voi
kokea kateellisuutta tai jäädä ulkopuoliseksi. Ole siis varovainen toimissasi
ja siinä, miten asiat ilmaiset.
Suunnittele kaikki huolella ennen kuin aloitat toiminnan. Pitkän aikavälin
suunnitelmat on nyt hyvä tehdä, jotta ne tuottavat hedelmää. Jos tuntuu että poljet
paikallasi, niin älä anna periksi. Jos pelaat korttisi oikein, niin menestys on
taattu. Laita kuitenkin kaikki paperille, jotta pysyt koko ajan mukana suunnitelmassasi,
etkä hairahdu uuteen tai toiseen polkuun. Muista myös pitää kiinni arvomaailmastasi.
Mikä sinulle on tärkeää? Oletko unohtanut välillä asioiden tärkeysjärjestyksen.
Käy läpi sitä ja päivitä suunnitelmasi uusiksi. Tasapainon löytäminen voi olla vaikeaa
ja tämän vuoksi tuo suusi suunnitelma on tärkeä tehdä.
Lepää aina kun voimat ovat vähissä. Muutoin tämä voi aiheuttaa myös läheisissä
huonon tuulen purkauksia. Huolehdi omasta terveydestä ja jaksamisesta. Raaka
voima ja tietämättömyys johtavat vaikealle tiellä. Pysy siis suunnitelmassasi tiukasti
ja älä luista aikatauluista liikaa.
Sinun on tärkeää ladata tuota täydenkuun energiaa maanantain-tiistain välisenä
aikana. Kulje hetki kuunvalossa tai nauti siitä ikkunan edessä. Lataus on tärkeä
toimenpide.


Vko 9
Tasapainoa ja rauhaa luvassa viiikolle 9.
Kuinka meistä kukanenkin sitten pystyy toteuttamaan näitä teemoja on välillä haastavaa, mutta jokaiselle siihen annetaan mahdollisuus. Pysähdy hetkeksi miettimään miten sinä voisit löytää tasapainon elämääsi ja rauhoittamaan mielesi viikon aikana. Tämä tietysti on hyvä tie jatkaa kohti kevättä ja kesää.
Kuukausi vaihtuu ja Maaliskuu tuo tullessaan aurinkoa ja kirkkautta. Tämä voi toisista tuntua ahdistavalta kun taas toiset nauttivat suuresti lisääntyvästä valosta. Anna itsellesi sopivasti aikaa sopeutua kaeikkeen. Ei aina tarvitse olla samanlainen kuin muut.- Onneksi me olemme yksilöitä ja siitä saat olla kiitollinen. Jos aurinko ei paista joka päivä niin ole kiitollinen kuitenkin jokaisesta hetkestä joka sinulle on annettu.
Rahallista ja tasapainoista viikkoa, Minna!
Kun tarvitset laajempaa tulkintaa niin tilaa tästä.
Vasen:
Sinulle tarjoillaan energian maljaa. Olet ehkä kokenut olevasi väsynyt ja energiat vähissä. Nyt viikon aikana sinulla on mahdollista lisätä voimaa ja energiaa. Muista juoda paljon puhdasta vettä, tuota elämän eliksiiriä.
Koet mahdollisesti onnen kaipuuta, vaikka siihen et syytä tietäisikään. Tämä kuuluu tämän hetken ajanjaksoosi ja hyväksymällä sen ja lepäämällä, pääset siitä eteenpäin. Anna kaiken tunne-energian purkautua vapaasti, sillä muuten se muuttuu ahdistavaksi ja rauhattomaksi. Viikon vaikutukset ovat hyvin henkilökohtaisia ja niitä ei aina toiset voi ymmärtää. Luo itsellesi mahdollisimman tasainen tie tälle viikolle ja tee suunnitelmia. To do -lista on varsin hyvä apuvälinen ja liimaa se vaikka jääkaapin oveen, jotta näet sen jatkuvasti ja näin ollen saat asioita tehtyä. Jos aloitekyvyn ja rohkeuden puute vaivaa sinua, niin siirrä niihin liittyvät asiat ensi viikkoon suosiolla. Turhaa on hakata päätä seinää, siitä ei seuraa kuin kipua.
Rauhallista viikkoa.
Keskellä:
Punnitset energiaasi ja yrität löytää tasapainon. On tärkeää pysähtyä jo heti alkuviikosta ja miettiä millä energialla ja vauhdilla lähdet asioita toteuttamaan. Sinulle nousee voimaa ja parantumista, jos olet ollut kipeä tai muuten tuntenut itsesi voimattomaksi alkuvuodesta.
Älyllistä työskentelyä on syytä vahvistaa tällä viikolla, sillä sinulla on siihen nyt hyvät energiat. Luovuus puhkeaa kukkaan, jos annat sille tilaisuuden. Ja saavutat muutenkin hyviä tuloksia kaikessa siinä mitäå teet. Jos olet epäonnistunut jossain tai epäonnistut tällä viikolla, niin ei kuin uudelleen yrittämään. Valtava tarmo ja positiivisuus voi iskeä aivan yllättäen ja silloin on tietysti hyvä olla siihen valmiina. Eli laadi suunnitelmaa ja aikataulua, kuinka asioita toteutat ja missä järjestyksessä kevään aikana. Sinun viikkosi on täynnä positiivistä energiaa, joten hyödynnä sitä kaikessa missä vain voit. Muista kastella kukat keksiviikkona ja hoitaa parisuhdetta ja ystävyyssuhteita.
Oikea:
Olet nyt jollakin tavalla sovittelijan roolissa. On siis hyvä aika sopia erimielisyyksiä, jos niitä on ollut. Sinun sanomaasi ymmärretään paremmin ja voit kertoa myös kaikki vaikeat viestit, sillä niiden vaikutus on huomatttavasti lievempi tällä viikolla, kuin että siirtäisit niitä ensi viikkoon.
Vahvoja tunteita on kontrolloitava, kuitenkin toisaalta, on hyvä näyttää tunteensa. Etsi siis tuo paljon puhuttu tasapaino kaikkeen tekemiseen.-
Uusia tuttavuuksia solmitaan helposti viikon aiknana eli, jos olet lähdössä treffeille tai muuten tapaamaan sinulle outoja henkilöitä, niin näistä tapaamisista kehittyy pitkiä ja vahvoja ihmissuhteita.
Toiveilla ja haaveilla on nyt hyvät mahdollisuudet toteutua, joten käy läpi oma haavekarttasi ja jos sinulla ei sitä vielä ole, niin tee se.
Energian kasvu on huimaa, joten muista seisoa tukevasti jalat maassa. Huikeaa viikkoa sinulle!


VKO 8
Kaikki on mahdollista maan ja taivaan väliltä. Nyt sinulla on siis hyvä tilaisuus aloittaa tai päättää jotain. On aika jolloin kaikki kasvit kukoistaa ja tällä on sama vaikutus meihin ihmisiin. Sinun oma hyvinvointisi on nyt kaiken avainsana.
Pidä jalat tukevasti maassa jotta voit maadoittaa itsesi ja saada hyvät energiat virtaamaan. Tämän viikon aikana on hyvä ladata akkuja jaj levätä.
Kurkista, mitä oma tulkintasi sinulle kertoo ja löydät tulkinnan oman horoskooppimerkin kohdalta ja huomaa, että joillekin merkeille tulee kaksi tulkintaa.
Aurinkoenergiaa kaikille!
Kauris, Vesimies,Kalat ja oinas
Olet elämäsi siinä vaiheessa, että jotain muutosta tai uudistusta on juuri tapahtunut tai on tapahtumassa. Alkuviikosta tai oikeastaan alkuvuodesta asti sinua on pidätelty paikallasi. Onko se sitten omaehtoista tai ei, niin nyt on lähdettävä liikkeelle. Viime vuosi toi mahdollisesti sinun elämääsi kyyneliä, joita et kaivannut tai osannut odottaa. Nyt on aika nousta siitä olotilasta ja kohdata todellisuus ja sen mukana on mahdollista parantua vanhoista haavoista.
On vahvistettava omaa puolustusta ulkoisille tekijöille, mitä se sitten ikinä tarkoitaakin. Jokaiselle meistä sillä on oma selitys. Pysähdy miettimään, mikä on se asia jota sinun kuuluu nyt vahvistaa. Tee sen jälkeen pitävä suunnitelma ja toimi sen mukaisesti.
Viikon aikana tulee sinulle jokin mukava yllätys tai huomaat, että jokin asia ei ole läheskään niin huonosti kuin olit ehkä ajatellut.
Avioliitto ja kumppanuus kukoistaa tällä viikolla ja joillekin voi olla luvassa jopa kosinta. Onhan keskiviikko kuitenkin tuo suuri rakkaudellinen päivä. Muista hemmotella silloin kumppania tai vaikka itseäsi. Tärkeää on kuitenkin jakaa tuota rakkauden voimaa ja sanomaa, mikä on ilmassa.
Oinas, Härkä, Kaksonen ja Rapu
Sinun on nyt aika pysähtyä kuuntelemaan, mitä sinulle haluataan kertoa. Onko se viesti läheiseltä, kumppanilta tai itseltäsi. Tuo viesti ei ole sinua saavuttanut tai et ole sitä halunnut kuulla. Nyt siis avoimin mielin ota vastaan kaikki, se mitä sinulle kerrotaan.
Jokin asia täytyisi nyt lyödä lukkoon. Onko se joku päivämäärä vai tavoite? Tee siitä suunitelma tämän viikon aikana, niin sinulla on hyvät mahdollisuudet saavuttaa se, mitä oikeasti tavoittelet. Kekseliäisyydellä ja päättäväisyydellä saavutetaan hyviä tuloksia. Energiaa sinulla kyllä on jos vain osaat sen kaivaa itsestäsi esille. Jos et ole löytänyt sisäistä voimaasi, niin kannattaa pysähtyä ja tehdä harjoite, joka auttaa sinua löytämän vahvuutesi ja voimasi.
Teet jotain suurella sydämmellä ja huomaat, että se kyllä palkitaan. Nautinnollista viikkoa.
Rapu, Leijona, Neitsyt, Skorpioni ja Vaaka
Edistysaskeleita on tiedossa rakkausasioissa. Olet ehkä aiemmin kokenut, että joudut uhrautumaan tai mukautumaan rakkauden eteen, mutta nyt tuulet ovat kääntyneet ja tulet huomaamaan, kuinka sinua kohdellaan ja kuinka saat takaisin sen mitä itse annat.
Helmikuu on aikaa, jolloin sinun on sisäistettävä omat voimavarasi ja keskityttävä niihin asioihin, jotka ovat tärkeitä. Älä missään nimessä luovuta jos jokin asia tökkii, eikä lähde etenemään siinä määrin kuin itse toivoisit.
Tee pieni matka lähistölle ja katsastele asioita ns. boxin ulkopuolelta. Huomaat jotain sellasita, mitä sinulta ennen on puuttunut. Pidä kiinni kuitenkin ohjaksista, ettet lähde lentoon. On siis hyvä pitää jalat maassa, vaikka välillä pää olisikin pilvissä.
Viikon aikana sinua palvelellaan ja palvotaan. Jos kukaan muu ei sitä tee, niin suo itsellesi hetki omaa aikaa, jolloin voit tehdä juurikin niitä asioita joista nautit.
Vaaka, Skorpioni, Jousimies ja Kauris
No huh huh, sinulla on kyllä paras viikko meneillään. Romantiikan suhteen voit odottaa melkein mitä vain. Romanttisia illallisia, kohtaamisia tai hetkiä oman rakkaan kainalossa. Ilmassa on odotuksen tuntua. Tee aloite, jos et vielä ole saanut aikaiseksi esimerksiksi lähteä treffeille, tavata hyvää ystävää tai viettää aikaa perheen ja läheisten kanssa.
Kohtalo puuttuu peliin juuri oikealla hetkellä. Joten älä epäröi enään, vaan toimi. Tarvitaan lisää toimintaa, ei lisää toimettomuutta.
Joillekin tulee kutsu juhliin, tai kuulet mahdollisesti perheenlisäyksestä tai kohtaat rakastetun.
Niille, jotka kulkevat vielä yksin etsien kumppania, tämä viikko on sinua varten. Lähde siis tapaamiseen tai tee rohkesti aloite. Nämä treffit tuottavat tulosta, on tietysti itsestä kiinni, kuinka käytät hyväksesi tuota tilaisuutta.
Uskalla katsoa hiukan kauemmas ja nähdä mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Viikon energiat jatkuvat kuun loppuun asti. Ryhdy siis heti toimeen.


VKO 7
Viikon aikana usealla nousee eteen tilanne, jossa omat pyrkimykset ovat liian korkealla. Toisille tämä näyttäytyy siinä, että halu mennä eteenpäin on liian suuri ja sen vuoksi moni asia takkuaa ja toisilla taas menohaluat pysähtyvät kokonaan.
On siis tärkeää kuunnella, mitä oma sisäinen ääni pyytää sinua tekemään ja miettimään, mitkä ovat omat vaatimukset viikolle. Ovatko ne kohtuuliset vai liian suuret.
Muistetaan huolehtia itsestä ja toisista. Kerro niille ystäville ja läheisille, joita rakastat, mitä he sinulle merkitsevät. Hyvää ystävänpäivää kaikille.
Lue viikon tulkinta alta ja voit tilata laajemman tulkinnat tästä.
Henkilökohtaisen lisätulkinnan voit tilata täältä.
3. Kierrätkö kehää?
Oletko jumittunut tiettyihin asioihin tai rutiineihin? Nyt on aika päästää irti ja lähteä uutta polkua katsastelemaan. Joku kulkee perässäsi ja ei pysy sinun matkassasi. Otatko isompia askeleita kuin kummpanisi? Vai onko sinun vauhtisi vain yksinkertaisesti muille liikaa?
Hidasta tahtia ja pyri ylläpitämään tiettyä tasapainoa sekä harmoniaa. Mielialat voivat vaihdella ja tässä onkin vaarana että kaikki rasittaa sinua liikaa. On siis erittäin tärkeää pysähtyä heti ja miettiä uutta suuntaa tai edes muuttaa hiukan omaa tekemistään.
Ne asiat jotka ovat nyt järjestelyjen alla, on tärkeää tehdä loppuun asti. Nyt viitataan myös avioliittojärjestelyihin tai muihin läheisiin liittyviin järjestelyihin. Mitä sellaista sinun on tehtävä, jotta kaikki ovat onnellisia ja samaa mieltä? Kun saat vastauksen selville, niin kaikki kielteisyys katoaa ja seuraa onnen ja yhteisymmärryksen rikkautta. Joten kun tiedät , niin toimi!
Tilaa henkilökohtainen tulkinta täältä.

VKO 6
Viikon 6 energiat pöyrivät paljon sanan rakkaus ympärillä. Se kuvastuu viikon teemoissa vahvasti.
Huomaa kaikki se kauneus ympärilläsi mitä siinä on. Jos tuntuu, että olet elänyt jonkin aikaa pimeässä jaksossa, niin nyt on aika katsoa kohti valoa ja sitä kauneutta, mitä se heijastaa.
Toisille viikko tuo menestystä ja tuloksia ´syntyy, kun on valmis tekemään töitä sen eteen. Omaksu lempeä tapa työskennellä ja suo itsellesi lepohetkiä tilaisuuden tullen.
Viikon 6 energiat ovat vielä hiukan hitaita täyden kuun jäljiltä, mutta kohti loppuviikkoa ne alkavat hiljalleen nousta ja tuottaa tuloksia.
Valitse sinua koskettava korttipakka ja lue oma tulkintasi viikolle 6.
Eteenpäin: On tärkeää mennä eteenpäin eikä pysähtyä. Jos elämäsi on pysähtyneessä tilassa, on sinun nyt otettava hiukan vauhtia ja lähdettävä isolla askeleella kohti tulevaa.
Ota huomioon ystävät ja läheiset ympärilläsi. Joku on ehkä jäänyt ilman huomiotasi ja on tärkeää kertoa hänelle, mitä hän sinulle merkitsee.
Älä pelkää näyttää tunteitasi. Oli ne sitten negatiivisia tai positiivisia. Mitään ei kannata piilotella. Kuuntele sisäistä ääntäsi ja mitä sillä on sinulle kerrottavana. Tutki tunteita ja motiiveja, varsinkin kumppania tai läheisiä kohtaan. Varmista että olette samalla aallonpituudella. Viikon energiat voivat joko viedä teitä erilleen tai tuoda yhteen ja tämä on täysin sinusta kiinni. Jos haluat, että suhteet toimivat ja ovat kunnossa niin näytä tunteesi. Vältä ylireakointia ja varsinkin, jos ne liittyvät seksuaalisiin tunteisiin. Suuntaa liika energia urheiluun tai lähde vaikka vain kevyelle kävelylenkille kumppanin tai läheisen kanssa.
Laajempi tulkinta avaa enemmän, miten toimia tilanteessa. Tilaa se täältä
2.
Yksinäisyyden tunne - vastaan läheisyys
Sinun maailmassasi on nyt sekavia tunteita tai ajatuksia. Eikö aikasi tai ajatuksesi riitä kaikille läheisille? ON MIETITTÄVÄ MYÖS, SITÄ MITÄ ITSE HALUAA JA MISSÄ MENNÄÄN. On tutkittava omia tunteita ja voit kokea viikon aikana onnen kaipuuta. Vaikka kaikki olisi hyvin, niin sydän kertoo muuta. Mistä tämäs sitten johtuu? On ehkä aika miettiä omia haaveita ja toiveita. Onko ne kenties päivitettävä nykytilanteeseen uusiksi. Tee se heti tällä viikolla, jotta samat energiat eivät jatku tuleville viikoille. Anna siis kaikkien tunteiden purkautua:
Jokin tilanne aiheuttaa päänvaivaa. Jos haluat vastauksia niin kysy. Älä jätä mitään oman arvelun varaan. Et voi tietää mitä toinen oikeasti ajattelee. Jos se vaatii puhelinta, niin soita ja kysy viestin sijaan. Tämä avaa sinulle paljon enemmän asioita, kuin että laitat viestiä ja saat vastaukseksi jotain epämääräistä tai vaikka vain peukun.
Kurkista tulevaasi ja suunnittele ainakin yksi asia, mitä haluat tältä viikolta nro 7. Kirjoita se kalenterin reunaan tai vaikka postic-lapulle.

AVAIN:
Sinun elämääsi tarjotaan avain ja ulospääsyä tilanteesta joka on mieltäsi vaivannut viime aikoina. Vankkumattomalla lujuudella saavutetaan usein paras tulos. Uskotko oikeasti omaan tekemiseesi? Vai olisiko jotain parannettavaa? Pysähdy heti alkuviikosta miettimään noita kysymyksiä. Huomaa että toiveesi alkavat toteuta, eikä tarvita kuin hitusen verran vaivannäköä- Jotain positiivisia toimenpiteitä on suoritettava toivotun tuloksen varmistamiseksi, silllä tässä kaupassa on mukana kaksi osapuolta.
Täydellinen mielenrauha saavutetaan loppuviikosta kun on tehty jotain sen eteen. Joten pysähdy ja harkitse seuraavia askeleita. Kuitenkin varmista että otat seuraavan askeleen eteenpäin, etkä palaa vanhoihin tutuuihin kuvioihin. Tämä koskee myös parisuhteita ja on tärkeää päästä irti menneistä ja kulkea kohti tulevaa, joskin hiukan ennelta arvaamatonta.
Voit tuntea alkuviikosta itsesi epävarmaksi mutta muista että avain ona sinulla ja vain sinä voit sitä kääntää lukossa. Loppuviikosta on aika pysähtyä ja nauttia niitä hedelmiä joita elämä tarjoaa ja tärkeää onkin varmistaa ettei syö sitruunaa jos ei siitä pidä.
Kulje jalat maassa, mutta pidä pää pilvissä.
Henkilökohtaisen lisätulkinnan viikkoosi voit tilata tästä.
NAINEN:
Kaipaatko kosketusta ja huolenpitoa? Jos olet kulkenut matkaasi yksin tai mahdollisesti huonossa suhteessa, niin tämä viikko tuo sinulle jotain uutta tunteiden saralla.
Niile, jotka ovat parisuhteessa ja onnellisia, viikko muistuttaa pitämään huolta suhteesta ja kiinnittämään erityisesti huomioa siihen kuinka kumppania kohtelet.
Uusi vaihe elämässäsi on käsillä. Kysymykseen voi tulla onnellinen tapaaminen, juhla tai parisuhde. Kohtalo puutuu peliin ja on syytä tutkia omia sisäisiä motiiveja. Nyt tarvitaan toimintaa, ei toimettomuutta.
Jos päätät jaäädä makaamaan paikallesi, voi olla että väsymys ottaa vallan. On siis tärkeää lähteä liikkeelle ja yhdistää maailmat kodin ja ulkomaailman välillä. Tee mielluummin yhteistyötä, kuin että toteutat kaiken yksin, sillä huomaat helposti että yksi ilman toista on epätäydellinen.
Tällä viikolla voit korjata satoa siitä mitä' olet marraskuussa aloittanut.
Niille, jotka vielä etsivät kumppania, on tämän viikon sanoma lähteä liikkeelle. Tee se sinulle parhaalla tavalla, mutta varmista kuintekin, että teet jotain asian eteen.
Henkilökohtaisen viikkotulkinnan voit tilata tästä.
TIEN RISTEYS:
Elämässäsi on joko parhaillaan tilanne, jossa joudut valitsemaan polkuasi uudelleen tai olet kohta tulossa siihen kohtaan, kun jotain on tehtävä. Muista, että itse kuitenkin valitset sen polun jota kuljet. Voit vaikuttaa siihen pitkälti minkä valinnan teet, mutta epävarmuuden iskiessä voit pyytää tarvittaessa apua ja uskoa siihen että sinua autetaan>
Nyt todellakin neuvot ovat tarpeen.
Tämän viikon tarkoitus elämässäsi on ottaa riski. Älä pelkää lähteä kohti uutta ja tuntematonta polkua. Lähde rohkeasti sille polulle, joka sinua eniten pelottaa. Vain sillä voit savuttaa parhaan tuloksen ja voit nähdä itsesi kuninkaana.
Jos olet harkinnut jotain omaisuuteen liittyvää, on hyvä viikko aloittaa ja toteuttaa suunnitelmia. Jos taas kaipaat elämääsi jotain uutta, kuten työ tai parisuhde, niin tällä viikolla sinulla on mahdolisuudet vaikka mihin.
Tärkeintä on se, että hyväksyt itsesi ja muut sellaiseina kuin olette. Varsinkaan toista ei voi muuttaa, mutta itseään ja omaa käyttäytymistään voi muuttaa. Lähde tavoittelemaan hyvää arkea ja sen tuomaa palkintoa. Viikonloppuna voit nostaa maljan voittajana jos olet uskaltanut lähteä toteuttamaan unelmiasia.
Henkilökohtaisen viikkotulkinnan voit tilata tästä.


VKO 5
Opettele kuuntelemaan sisäistä ääntäsi. Puhu itsellesi ja mieti, mitä haluat sanoa. Alkuviikko on hyvää aikaa kommunikoida myös läheisten kanssa. Jos et ole muistanut soittaa jollekin läheisellesi, niin tee se välittömästi. Hän odottaa sitä.
Loppuviikon energiat tasoitttuvat ja silloin on aika ottaa rennosti. Kuukausi vaihtuu ja uudet energiat alkavat virrata elämänjoessa. Helmikuu voi olla hyvinkin ristiriitaista aikaa. Toisille se tarkoittaa virran mukana etenemistä ja toisille taas, on vaarana uida liian syvälle omien tunteiden virtaan. Joten rauhoita mielesi heti alkukuusta eli tämän viikon lopulla. Älä anna tunteiden vaikuttaa liikaa jokapäiväiseen elämääsi. Huolehdi omasta energiatasostasi.
Aurinko näyttäytyy hiljalleen enemmän ja enemmän, joten ulkoile aina kun siihen on tilaisuus.
Katso mitä kortit sinulle tuovat tähän viikkoon. Valitse pakka ja lue oma tulkintasi. Aurinkoa päiviisi; Minna.
Vasen pakka
Kuuntele tarkasti omaa sisäistä ääntäsi. Mitä se haluaa sinulle nyt viestiä?
Löydä rauha keskustelemalla itsesi kanssa. Onko jotain mitä haluat nyt muuttaa? On hyvä aika aloittaa muutoksien teko. Näe omat sisäiset värisi ja sävelesi. Sinulla on paljon sellaista pääomaa, jota muilla ei ole, mutta et ehkä aina huomaa sitä itse. On paljon itsestä kiinni, miten tuota henkistä pääomaa käytät. Nyt on hyvä aika miettiä tulevaa ja tehdä suunnitelmia. Jos et ole niitä henkilöitä, jotka tekevät pitkäaikaisia suunnitelmia, niin nyt sinua kyllä kehoitetaan siihen. Älä luota liikaa siihen, että kaikki tapahtuu ja järjestyy ihan itsestään. Joo, kyllä ne järjestyy, mutta ei ehkä juuri niinkuin sinä haluaisit. Tämän vuoksi on tärkeää laatia oma suunnitelma.
Opettele elämään sovussa oman elämän kanssa, niin elämä näyttää lupaavalta.
Elämässäsi vallitsee nyt vakaa jakso ja se antaa sinulle itseluottamusta ja kykyä auttaa muita ihmisiä.
Käytä hyväksi omaa kokemusta.
Keskimmäinen pakka
Tuntuuko sinusta, että aika ja elämä matelee? Vai onko joku asia, joka ei etene haluammallasi vauhdilla? Tämän viikon energiat ovat hitaita ja voi tuntua raskaalta ainakin alkuviikosta. Ota siis hetki aikaa ja pysähdy. Aina ei tarvitse juosta niin kovaa. On ihan ok, ottaa välillä hitaammin ja rauhallisemmin. Jos sinua siitä on joskus moitittu, niin älä anna sen muuttaa sinun tapaasi toimia.
Jokin epäonnistuminen tai viivytys nyt kalvaa mieltäsi. Unohda tuo ja suuntaa katse eteenpäin. Rauhallisesti ja maltilla saavutat hyvän lopputuloksen. Jos jokin asia takkuaa kotirintamalla, se voi aiheuttaa yhteenottoja. Vältä näitä, mutta älä kuitenkaan jätä sanomatta, jotain mikä mieltäsi kalvaa. On tärkeää että päästää tunteet ilmaan ,etkä sulje niitä sisällesi, koska tämä vain aiheuttaa vain sen, että energiat hidastuvat ja koet väsymystä.
Neuvona siis sinun viikkoosi on että, hidasta tahtia jos olet edennyt liian vauhdilla tai jos koet olevasi liian syvällä tunteissasi, niin hengitä välillä ja ota kevyempi asenne. Lähde liikkeelle, äläkä pydähdy omaan maailmaasi liiaksi. Ulkona paistaa aurinko ja kuu on nyt suotuisassa elementissä tämän viikona ajan, joten hyödynnä nämä rauhalliset hyvät energiat.
Oikea pakka
Kodin merkitys on sinulle nyt suuri. Joudutko jostain syystä olemaan enemmän kotona kuin normaalisti? Muista, että tämän tarkoitus on se, että sinua halutaan nyt rauhoittaa. Huomaa, että koti on myös turvasatama elämän myrskyiltä.
Viikon energiat ovat ristiriitaiset. Toiset voivat kokea olevansa ns. vankina omassa kodissaan ja toiset taas kaipaavat kodin lämpöä. Mieti kumpaan kategoriaan sinä kuulut.
Jos koet olevasi vankina omassa kodissa, niin mieti miksi koet niin. Mikä on se asia, joka estää sinua lähtemästä liikkeelle? Kun ymmärrät viikon viestin, on sinun helpompi askeltaa kodin ulkopuolelle. Tee lyhyitä matkoja, pieniä kotoa poistumisia, esim ruokakauppaan. Tämä voi tuoda yllättävän paljon hyvää oloa. Lyhytkin kuvioista poistuminen auttaa näkemään tilanteen uudesta näkökulmasta.
Jos kaipaan kodin lämpöä, tunnista mistä se johtuu. Sisäinen ristiriita johtaa sekavaan ajatteluun. Tällainen mieli aiheuttaa hämmennystä myös muille. Älä hae vastauksia ulkopuolelta, vaan löydät ne kyllä sisältäsi. Kysy mitä sinulle oikeasti kuuluu ja ole rehellinen itsellesi. Joskus on parempi odotella hetki, kuin toimia liian hätäisesti. Päättämättömyys johtaa vaikeuksiin ja voit menettää jonkun tilaisuuden. Joten varo tuhlaamasta energiaasi vääriin asioihin. Koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa alusta.

VKO 4
Kiirehtiminen vain pahentaa asioita. Ota maltillisesti asiat, joita olet tekemässä tai suunnittelemassa. On parempi hengittää hetki, ennen kun toimii. Tämä pätee niin toiminnallisissa asioissa, kuin myös tunteissa.
Mikä onkaan sinun viikon haaste tai toiminta. Voit lukea siitä tulkinnan, valitsemalla se chakrakortti ja pikkukortit, jotka herättää sinussa jotain tunteita. Kaikki pakat kertovat eri chakran-alueen toiminnasta. Sinulle voi nousta kaksikin pakkaa, joten lue silloin molemmat tulkinnat.
Rauhallista viikkoa ja muista lepäämisen ja veden juonnin tärkeys.

1.
On tärkeää tiedostaa mitä haluaa. Oletko haaveillut jostain jo pidemmän aikaa. Mikä se sitten onkaan, toiselle oma koti, matkustelu, opiskelu tai vaikka uusi työ. On tärkeää tiedostaa, mitä oikeasti elämältään haluaa. Tee Bucket list- itsellesi ja lähde toteuttamaan tuota listaa. Yleensä se lista on koko elämän lista. Voit lisätä siihen asioita aina kun löydät uuden päämäärän ja tavoitteen. Niin kauan kun sinulle on vähintään 20 asiaa listassa, niin kauan elät elämääsi intohimolla ja halulla. Jos lista lyhyenee, pysähdy miettimään mitä vielä haluat elämältäsi.
Elämä on liian lyhyt siihen, että vain elämme, ilman tavoitteita ja päämääriä. Mieti miksi tämä nyt nostetaan sinun kohdallesi. Tutki sisäistä maailmaasi ja tee suunnitelmia. Vuoden energiat ovat rauhalliset mutta päättäväiset. Tämä viikko on aikaa suunnitella elämääsi vuosisksi eteenpäinja jos tuo on liian pitkä aika, niin tee suunnitelmat edes kuukaudeksi kerrallaan. Ryhdy siis toimeen heti.
Sinun viikkosi on kaiken kaikkiaan onnekas ja tähän nostetaan taloudelliset asiat. Luvassa voi olla kaikenlaista rikkautta, tutkaile ihmissuhteita, jotta ne myös säilyvät tuottoisina. Tarkoitetaan myös onnen ja yhteisymmärryksen rikkautta. Tarjotaan uusia kokemuksia ja uutta koettavaa. Muista, että vain sinä teet itse päätöksen, siitä minkälaisena ja kuinka rikkaana oman elämäsi tälllä hetkellä näet ja koet.
2.
Tunteet ja sydän ohjailee sinun toimintaasi ja viikkoasi hyvin voimakkaasti. On tärkeää avata tunnelukkoja ja tutkia omia sisäisiä motiivejasi. Huolehdi oman tunne-elämäsi hyvinvoinnista. Älä sulje ovea omaan sisäiseen maailmaasi ja elämääsi. On vaarana uppoutua liian syvälle omaan sisäiseen minään.
Viikon tunnelma on ristriitainen. Mahdollisuus päästä tilanteen tasalle nostetaan heti alkuviikkoon, joten jos et saa siitä kiinni heti alkuviikosta, niin loppuviikko mennään samoilla energioilla. Tee lyhyt matka kotisi ulkopuolelle. Tämä avaa uusia portteja ja on tärkää, että tunnistat, mitä sinulle tarjotaan.
Ojenna kätesi toista kohti ja auta häntä. Joku henkilö tarvitsee nyt huomiosi.
On muutettava suuntaa. Lepää ja rentoudu kun sinulla on siihen mahdollisuus. Tuhlaat aivan liikaa energiaa turhiin ajatuksiin tai toimintaan. Katso läpi sormien pikkumaisuutta, jota kohtaat. Kukaan ei ole täydellinen, et siis sinäkään. Et voi arvostella toisia, koska jokainen tekee omat päätökset ja ajavat omaa asiaansa sille kuuluvalla intohimolla.
Energiat voivat olla vähissä, joten huolehdi liikunnasta, ulkoilusta ja riittävästä levosta.
3. On aika nousta ylös, täyttää huone omalla energialla. Sinun on nyt pysähdeyttävä miettimään, kuka olet ja kuka haluat olla. Vietä aikaa ystävien kanssa, jotka näkevät sinun korkean energiasi vaikutuksen, sillä Joku tarvitsee sinua ja vahvaa energiaasi. Nauti myös itse viikon tuomista mahdollisuuksista. Tällä viikolla sinulla on mahdollisuus tehdä ihan mitä ikinä sitten halautkaan, kirjoita kirja tai kirje, sanoita vaikka laulu. Käy kampaajalla tai hemmottele muuten itseäsi.
Kirjoita myös ylös kaikki se,mistä olet kiitollinen. Tämä viikko on sinun viikkosi. Nautinto lisää nautintoa ja halua tehdä asioita, jotka ovat sinulle mieleisiä.
Ole rohkea ja toimi. Muista kuitenkin omat rajat siitä, mitä tarkoitaa, kun haluaa kiivetä korkeammalle. Sieltä voi aina pudota, mutta mitään ei voi saavuttaa, jos ei kokeile.
Viikko on tarkoitettu uusiin alkuihin. Tilaisuuksiin on tartuttava heti, sillä ne eivät toistu. Nyt viitataan suuriin tulevaisuuden näkymiin. Positiivisia tuloksia on odotettavaissa, jos pidät kuitenkin jalat tukevasti maanpinnalla.
Jokin vaihe elämässäsi saavuttaa päätepisteen ja avaa uuden oven. Astu tuosta ovesta sisään, vaikka et tietäisikään mitä se tarkoittaa. Toiveet saavat tuulta purjeisiinsa joten unohda pelot ja epäilykset. Suuntaa katseesi pitkälle tulevaan. Hyvät teot aina tulevat palkituksi. Toiminnallista viikkoa.


VKO 3/23
Viikko lupaa menestystä kaikille niille hankkeille ja projekteille joita nyt aloitetaan tai on jo aloitettu. Tuloksia syntyy kun olet valmis tekemmän työtä niiden eteen. Uusien asioiden aloittamine on helppoa t'ällä viikoll ja innostus johtaa toimintaan. Jos ole aikaisemmin epäonnistunut jossain, niin rohkeasti uudestaan samaa kohti ja tällä kertaa se tuottaa tulosta. Yhteistyö on helppoa joten käytä sitä hyväksi jos tarvitset tukea ja apua omassa tehtävässäsi. Energista viikkoa. Tästä voit lukea oman viikkotulkintasi. Valitse se korttipino, joka kuvastaa sinun projektiasi.
Rakkaus:
Valitsit tämän pakan, koska sinun haasteesi on tällä hektkellä tunne- ja rakkauselämässä. Pohditko parisuhdemaailmaa ja sen tuomia haasteita? Haluatko avaimen harmoniseen elämään?
Annan sen sinulle nyt, ota vastaan ja käytä sitä.
Päästä irti menneistä haasteista. Käytä siihen meditaatio, jonka voit aloittaa tästä.
On löydettävä hyvä suhde itseensä, jotta voit rakentaa paremman ihmissuhteen. Keskity siis olennaiseen eli itseesi. Laajenna elämänkatsomustasi, niin että voit ymmärtää toisen ajatusmailmaa. Et voi muuttaa sitä, voit kuitenkin laajentaa omaa maailmaasi ymmärtämään toista.
Nyt on aika sopia erimielisyyksiä ja antaa toisen puhua. Sinun ei tarvitse sanoa mitä mieltä sinä olet, vaan tue ja ota vastaan. Ei sinua voi mikään satuttaa, kun muista suojata itsesi, ennen tuota tapahtumaa. Luo itsesi kuplaan, jonne vain sinulla on avain. Tuohon kuplaan voit aina hypätä, kun tilanne sitä vaatii ja huomaat kuinka paljon kevyemmin otat vastaan tulevat sanat ja haasteet.
Kun opit käyttämään tuota kuplaa hyväksi parisuhteessa, niin suhde kevenee päivä päivältä.
Älä ole liian vaativa. Kukaan ei ole täydellinen, et sinäkään muille, mutta ole täydellinen itsellesi. Kohtaa muut ymmärtävästi ja tee töitä itsesi kanssa.
Sinulle siis tarjoutuu pian tilaisuus päästä toteuttamaan tätä ja huomaa kuinka turvallisesti ja varmasti tällä kertaa toimit. Telepatia on usein parempi keino kommunkoida kuin sanat. Hakekaa yhteys fyysisesti puhumatta sanaakaan. Luo ajatukset ja toiveet fyysisellä tasolla. Kosketus on nyt A ja O.
Elämänpuu:
Koetko onnenkaipuuta? Koetko olevasi yksin tai onko liikaa henkilöitä ympärilläsi?
Nyt on aika inventoida sekä omat tunteet ja toiveet, mutta myös koko elämäntarkoitus. Ne unelmat ja haaveet mitkä olet aiemmin luonut, eivät ehkä vastaa tätä hetkeä. Tee siis uusia suunnitelmia tulevaisuuden varalle. Ole valmis päästämään vanhoista irti, jos ne eivät ole sinua palvelleet ennenkään, niin eivät ne palvele nytkään.
Keskity siihen mitä sinulla on. Läheiset, ystävät tai työkaverit osoittautuvat tärkeiksi elementeiksi sinun elämässä.
Jokin mystinen kokemus auttaa sinua löytämään oman suunnan ja polun. Tarvitset siihen muiden apua, vaikka kuitenkin on muistettava, että vain sinä etenet omalla polullasi haluamaasi suuntaa. Rakenna nyt uudelleen maailmasi, jossa haluat elää. Mieti mitä ja ketä et tarvitse ja päästä irti. Älä rahaa mukanasi liian suurta taakkaa.
Anna tunne-elämän purkautua vapaasti. Omasta tahdosta on pidettävä kiinni, jotta voit edetä ylemmälle tasolle. Ponnistele ja tee itsellesi tavoite, jonka pidät tiukasti edessäsi, niin kauan kun olet siinä tavoitteessa. Kiipeä korkeammalle,kuin mitä alaunperin olit suunnitellut. Tutki kaikki polut, jotka ovat nyt mahdollisia. Valitse niistä se, mikä sinua eniten houkuttaa ja astu sille. Turvallista matkaa.
Minä:
Muutokset ovat tervetulleita. Uusi vaihe elämässä on alkamassa ja sen on lähdettävä sisältäsi. Ilmassa leijuu odotuksen tunne. Kohtalo puutuu peliin, mutta ennen sitä, on varmistuttava siitä, että olet valmis tuleviin muutoksiin. Käyt läpi tunneperäistä vaihetta, jonka tarkoitus on tutkia omaa minäkuvaa. Näetkö sen nyt toisenlaisena, kuin vaikka vuosi sitten? Jos näin on, niin tämä tarkoittaa sisäistä kasvua. Koskaan se ei ole negatiivinen. Ota itsesi sellaisena kuin olet ja katso tulevaan, mieti minkälainen haluat olla vuoden lopussa. Lähde tuota muutosta kohti. Jos olet tyytväinen itseesi ja kaikki on hyvin, ei sinun sinun tarvitse muuttaa mitään. Kuitenkin välillä on pysähdyttävä katsomaan sisäänpäin, jotta itsekkyys ei nouse liian suureksi haasteeksi elämässä.
Ne joilla on henkisen kasvun aika menossa, kohtaavat haasteita vuoden aikana. Nämä ovat tarpeen, jotta kasvat henkisellä tasolla. Voi olla, että löydät jopa mediaalisia toimintatapoja. Epävarmuus voi astua kuvaan, kun mennään syvälle omiin tunteisiin. Silloin on parempi hetki istua ja rauhoittaa mielesi.
Mieti mitkä ovat sinun suurimmat haasteesi tällä hetkellä tuolle eteenpäin menolle.. Aloita työskentely hitaasti ja haaste keraallaan. Tämä on pitkä polku ja uusi minä ei ehkä koskaan ole valmis, joten ole valmis jatkuvaan muutokseen. On tärkeää pitää huolta omasta hyvästä olosta muutosten keskellä.
Sinun on välillä hyvä pysähtyä ja unohtaa kaikki maalliset asiat. Keskity hyvään oloon ja rauhaan. Luonto on lähellä, joten lähde sinne. Nauti hiljasuudesta ja luonnon rauhasta. Rauhoita mielesi ja hoida itseäsi.

VKO 2/23
Viikon 2 teeman on keveys ja painotetaankin liikkumisen keveyttä. Ole huoleton ja kiinnitä huomio pilviin, niiden keveyteen. Voit kulkea välillä pää pilvissä ja antaa pilvien väistyä edestäsi. Viikko kuvastaa ilmaa ja sen tärkeyttä. Puhdas raikas ilma on meille kaikille pieni arjen luxus. Lähde ulos, liikkumaan ja nauttimaan raikkaasta ulkoilmasta.
Lue mitä korttipakat sinulle kertovat viikosta.
Huomaa, että sivuilla on nyt mahdollisuus tilata tarkempia tulkintoja verkkokaupasta. Varaa oma tulkintasi. Jos haluat viikon jokaiselle päivälle oman tulkinnan, voit sen tilata helposti tästä. Päiväkohtainen tulkinta auttaa sinua pääsemään sisään päivän energioihin.

Pakka 1.
Kuka on henkilö joka ratasastaa elämääsi kuin sattumalta?
Oletko parisuhteessa? Jos olet, niin tämä viikko tuo tullessaan elämän oppeja, siitä kuinka selviytyä parisuhde viidakossa. Aina se ei ole helppoa ja joutuu väistelemään vaaroja. Mutta kuitenkin on tärkeää huomata se, että tuo parisuhde parhaimmillaan on rikkaus ja se tuo tullessaan enemmän kuin vie mennessään.
Niille jotka taivaltavat vielä sinkkuna, on tämä viikko tarkoitettu pariutumiselle. Avaa kiireesti tinder tai lähde ulos katsastamaan minkälaisella kulkupelillä tuleva kumppani kulkee. Ole valmis yllätyksiin, sillä nuo yllätykset voivat joskus aiheuttaa hämmennystä sekä turvattomuutta. On kuitenkkin tärkeää muistaa oma hyvinvointi.
Elämä näyttäytyy kaikille uudesta näkökulmasta ja uusilla toiveilla onkin suuret mahdollisuudet toteutua. Muista miettiä tarkat toiveet ja haaveet tulevalle vuodelle.
Kirjaa unet ylös. Ne haluavat kertoa sinulle jotain.
Tarmoa, into ja tahdonlujuutta löytyy yllin kyllin. Nyt siis toimeen kohti sitä mikä onkaan sinun viikon tavoitteesi.
Pakka 2.
On aika lähteä liikkeelle. Nouse ylös ja astu ulos omata pienestä maailmastasi. Sinua odottaa jokin suurempi tapahtuma tai kokemus.
Jos olet ajatellut hakea uutta työtä, opiskelupaikkaa tai vaihtaa kotia, niin viikko on mitä paras aloittaa työskentely sen eteen.
Toisille tämä viikko on uuden alkua, eli uusi työ, opiskelupaikka tai koti. >
on tärkeää muistaa mennä eteenpäin. Älä jää kertaamaan vanhoja asioita ja polkuja. Älä katso taaksesi kun jatkat matkaa. Uusi tie voi olla välillä myrskyisä, mutta varmasti antava. Tiedät että sinun vierelläsi kulkee tuki ja turva. Toisille se esiintyy auttajana henkimaailmasta.
Nyt on aika sijoittaa tulevaan. Ota riski siinä, mitä oletkin nyt tekemässä. Jos jäät miettimään liian pitkäksi aikaa, iskee uskonpuute ja asiat eivät toteudu.
Pakka 3.
Jos tuntuu että tlämäsi junnaa paikallaan tai joudut vetämään liian raskasta taakkaa, on aika ottaa aikalisä ja miettiä kuinka muuttaa tilanneeta. Muutos on tapahdutava, koska nykyinen elämä vie liikaa voimavaroja. Olet sen jo kyllä tunnistanut, mutta jostain syystä ajattelet, että näin on tehtävä ja mentävä, et voi luovuttaa. Kuitenkaan se ei ole luovuttamisesta, vaan kysymys onkin omasta hyvinvoinnista ja pidäkin nämä kaksi asiaa erillään toisistaan. Pyydä apua, kun sitä tarvitset. Kaikkea ei tarvitse aina itse tehdä. Voit yllättyä tilanteesta mihin se johtaa. Ole avoin ja pidä huoli omasta tilasta ja jaksamisesta.
Pakka 4.
Sinulle tarjotaan avainta uuteen. Tuleva vuosi on sinun vuotesi, siinä mielessä että se tarjoaa parastaan. Opit uusia asioita itsestäsi sekä koko elämsätä.
Tällä viikolla on tärkeää olla itselle hyvä ja armollinen.
Saat lahjan, perinnön tai jonkun muun voiton, joka vie sinua eteenpäin. Rakkaus ja rikkaus ovat asioita joita on vaikea yhdistää. Sinun kuuluu kuitenkin yhdistää nämä aiat kuluvan viikon aikan. Vaikutus on koko vuoteen. Muista että rikkaus ei aina ole rahaa tai omaisuutta. Kerää ne voitot joita elämä' nyt sinulle tarjoaa ja huomaa kuinka paljon rikkaampi olet helmikuun alussa.
Ystävyyssuhteet nostetaan esille. Pidä yhteyttä ja tapaa ystäviä. Ne ovat myös rikkautesi. Viikko on kultaa ja uusia alkuja sinulle.

VKO 51
VKO 47
Tarkestele kumpi elementeistä nousee sinulle viikolla esiin. Onko se puhdas ja valkoinen lumi, joka kuvastaa viattomuutta ja puhtautta. Vai onko se tuli, jolloin voit odottaa suuria tunteita. Voihan tietysti olla, että sinun viikkosi koostuu molemmista elementeistä ja silloin voitkin olla varma että viikko on täynnä energiaa.
Valitse olla olevista pakoista oma viikkotulkintasi ja katso sen kirjaimen kohdalta tulkintasi.

K
On kasvun aika. Tämä aika on omalla tavallaan jännittävää ja tuotteliasta aikaa. Kasvu voi ilmetä monessa muodossa, on se sitten kasvua henkisesti, työelämässä, taloudellisesti tai vaikka kasvua rakkaudessa. Mieti mikä on sinun kasvun paikka. Joillekin tämä tarkoittaa täysin uusia asioita. Nyt on se viikko, kun voit ottaa vastaan kaiken mitä elämä sinulle haluaa tarjota. Älä jätä tilaisuuksia käyttämättä tai katsomatta. Avain uuteen on nyt käsilläsi.
Jos sinulla on ollut huolia viime aikoina, niin olet ehkä käyttäytynyt hounosti läheisiäsi kohtaan. On siis aika korjata tämäkin asia. Jos huomaat joutuneesi negatiivisuuden verkkoon, niin tällä viikolla siitä on helppo päästä irti. Kaikki kokemukset vain kasvattavat elämäntaitoasi.
Ajattele siis positiivisesti ja näe mahdollisuutesi kaikessa mihin ryhdyt, jopa siihen mahdottomalta tuntuvaan ajatukseen.
Tämä jakso on elämässä eteenpäinmenoa varten. Pidä siis hatusta kiinni, jos vauhti meinaa huimata.

S
Sitteet ja sitoutuminen ovat sinun viikon aihealue. Käytä viehätysvoimaa hyväksi, kun haluat viedä jotain asioita eteenpäin. Sinulle ilmaantuu ihana mahdollisuus. Tämä voi olla mahdollisuus perheeseen liittyvänä, mahdollisuus kuunnella itseäsi tai edetä uralla. Osittain viikko voi olla ristiriitainen, etkä saa kiinni, mitä sillä halutaan sinulle kertoa tai opettaa.
Lyhyt matka voisi olla hyväksi, varsinkin jos tämä liittyy mahdollisuuteen. Matka tuo uusia ideoita ja antaa mahdollisuuden päästä tilanteen tasalle.
Nyt on hyvä hetki pitää pieni levähdystauko. Nauti perheen ja läheisten seurasta tai omasta seurasta. Kuulostele itseäsija sitä mikä tuntuu nyt parhaalta. On hyvä hetki odotella hetki rauhassa, ennenkun loppuvuoden ponnistelut alkavat.
Rakenna jotain uutta ja pysyvää. Tämän viikon jälkeen on hyvä lähteä liikkeelle uusin ajatuksi ja voimin.

L
Lahja ja lahjakkuus ovat sinun viikon teema. Tämä viikko lupaa sinulle suurta tulevaisuutta, mikäli tartut tilaisuuksiin, joita sinulle tarjotaan. Olet ehkä ollut epävarma omista kyvyistäsi ja nyt on aika näyttää myös muille lahjakkuutesi. Alkuviikko voi tuntua tahmealta, mutta loppuviikosta huomaat kuinka asiat ovat lähteneen liikkeelle ja tie kohti menestystä on avoin.
On tärkeä muistaa ryhmätyöskentely, niin kotona kuin työssä. Uusia suunnitelmia kannattaa rakentaa ja keskittyä positiiviseen toimintaan. Yhdessä saadaan parempia tuloksia aikaiseksi, kuin yksin toimimalla. Ota siis huomioon myös toisen mielipiteet asioissa.
Tunne-elämän vauraus ja tunteiden hallinta voi välillä tuntua vaikealta. Päästä kuitenkin tunteesi irti ja näytä ne, jonka seurauksena huomaat, että kaikki sujuu kuin tanssi.
On sadonkorjuun aika ja saavutaat palkinnon, josta voit olla ylpeä.
Jos odotat perheenlisäystä niin tämä viikko voi tuoda uutisen, jota olet odottanut.

VKO 45
Viikko alkaa täydenkuun energioissa. on hyvä ottaa itseään niskasta kiinni ja tehdä asioita loppuun asti. Tämän viikon energiaat voivaat olla laskevia ja osa tehtävistä töistä olisi mukava siirtää seuravaavalle viikolle tai vaikka kuukaudelle. Yritä kuitenkin saada tehtyä kaikki välttämättömät työt ja jättää ne vähäpätäisemmät sitten tuonnemmaksi.
Viikon lopulla voit sitten istahtaa alas viltin alle ja kuunnella omaa sisäistä ääntäsi. Ole tarkkana mitä se sinulle haluaa kertoa. Luota omaan vaistoosi ja siihen mitä halua. Tämä viikko kuluu monella rauhallisissa energioissa, joten ota rauhallisesti ja nauti. Lue oma viikkotulkintasi alta.

VASEN PAKKA
Nyt viitataan maksujen tasapainoon. Sinulle annetaan uhkapelurin onnenkortti. Käytä se viisaasti muttas rohkeasti. Kun ilmaantuu tilaisuus johonkin suurempaan tai uuteen, lähde rohkeasti sitä kohti. Nyt on hyvä aika aloittaa uusia asioita tai vaikka sijoittaa rahojaan.
Mitä taas tukee tunne-elämään, niin tämän viikon aikana koet valtavia tunteita. Ne voivat ryöpsähtää kesken päivän, etkä tiedosta mistä tämä johtuu. Anna tunteiden tulla, sillä ne pidätetyt tunteet luovat ahdistusta ja väsymystä. Jopa toiset voivat sairastua, kun eivät tunteiden anna purkautua.
Korostetaan eteenpäin menoa. Toiset kulkevat hitaasti ja toisilla taas on vauhti päällä. Katso että otat kaikki askleet eteenpäin, älä palaa menneeseen. Huolehdi läheisistä ja varsinkin lapset kaipaavat tällä viikolla huomioa.
Tämä pakan vaikutus kestää 20.11 asti.

OIKEA PAKKA
Pelätään tunteiden näyttämistä. Tämä voi johtaa epäsopuun perhepiirissä tai työpaikalla. Varaudu siihen, jotta osaat reakoida paaremmin, joskus on vain hyvä pitää mölyt mahassaan, kuin laukoa kaikki mielipiteet ilmoille.
Sinua kuitenkin suojataan hankalilta asioilta tällä viikolla, joten voit ottaa hiukan rennommin. Muista että voit itse vaikuttaa aina siihen minkälaisena koet päivän tunnelman.
Jokin kolmas tekijä yrittää sotkea kuvioita. On vaikea nähdä päältä mitä tällä tarkoitetaan. Tämä voi olla myös kolmas osapuoli, joka puuttuu peliin. Kuitenkin on hyvä muistaa, että kahden kesken asiat on aina helpompi ratkoa.
Jokin asia tulee päätökseen viikon aikana tai ainakin tehdään päätös lopettaa jotain suurempaa. Suojaudu hyvin kaikilta negatiivisilta asioilta, jotka voivat kohdata sinut. On välillä parempi kääntää selkänsä ja jatkaa toiseen suuntaan, kuin jäädä paikalleen tallaamaan.
Alkuviikon yöt voivat olla levottomia tai vähäunisia, mutta jo torstaina yöt rauhoittuvat. Lepää päivän mittaan, jotta saat tarvittavan levon.

VKO 44
Muutoksen voimaa... viikko tuo tullessaan voimaa. Hyödynnä tämä lisävoima kaikessa, mihin se sopii, olipa kysymys sitten moraalinen, fyysinen tai emotiaalinen. Vahva muutoksen tarve voi vallata mielesi. Näe tämäkin positiivisena ajanjaksona, jolloin sinulla on tarvittavat kyvyt ja voimat tuohon muutokseen. Muutos voi olla henkistä kasvua tai jopa fyysistä muutosta. Kasvaminen alkaa kun tiedostat muutos tarpeen.
Vahvat energiat ja voimat nouevat viikon aikana esiin. Älä pelästy vaan käytä kaikkea hyväksesi.
Aurinkoista ja energistä viikkoa. Lue alta oma viikkotulkintasi.

PAKKA 1.
Hyväksy ne tosiasiat, joita et voi muuttaa ja anna anteeksi menneille. Joskus on vain luovutettava ja jatkettava eteenpäin. Kun saatetaan päätökseen jokin vaihe elämästä, voi nouseminén tuntua ensin raskaalta. Kuitenkin se on avain uuteen mahdollisuuteen. Toiveet saavat tuulta purjeisiin, kun ponnistelet henkilökohtaisella tasolla. Suuntaa katse tulevaan ja yritä jättää mielestäsi raskaalta tuntuvat asiat, jotka vain hidastuttavat energioiden kulkua. Sinun osaltasi tuo voima ja muutos on todella tarpeen. Joskus vain onnentunne vaastii hiukan suurempaa työtä itsesi kanssa. Lähde mukaan seuraelämän pyörteisiin, jos sinulle ilmaantuu tilaisuus siihen. Valitse kahden psyykkissen tien väliltä ja uskalla aloittaa jotain uutta ja ehkä suurempaa. Muista olla myötätuntoinen toisille ja myös itsellesi. Aurinkoa viikkoosi!

PAKKA 2.
Menestyt kaikessa siinä, mihin nyt olet ryhtymässä. Menestystä ei pidä sekoittaa hyvään onneen, vaan on ymmärrettävä että se vaatii työtä. Odotettavissa voi olla vaikeita ratkaisuja. Huolellinen suunnittelu onkin nyt tarpeen. Liika puntaroiminen taas voi hidastuttaa päämäärään pääsyä. Pyri pitämään yllä harmoniaa, sillä sinun osalta nuo viikon voimat ovat voimakkaimmat ja niiden keskinäinen vaikutus voi olla positiivinen tai jopa hiukan agressiivinen. Jos usko omaan itseesi horjuu, on hyvä ottaa toisesta tukea, se luo turvallisuuden tunnetta.
Sinulle on nyt jaettu uhkapelurin onnenkortti. Osaatko käyttää sitä oikein? Elämä on kuin shakkipeli ja onkin harkittava tarkoin seuraava siirto. Tämä voi aiheuttaa ongelmia varsinkin niille, jotka tekevät päätöksiä hiukan hätäisesti. Kuitenkin tämä on hyvä viikko toimia ja sijoittaa tulevaisuuteen. Älä vaivu synkkyyteen, jos kaikki eivät lähde heti käyntiin. On oltava kärsivälinen ja odotettava tulevaa muutosta ja palkintoa. Sinun tulevaisuutesi on kuitenkin turvattu. Pelaa siis korttisi oikein tällä viikolla ja voit kerätä palkinnon vuoden lopulla. Hiukan kärsivällisyyttä peliin ja suunnitelmat alkavat toteutua.

PAKKA 3.
Olet tyyni ja rauhallinen. Elämä kulkee eteenpäin joustavasti, silloinkin, kun siinä on rajoituksia. Muista että kaikissa toimissasi on mahdollisuus. Viikko lupaa ehdottomast hyvää sinulle. Tämä voi viitata myös omaisuuteen tai rahaan, joka liittyy avo- tai avioliittoon tai läheisiin ihmisuhteisiin. Elämän epävarmuus poistuu. Muista, että tuo rikkaus voi olla myös onnen ja yhteisymärryksen rikkautta, joka johtaa mielenrauhaan.
Hyvät ja harmoniset suhteet korostuvat tällä viikolla. Sinulle tarjoutuu tilaisuus kokea jotain uutta ja luottamus omiin kykyihisi kasvaa.
Viikossa siis piilee suuri onni ja rikkaus. Luvassa on niin aineellisia, kuin myös henkisiä palkintoja. Kaikki se mitä nyt kylvät, kasvaa ja voit korjata satoa myöhemmin. Ole sinnikäs ja joustava, näin saavutat tavoitteesi. Käytä myös hyväksesi kokemuspääomaasi. Kaikki se mitä nyt aloitat on vain hyväksi sinulle ja läheisillesi. Rakasta itseäsi ja muita!

VKO 42
Viisaus on vaikea määritellä. Se edustaa henkistä tasapainoa, ymmärrystä ja älykkyyttä. Kaikki joudutaan välillä oman tuomioistuimen eteen ja pohtimaan omia motiiveja ja tekoja. Olenko toiminut viisaasti? Kysymyksen edessä tuntee olevansa nöyrä. On hyvä pohtia sanaa viisaus, mitä se itsellesi tarkoittaa. Ole nöyrä ja avoin. Kaikella mitä teemme on jokin tarkoitus ja sitä emme koskaan etukäteen voi tietää. Viisaus kätkeytyy elämän opetuksiin ja se kuinka opimme niistä vastoinkäymisistä tai onnistumisista, on viisautta. Ollaan avoimia ja vastaanottavaisia tällä viikolla.
Lue oma opetuksesi viikolle 42.

PAKKA 1.
Opetttele näkemään maailmasi lapsen tavoin, Viattomasti ja ennakkoluulottomasti. Tarjolla on madollisuuksia irtautua vanhoista toimintatavoista ja kahleista. Jos jokin asia vaivaa omaatuntoasi, on hyvä aika tunnustaa syyllisyys ja antaa itselle sekä muille anteeksi. Elämä sisältää opetuksia ja jokainen meistä joskus tekee virheen. Hyväksy ja anna anteeksi. Muuta omaa näkökantaasi asioihin ja huomaa kuinka asiat lähtevät helpommin etenemään. Usein luomme itse tuon negatiivisuuden asioiden ympärille ja estämme asioiden kulkua.
Alkuviikko voi olla tahmea, mutta kun jatkamme matkaa niin loppuviikosta huomaat jo energioiden keventyneen. Loppuviikosta voit odottaa onnea ja romantiikkaa. Anna siis energioiden vapautua ja ota vastaan tuo onnen runsaus.

PAKKA 2.
Muutoksia, viikon aikana joku muutos elämässäsi alkaa tai se on jo alkanut. Se mitä nyt koetkin, ajatteli itsesi perhosena joka on juuri kuoriutumassa. Jos olet kokenut vaikeuksia, jätät ne taaksesi ja kuoriudut entistäkin vahvempana. Tutki omaa sisintäsi ja aloita muutos sieltä. Tämän viikon muutos voi olla henkistä tai fyysistä tai jopa molempia. Pysy positiivisena ja tiedosta tapahtuva muutos. Itsänäinen ajattelu on nyt tarpeen ja siitä on hyötyä myös tulevaisuudessa. On kuitenkin hyvä ottaa huomioon myös muiden mielipiteet, mutta itse tiedät mitä haluuat ja toimi sen mukaisesti. Kaikki muutokset eivät muita miellytä, joten on pysyttävä vahvana jos halaa onnistua. Viikon suurin muutos voi tapahtua itseluottamuuksessa, jos vain olet valmis muutoksen.

PAKKA 3.
Ole valmis panostamaan omiin pyrkimyksiisi saavuuttaa menestystä. Voitto kehittyy helpommin ja vapaammin, kun omat ideat ja projektit nousevat muiden tunteiden yläpuolelle. Tulet menestymään kaikessa siinä mitä tällä viikolla suunnittelet. Ota askel eteenpäin ja varmista taustatuki. Se on tarpeen kun vauhti alkaa päätä huimata. Energiatasosi on hyvä ja käytä sitä hyväksesi. Nyt on aika suorittaa tenttejä, hakea uutta työtä tai aloittaa ja suorittaa loppuun projekteja. Älä missään nimessä uhraudu ja mukaudu jos ei ole pakko. Jos joku yrittää ohjailla toimintaasi vastakkaiseen suuntaan, aiheuttaa se enrgiahukkaa. Toimi siis viisaasti ja kuuntele omaa intuitiotasi sekä sydäntäsi.

VKO 41
Nyt on aika toimia. Edellisten viikkojen rauhallisemmat energiat on nyt syytä työntää pois ja aloittaa loppuvuosi siivoamalla vanhoja pölyjä pois. Käy tarkasti läpi kulunut vuosi ja mieti mitä sse sinulle haluaa kertoa. Jos olet jo tiedostanut vuoden opetuksen ja teeman niin on helpompaa lähteä eteenpäin ja siivota raskaat ja kuluneet energiaat pois. Kurkista pakan alle joka kuvaa sinun kuluvaa vuottasi. Nyt on hyvä aika löytää motivaatio loppuvuoden tekemiseen ja elämään.
Toiminnallista viikkoa 41.

PAKKA 1
Uusi alku ja mahdollisuus on käsillä. On kuitenkin hyvä muistaa, että se voi alkaa vasta kun jokin vanha asia päättyy. Sinulle avataan nyt uusia ovia, ole siis valmis astumaan niistä sisään. Herää äkkiä rohkeus tehdä jotain sellaista, mitä et ole koskaan ennen edes ajatellut tekeväsi. Tämä voi olla vaikka aloite rakkaudessa. Nyt on siis korkea aika miettiä mitä toivoo, sillä tarvitaan vain vähän itseluottamusta ja vaivannäköä, niin voidaan saavuttaa korkea romanttisuuden taso.
Voi olla vaikeaa pitää yllä tasapainoa ja tuhlataan helposti energiat väärään kohteeseen. Usko itseesi ja omaan tekemiseesi. Jos koet turvattomuutta, se kumpuaa sisältäsi ja voit itse siihen vaikuttaa. Älä pelkää tehdä rohkeita siirtoja tällä viikolla. Nyt on sinun aikasi loistaa. Joskus tarvitaan täydellinen asenteenmuutos siihen että asiat lähtevät toteutumaan ja uusi tie voi alkaa. Ole rohkea ja katso kauemmas tulevaisuuteen.

PAKKA 2.
Ystävien merkitys nousee tärkeäksi tällä viikolla. Kiinnitä siis huomiosi läheisiisi ja ystäviisi, äläkä anna tärkeiden suhteiden katketa. Jos sinulla on selvittämättömiä asioita heidän kanssa, on hyvä viikko keskustella kaikki asiat auki. Vältä negatiivisia tunnelmia ja pyri pysymään itse positiivisena.
Toiset miettivät tällä viikolla taloudellisia järjestelyitä. On hyvä viikko tehdä siihen liittyviä asioita. Jos suunnittelet uuden asunnon ostoa, myyntiä tai muuta omaisuuteen liittyvää, niin on hyvä hetki aloittaa tuo prosessi. Laadi budjetti tulevaan. Suorita loppuun kaikki tärkeät rahalliset toimenpiteet, vaikka kyseessä olisikin pieni summa. Kun kaikki tämä on tehty, niin vapaudutaan taloushuolista.
Voit joutua tilanteeseen jossa läheinen tai ystävä kaipaa tukeasi. Näytä se hänelle, sillä hän arvostaa sitä paljon enemmän kuin arvaatkaan.

PAKKA 3
Elät suuren muutoksen aikaa. Jos jotain on aika saattää päätökseen, niin hyväksy se ja muista, että jotain positiivista on sen jälkeen tulossa. Koe kaikki tulevat muutokset posiiivisina muutoksina. Tulevaisuudensuunnitelmat on hyvä olla laadittuna ihan vaikka paperille. Silloin hahmotat huomattavasti paremmin miltä tuleva elämäsi tulee näyttämään. Energiaa sinulla on nyt kaikkiin näihin muutoksiin, käytä se viipymättä hyväksesi. Kekseliäisyys ja omaperäisyys ovat nyt valttia. Käy läpi menneitä, nykyisiä ja tulevia toiveita. Positiivinen muutoksen jakso on alkamassa. Tarkastele paikkaasi ja asemaasi ulkomaailmassa. Jos näet jotain minkä pitäisi muuttua, niin tee jotain sen eteen. Muutokset eivät tapahdu itsestään. Kommunikointi on tällä viikolla helppoa, joten vaikka palkankorotuksen pyytäminen onnistuu helposti. Käytä viikon energioita hyväksesi ja uudista elämääsi. Kaikki näyttäytyy uudesta näkökulmasta ja uusilla toiveilla on nyt hyvät mahdollisuudet toteutua. Muutos alkakoon.

VKO 39
Koti
ja sen merkitys nousee viikolla 39 esille. On hyvä pysähtyä miettimään rauhaa ja
turvallisuutta. Onko kotisi juuri sellainen kuin sen haluat olevan? Vai
haluatko muuttaa jotain? Pysähdy hetkeksi kuuntelemaan millaista energiaa tunnet
kodissasi. Kuuletko harmonian sulosointuja vai vallitseeko siellä enemmän
riitasoinnut. Kiinnitä huomio tällä tulevalla viikolla siihen, että koti on
juuri se paikka, missä koet rauhan ja harmonia. Aurinkoista ja lämmintä syysviikkoa.
Kurkkaa sen pakan alle mikä kuvastaa sinun kotiasi.

Pakka
1.
Koet ehkä välillä kotitöiden kaatuvan päällesi. Tai olet yksin jonkun asian
kanssa. Jos joskus asiat tuottavat pettymyksen, on hyvä pysähtyä hetkeksi ja
uskoa että kaikella on tarkoituksensa. Asioilla on aina kaksi puolta, riippuu
tietysti siitä, kenen näkökulmasta asiaa tarkastellaan. Jos koet että kuljet
liian kaukana kumppanistasi, on hyvä hetki pysähtyä keskustelemaan, kuinka
yhteistä matkaa jatketaan. Vältä riitasointuja perheenjäsenten kesken. Koeta löytää
harmonia niihinkin asioihin, joissa koet olevasi yksin. Joskus lyhyt kuvioista
poistuminen tekee hyvää. Kärsivällisyydellä saavutetaan paljon. On paljon aikaa
ja toivoa, kun ottaa viivästyksen positiivisena merkkinä. On siis parempi
odotella hetki kuin toimia liian hätäisesti. Jälkeenpäin ajateltuna mikään ei
ole mennyt hukkaan. Rauhallista viikkoa

Pakka
2.
On tullut aika tehdä muutoksia. Nostaa ankkuri ylös ja lähteä matkalle. Ole
rohkea. Sinussa on kyllä johtaja ominaisuuksia, mutta et aina ehkä luota
itseesi tarpeeksi. Avaa silmät ja katso hiukan kauemmaksi. Mitä näet tapahtuvan
3 kk kuluttua? Miellyttääkö tämä näky sinua vai kaipaako se jotain muutosta?
Jos näky on juuri sellainen minkä haluat, jatka samaan malliin, älä muuta
mitään mitä ei ole pakkoa muuttaa.
Jos taas et ole tyytyväinen näkyysi, on pysähdyttävä miettimään mitä voit
muuttaa ja mitä et. Ole siis realistinen oman elämäsi suhteen. Voit kurkotella
kuuta taivaalta, mutta helpompaa on kuitenkin päästä puun latvaan kuin kuuhun.
Uusia asioita putkahtaa elämääsi kuin sattumalta. Tartu niihin tilaisuuksiin, joita
sinulle tarjotaan. Ne eivät ehkä toistu tai jos pysähdyt liikaa miettimään,
huomaat että rohkeus ei riitäkään.
Ideoi ja luo pilvilinnoja. Ole rohkea ja oman elämäsi johtaja.

Pakka 3.
Saat mahdollisesti hyviä uutisia tai kirjeen, joka saa sinut hyvälle tuulelle.
Sinulla on nyt kädessäsi avaimet elämääsi. Suoranainen lämpö hehkuu sisältäsi
ja se luo myös hyvää oloa ympärillesi. On hyvä viikko taloudellisten asioiden
hoitamiseen tai vaikka uuden työn etsimiseen tai aloittamiseen.
Huomaa kuinka itseluottamus nousee ja kaikki kielteisyys katoaa viikon aikana,
jos niitä on ollut. Onnen ja yhteisymmärryksen viikko. Laske voimavarasi ja taloutesi,
mihin ne riittävät. Lepää hetki, sillä pian alkaa runsaan toiminnan aika ja
silloin sinusta kaivetaan esiin kaikki energia. Olet nyt siinä pisteessä
elämääsi, että on hyvä aika toteuttaa unelmia ja haaveita. Usko ja luota siihen,
että kaikki menee hyvin.

VKO 38
Viikon teema pyörii nyt myötätunnon ja ymmärttämisen merkeissä. Pysähdy miettimään,mitä ne sinulle merkitsevät ja kuinka hyvin niitä pystyt toteuttamaan omassa arjessa ja suhteissa. Pysähdy myös miettimään mitä elämällä on sinulle vielä tarjottavanaan. Suurten kysymysten viikko on käsillä. Tämän viikon energiat ovat vielä hitaat, mutta jo loppuviikosta niihin tulee vauhtia, joten alkuviikko on hyvä pysähtyä miettiämään ja vasta loppuviikosta kannattaa alkaa toimimaan.
Värikästä ja kaunista syksyistä viikkoa. Kurkista sen pakan alle, jonka väri sinua puhuttelee.

Vihreät lehdet:
Etsitkö tasapainoa työ- ja arkielämän välillä? Olet mahdollisesti oravanpyörässä tai elät ruuhkavuosia. Välillä voi tuntua että, tilanteesta tai elämänvaiheesta ei ole mitään ulospääsyä, mutta kannattaa miettiä että kaikki tämä on vain sijoittamista tulevaisuuteen.
Viikko tarjoaa sinulle onnea ja ilon hetkiä. Niitä tarvitaan arjen keskelle ja selviytymään viikon haasteista. Vietä aikaa läheistesi kanssa ja muista yhteistyöllä saat huomattavasti parempia tuloksia kuin yksin puurtamalla.
On aika muuttaa asioiden suuntaa ja nämä muutokset ovat välttämättömiä sinun jaksamisen kannalta. Toisille ne ovat välttämättömiä, jotta saavutetaan uusi elämänvaihe, Viikon aikana epävarmuus poistuu ja huomaat asioiden selkeytyvän loppuviikosta. Ota rennosti alkuviikko ja lepää sekä rentoudu kun siihen on tilaisuus, koska loppuviikosta on sitten aika toimia ja unohtaa kaikki negatiiviset asiat ympäriltäsi.

Keltaiset lehdet
Jokin asia on päätymässä ja uusi vaihe mahdollisesti alkamassa ja tämä voi aiheuttaa sinulle päänsärkyä tai ahdistusta. Huomaa, että itse keräät nuo tummat pilvet yllesi. On tärkeää katsoa tulevaisuuteen ja uskoa siihen. Älä uhraudu tai mukaudu muiden tahtoon. Jos koet olevasi liitossa, jossa rakkaus on vain yksipuolista, niin on aika katsoa kauemmaksi ja nähdä mitä vaihtoehtoja sinulla on.
Viikon aikana koet mahdollisesti levottomuutta ja sinulla energiatasot vaihtelevat suuresti. Kärsivällisyydellä saavuteen tuloksia ja kun teet huolellisestti alkuvalmistelut, niin loppu sujuukin huomattavasti helpommin. Tee yksinkertaisia ja täsmällisiä suuunnitelmia. Älä hajota koko pakkaa, sillä se on vaikeampi kasata.
Viikko on energioiden kannalta tärkeä. Se miten koet viiikon, vaikuttaa vielä pitkälle alkutalveen. Joten lähde vaikka luontoon ja ahmi sen energiaa itseesi. Syö terveellisesti ja kerää talteen vitamiinit.

Punaiset lehdet
Mahdollisuuksia ja päämääriä. Vahvoja tunteita ja energistä työstämistä. Sinun viikkosi on täynnä energiaa. Joillekin se voi aiheuttaa myös negatiivisia vaikutuksia, joten on tärkeää tunnistaa oma energiatasosi. Jos nuo energiat nousevat ärsytys tasolle, on hyvä pysähtyä ja rauhoittua.
Toisille nuo energiat kumpuavat rakkautta täynnä ja silloin on hyvä toivoa ja varmiistaa että toinenkin osapuoli on samalla aallonpituudella, jotta ei synny kitkaa suhteeseen. Keskustelu ja yhteisymmärrys kuuluu viikon teemaan.
Ne joiden enrigiat suuntautuu töihin ja harrastuksiin, ovat vahoilla. Saat aikaan paljon näkyvää ja onkin hyvä viikko aloittaa vaikka suursiivous. Kädenjälkeä on mukava ihailla myöhemmin.
Jokin yllätys tuottaa sinulle onnenhetkiä. Ilmassa voi olla myös odotuksen tuntua. Mieti mitä sinä odotat viikolta ja tulevalta. Ovatko nuo toiveet realistisia vai elätkö haavemaailmassa. Molemmat tavat ovat nyt sallittuja. Usko unelmiin ja haaveile.
Viikko tarjoaa syksyn parasta antia sinulle, nauti!

VKO 37
Viattomuus ja rauhallisuus nousevat esiin tämän viikon aikana. Anna itsellesi aikaa rauhoittua ja maadoittua. Etsi oma paikkasi, jossa sinun on hyvä olla. Jätä murheet ja ylimääräiset taakat taaksesi ja lähde kohti uutta puhdasta ja aurinkoista polkua. Vasta kun pääset perille voit tietää minkä vuoksi olet tämän polun kulkenut. Meditoi ja rauhoitu. Voit viettää aikaa haavemaailmassa ja unohtaa kaikki raskaat. Se on välillä luvallista, kunhan ei jää elämään siihen haavemaailmaan.
Alla olevat pakat kertovat mistä sinun on päätettävä irti ja mistä kannattaa haaveilla tällä viikolla. Rauhallista viikkoa 💛.

PAKKA 1.
Olet nyt jonkun uuden asian edessä ja voi olla vaikeaa löytää omaa paikkaa siinä maailmassa, mihin olet nyt uppouttumassa. Joudut mahdollisesti opettelemaan uuden taidon tai elämäntavan. Nyt on hyvä käyttää runsaasti aikaa sen oppimiseen ja ei kannata luovuttaa, vaikka välillä tie voi tuntua raskaalta. Näe siis vaivaa kaiken tuon eteen.
Istahda tuolille ja kuvittele itsesi uuteen maailmaan, johon olet jo ensiaskeleen ottanut. Näe nuo haastavat asiat väripalloina ja käy niitä läpi yksi kerrallaan. Älä pyristele vastaan ajatuksia, joita ne herättävät. Kuvittele kuinka helposti voit voittaa haasteet yksi kerrallaan. Älä vaivu epätoivoon, vaan jatka haaveilua loppuun asti, kunnes olet saavutttanut sen pisteen mihin olet nyt matkalla. Voi olla että, joudut muuttamaan jotain omaa ajatustasi tai vaikka arvomaailmaasi. Mutta niitä on hyvä joskus käydä läpi ja ne kasvattavat sinua henkisesti. Vaikka koet epävarmuutta, usko ja luota siihen mitä sinulle on varattu tälle matkalle. Viikko on sinun henkisen kasvun aikaa.

PAKKA 2.
Oletko solmussa, josta et löytä alkua etkä loppua? Tilanne voi tuntua ahdistavalta ja syntyneet muistot pyrkivät vaikuttamaan siihen, miten näet tilanteen nyt kehittyvän. On tärkeää muistaa, että nuo muistot ovat asioita, joita me ei enään voida muuttaa. On luotettava tulevaan ja voit keskittyä miettimään mitä nyt voisit tehdä toisin. Sinun haavemaailmasi tehtävä on värittää uudelleen se kuva, joka menneestä nousee. Kuvittele se mustavalkoiseksi kuvaksi ja väritä asiat uudelleen. Käytä puhtaita värejä. On välillä hyvä pysähtyä katsomaan itseään peiliin ja miettimään, että voisinko minä tehdä asioita jotenkin toisin kuin aiemmin. Näiden asioiden noustessa mieleesi, luo mielikuvamatka tuohon tilanteeseen ja muuta sen kulkua. Tämän jälkeen voit turvallisesti jatkaa matkaasi kohti tulevaa ja unohtaa menneet, joita et voi enään muuttaa. Tämä on niin sanotusti uudelleen syntymistä.

PAKKA 3.
Oletko uuden rakkauden tai elämäntilanteen edessä. Nyt sinulle tarjotaan jotain sellaista, mistä olet vain voinut aiemmin uneksia. Tämä myös pelottaa, koska menneessä voi olla muisto samankaltaisesta tilanteesta, josta olet lähtenyt kokien tappion. Niele ylpeytesi ja myönnä häviösi, sillä nyt olet uudella matkalla. Tämä matka voi olla se, joka todellakin muuttaa loppuelämäsi suuntaa. Ota rohkeasti vastaan kaikki se mitä sinulle tarjotaan. Se voi olla avain johonkin uuteen, kuten kotiin, työhön tai harrastukseen. Voi olla että sinulle tarjotaan sitä kosketusta ja hellyyttä, mitä olet kauan kaivannut tai joillekin tarjotaan rakkuden täyteläistä maljaa. Uuden tilanteen edessä kaikki me olemme haavoittuvaisia ja pelkäämme. Joten sinun viikkotehtäväsi on luoda haavemaalma, jossa käyt läpi nämä pelottavalta tuntuvaat tilanteet ja mietit miten voisit itse vaikuttaa niiden kulkuun. Ole rohkea ja luo haluasasi mielikuva, jonka voit painaa muistiisi. Kun pelko iskee seuraavan kerran, kaiva muistilokerosta tuo mielikuva, jonka olet itsellesi luonut ja näe kuinka asiat lähtevät juurikin haluamaasi suuntaa.
Nämä pelot, joita käymme läpi uuden edessä kasvattavat meitä ja saamme uutta uskoa ja toivoa. Rakkautta ja lämpöä viikkoosi.

VKO 36
Viikko 36 on tutkiskelun aikaa. Tarvitaan paljon ymmärrystä ja rakkautta niin itseä, kuin muita kohtaan. Tutustu omiin tunteisiisi ja niiden vaikutuksiin elämässäsi. On aika löytää jotain uutta sisältäsi. Nämä viikon tulkinnat ovat tarkoitettu opastamaan sinua siihen, mikä on sinun tehtäväsi tällä viikolla. Luota omaan intuitioosi ja tunteisiisi, mutta opettele myös hallitsemaan niitä. Rauhallista syyskuun alkua.

PAKKA 1.
Anteeksianto on viikon sanoma. Päästä irti menneisyyden kahleista, sekä niistä asioista, jotka ovat painaneet mieltäsi. Jos sinulla on anteeksiannettavaa, niin tällä viikolla on aika tulla vastaan. Kaikkea ei tarvitse aina hyväksyä, mutta on tärkeää antaa anteeksi muille sekä itselle. Ole armollinen, sillä tehtyjä tekoja ei saa enään tekemättömiksi ja siksi on tärkeää oppia luottamaan uudelleen ja antaa toinen mahdollisuus. Luomme usein suojamuurin ympärillemme ja tämä estää omaa henkistä kasvua. Rauhoita mielesi ja hengitä syvään. Päästä irti niistä asioista jotka sinua painavat. Viikko on tarkoitettu rauhoittumisen, itsetutkiskeluun ja hyväksymiselle. Loppuviikosta koet jo rauhan tunteen ja toiset löytävät kadotetun aarteen sekä tunteen. Nauti hetkistä itsesi kanssa.

PAKKA 2.
Parisuhde asiat nousevat esiin viikon aikana. On tärkeää hyväksyä ne tosiasiat jotka ovaat nyt läsnä. Jos kaipaat muutosta elämääsi, on vain luotettava ja luotava turvallinen ympäristö. Vapaus voi olla asia joota tavoittelet ja on hyvä muistaa että myös suhteessa olevat tarvitsevat oman vapauden. Mieti siis mitä vapaus sinulle tarkoittaa. Kummpanusten välinen yhteistyö on tärkeää ja sen vuoksi tavoitteet ja suunnitelmat on oltava samansuuntaisia. Jos kummallikin on erilaiset tavoitteet, kumppanuus ei toimi. Ota kumppaniasi kädestä kiinni ja kysy mitä hänelle oikesti nyt kuuuu. Jos elät yksin, on tärkeää tarkastella omia tavitteita sekä suunniitelmia ja kysyttävä itseltä kuinka minulla nyt menee.
Henkiset voimavarat ovaat hyvät ja niitä soi myös varastoida tulevan varalle tekemäällä suunnitelmia. Hyväksy itsesi ja muut sellaisena kuin olette.

PAKKA 3.
Olet täynnä posiivista energiaa. Se huokuu ympärillesi ilona, rakkautena ja ymmäryksenä. On siis hyvä viikko sopia kaikki erimielisyydet. Varaudu mahdollisiin viivytyksiin, jos asiat eivät heti etene niin kuin sinä haluaisit, silloin on parempi odotella hetki. Tahdonvoimaa löytyy ja kaikki mitä on, on nähtävä tilaisuutena toipua henkilökohtaisista vaikeuksista. Viikko on aikaa parantua ja löytää rakkaus itseesi ja läheisiin. Kun saavutat mielenrauhan, ympärillesi muodostuu voimakehä, jonka avulla voit saattaa päätökseen niitä asioita, jotka ovat mielessä olleet. Joillekin tämä voi tarkoittaa jopa eroa tai työpaikan vaihtoa. Huomioi että myös pienetkin asiat voivat kaivata muutosta. Sinun on itse tehtävä ratkaisut oman elämäsi osalta. Et voi antaa muiden päättää tai ohjailla sinua. Ole kärsivällinen ja odota palkintoa, jonka tulet vielä tämän vuoden puolella saavuttamaan.
Sydänmesi on rauhallinen ja pulppuaa hyvää energiaa.

VKO 35
Viikon teema vaihtelee rajusti. Voi olla että tällä viikolla koet vahvasti valintojen ja halujen vaikuttavan elämääsi. Toisille viikko tuo tullessaan vahvoja seksuaalisia tunteita ja ajatuksia. Ja Joidenkin viikko pyörii rahan ympärillä. Valitse siis sellainen pakka joka viestii sinulle suurta energiaa. Viikko on uusien asioiden rakentamista ja tunteiden läpi käymistä varten. Lue mikä on sinun viikon vahvin energiasi ja käytä sitä hyväksesi.

PAKKA 1.
Mieti mikä aiheuttaa sinulle suurinta jännitystä? Mitä odotat eniten? Onko se matka, uusi asunto vai kenties aikaa läheisten kanssa. Voit tehdä vallintoja jotka vaikuttavat sinun loppuelämääsi. On tärkeää muistaa kuinka itse voimme vaikuttaa siihen mitä saavutamme. Jos et uskalla toivoa suuria, et niitä voi myöskään saada. Oletko muistanut katsoa peiliin ja kysyä itseltäsi mitä oikeasti haluat? Toivotko parempaa tulevaisuutta?
Tarmolla ja aloitekyvyllä on suuri merkitys sekä hyvillä vaistoilla. Näillä kaikilla voidaan luoda jopa tyhjästä varsin vankka asema.
Jos koet onnen kaipuuta, sitä ei tarvitse etsiä sateenkaaren päästä, vaan tuon onnen voit löytää lähempääkin. Katso ympäriillesi ja näe mitä hyvää sinnulla jo on ja mitä vielä tarvitset saavuttaaksesi sen suuren onnen.

PAKKA 2.
Ole avoin seksuaalisille tunteille ja haluille. Pelkäätkö näyttää todellisia tunteitasi. Et ehkä osaa sanoa ääneen kaikkia niitä tunteita ja nautintoja joita haluat. Jaa ajatuksesi toisen kanssa. Huomaa kuinka helposti voit puhua kaikesta.
Tämä viikko on täynnä kauneutta ja puhtautta. Jos koet suuren intohimon, älä pelkää käyttää tilaisuutta hyväksesi.
Myötätunto, ymmärrys ja toisten huomioon ottaminen on tärkeät pelinappulat tälle viikolle. Heitä nurkkaan luutuneet ajatukset ja tavat ja ota käyttöön uusia ajatusmalleja ja tapoja aikkeen mitä teetkin.
Käytä viikon intohimoisia energioita hyväsesi. Huomaat saavuttavasi suuria hyvän olon tunteita. Älä pelkää olla auki ja haavoittuvainen. Se tekee sinusta vain kauniimman

PAKKA 3.
Sinun viikon teema pyörii rahan ja varallisuuden ympärillä. On hyvä viikko tehdä kaikenlaisia sijoituksia tai kauppoja. Myös sopimukset onnistuvat ja jos haluat pyytää palkankorotusta on tämä viikko siihen varsin hyvä.
Asiakirjat on kuitenkin hyvä muistaa lukea huolellisesti läpi, jotta tietää miihin on ryhtymässä. Älä kuitenkaan epäröi laittaa nimeäsi alle. Jos joku asia takkuaa, eikä tunnu menevän maaliin, on parempi hetki odotella kuin tehdä huonoja liian nopeita ratkaisuja. Kiire vain pahentaa asioita. Joten rauhalliseti kulje kohti parempaa tulevaa.
Kerää kaikki kolikot tieltäsi jotka eteesi asettuvat, muista että 1 centti on miljoonan alku. Tämä pätee niin rahaan kuin rakkauteen.

VKO 34
Tämä tuleva viikko lupaa palkintoja. Jokainen voi saavuttaa palkinnon, jos toisenkin, elämän aikana. On osattava arvostaa tehtyä työtä ja kun siitä saa palkinnon, näyttäytyy elämä uudesta näkökulmasta. Pysähdy miettimään mitä sinä juuri nyt haluaisit ja mikä voisi olla sinulle tärkeä palkinto? Viikossa piilee suuri onni ja rikkaus. Etsi sitä, jos se ei tule luoksesi. Muista myös arvostaa palkintoa, sekä koko elämääsi. On hyvä tiedostaa lause, "Se mikä laulaen tulee, se viheltäen menee".
Ole ahkera ja tunnollinen. Aurinkoista viikkoa kaikille. Valitse alta oma palkintosi ja lue sen tuoma viikkotulkinta.

PAKKA 1.
Sinun viikkosi voi alkaa hitaissa ja seisovissa energioissa. Viikon alku voi olla hankala, mutta kun pääset liikkeelle, kaikki on mahdollista. Älä jää tuleen makaamaan. Tämä viikko tarjoaa sinulle henkilökohtaista onnistumista. Älä anna ulkoisten tekijöiden vaikuttaa elämääsi. Voi olla että tarvitaan täydellinen asenteen muutos, jotta asiat etenevät. Ota itseäsi niskasta kiinni ja tee tarvittavat toimenpiteet, jotta et jää ilmaan roikkumaan. Joskus on hyvä pysähtyä kuuntelemään sisäistä ääntä ja toimia vasta sen jälkeen, kun on varma mitä tekee ja mitä haluaa.
Vain sinä voit vaikuttaa omiin tekemisiin, ei kukaan muu voi ohjeistaa, eikä tehdä asioita puolestasi.

PAKKA 2.
Viikkosi todellakin tarjoaa parastaan. Elämä voi tuntua intohimoiselta ja tunteet roihuaa. Sinulle, joka olet parisuhteessa, viikko näyttää suunnan tulevalle. Jos haluat jatkaa samaa rataa, sille annetaan mahdolisuus. Kuitenkin jos haluat muuttaa jotain, sen aika on nyt, Aloita jotain uutta sillä se tulee kestämään.
Ne jotka ovat allekirjoittamassa jotain sopimuksia, viikko on todellakin suotuista. Jokin viesti tuodaan sinulle ja hymy nousee kasvoilesi.
Uudet tuulet puhaltaa ja matka jatkuu kevyemmissä merkeissä. Kun tarvitset tukea ja apu, sitä sinulle tarjotaan. Ota vastaan kaikki se mitä viikko sinulle antaa. Tulevalla palkinnolla on sinulle suuri merkitys tulevaisuutta ajatellen. Nosta malja ja kiitä.

PAKKA 3.
Olet ehkä huomannut että olet ollut ahkera ja työstänyt asioita, mutta ne eivät ole tuottaneet halutua tulosta. Tämä voi hetkelliseti harmittaa. Tarkastele asioita ulkopuolelta elämääsi. Et ole huomannut jotain asiaa, joka vaikuttaa pysäyttävästi suunnitelmiisi. Älä masennu epäonnistumisista, vaan jatka tarmolla eteenpäin. Tulet saavuttamaan palkintosi hiukan myöhemmmin kuin olit ajatellut. Kärsivällisyys on siis valttia tällä viikolla. On hyvä pysähtyä hetkeksi ja kerätä ajatuksia. Huolehdi omasta hyvinvoinnista. Älä polta kynttilää molemmista päistä. Lepää ja rentoudu.

VKO 33
Viikko alkaa aurinkoisena täynnä rakkautta. Jos sinusta tuntuu raskaalta aloittaa viikko niin etsi tuota rakkautta täysin muualta kuin mistä olet sitä etsinyt. Se kumpuaa sisältäsi ja näyttäytyy ymprilläsi olevana sädekehänä. Jos olet tuon tunteen hukannut, on aika lähteä liikkeelle, etsimään itseään, etsimään rakkautta. Ne joita tuo rakkaus ympäröi voivat vain heittäytyä tuohon maailmaan. Nauti viikon antamista energioista.
Valitse korttipakka jonka koet olevan sinun sädekehäsi. Lue oma viikkotulkintasi.

Pakka 1.
Uudelleen syntymistä ja rakentamista. Oletko joutunut aloittamaan alusta jonkin ns. projektin?
Jos kotona on syntynyt erimielisyyksiä, on tämä viikko hyvä korjata kaikki epävireiset nuotit. Sinun sanaasi kuunnellaan ja on helppoa samaistua siihen mitä kerrot ympärillesi. Vältä kuitenkin tietovuotoja. Kaikkea ei kannata kertoa tai voi vaikka hiukan kaunistella asioita, jotka eivät kestä päivänvaloa. Kirjoitettu sana voi olla helpompi ymmärtää.
Sinun energiasi ovat hyvin syttymisherkkää, joten vältä huonontuulen purkauksia, mutta muista hiukan myös hillitä liian innokasta asennetta, sillä joku voi sitä säikähtää. Kuitenkin jos yhteinen sävel on sama, tanssikaa ja nauttikaa täysillä niistä tunteista. Jos järkeilystä uskalletaan luopua, äkillinen inspiraation leimahdus saattaa valaista kaikkea. Tämä viikko on siis yksi sinun parhaista ja kaikkein energisin viikko tässä kuussa. Käytä sitä hyväksi.

PAKKA 2.
Kaipaat muutosta elämääsi. Tällä viikolla on hyvä hetki pysähtyä miettimään ympätilläsi olevia asioita ja henkilöiitä. Varinkin parisuhde-asiat nousevat pintaan. Tällä viikolla on oivallinen hetki aloittaa jotain uutta ja pysyvää. Tämä vuosihan on tarkoitettu rakentamaan pysyviä suhteita ja sinulle tämä viikko on tarkoitettu juurikin tuohon rakentamiseen. Muista että itse voit pitää kiinni ohjaksista ja määrätä suunnan sekä vauhdin. Jos nykyinen vakiintunut suhde on ollut säästöliekillä niin olisi hyvä hetki lämmitellä sitä ja antaa palaa tai vaikka roihuta täysillä.
Viikonteema jatkuu sinulle 9 pv ajan eli se jatkuu silä seuraavalle viikolle sekä mahdollisesti sinulle annetaan lisäaikaa syyskuuhun asti.
Vaikka välilä vauhti voi tuntua liian kovalta ja pelkäät lentäväsi kyydistä, iin luota siihen että elää kyllä kantaa ja siinuua opastetaan kulkemallasi polulla.

Oletko mahdollisesti kahden henkilön väliissä? Tai pyöriiikö joku kolmas osapuoli elämässäsi mukana. Mieti mikä on takoitus kaikelle tuolle. Jäsentele ajatuksesi. On hyvä aika siivota paikkoja. Myös voit siivota elämääsi. Jos ympärilläsi on negatiivisia energioita tuottavia henkilöitä, niin et sinä heitä tarvitse mihinkään. Etsi oma mukavuusalue, jossa haluat olla. Vain silloin voit oikeasti levätä.
Kaikki asist eivät aina kestä päiivänvaloa, mutta muista että roskia ei voi piilottaa vaan ne on vietävä aina looppuun/roskiksseen asti. Siivoa siis paikat ja elämäsi. Älä heittäydy tyranniksi tai muiden vietäväksi. Sinulta tarvitaan täydellinen asenteen muutos. Kukaan muu ei voi järjestellä elämääsi kuin sinä itse. Aloita joo heti tänään tuo siivuos. Toimi kuitenkin erittäinhienovaraisesti kaikessa ettet loukkaa muiden tunteita. Olet tällä viikolla rohkea ja käytä sitä hyväksi.

VKO 32
Viikon energia pöyrii henkilöiden ympärillä. Tämä viikkon on tarkoitettu pitämään yhtä läheisten kanssa. Toisaalta tämä on hyvä viikko solmia uusia suhteita. Kaikki tällä viikkolla alkavat ihmisuhteet tulevat saavuttamaan suuremman ja kauaskantoisen tulevaisuuden. Eli mitään pelkkiä tähdenlentoja ei tällä viikolla pitäisi näkyä. Jos sinulla on jo se oma, jota rakasta, niin tulet kokemaan jotain suurempaa tunnetta hänen suhteen. Ole valmista ja ota vastaan kaikki tunteet, sillä ne kuuluvat elämään.
Valitse pakka intuitiolla kuka näistä ns. henkilöistä sinua nyt puhuttelee. Lue tulkinnat alta.

Jätkä
Sinun viikkosi on onnekas. Tulet saavuttamaan jotain sellaista mitä olet jo pitkää halunnut. Tämä voi olla rikkautta monella tasolla. Toisille taloudellisesti hyvä viikko ja toisille henkisesti hyvä viikko. On hyvä muistaa että rikkautta on monenlaista. On osattava nauttia kaikesta siitä mitä meillä on. Itse voit siis vaikuttaa tämänkin viikon tunnelmaan ja sen kulkuun. On huomattavasti kevyempää kulkea kun osaa arvostaa niitä pieniäkin onnen hippusia joita universumi meille jakaa. Eli sinun viikkosi on hyvin onnekas. Korjaa tuo sato ja muista ahkerat ihmiset pääsevät päämääräänsä keksiliäisyydellä ja tunnollisuudella, toiset saavuttavat rahaa tai titteleitä ja toiset henkistä pääomaa ja onnea.

Rouva
Viikkosi pyörii ehdottomasti kumppanin ympärillä. Kumppanilla on selkeä ajatusmaalma ja hän voi olla fyysisesti sekä henkisesti hyvin vahva. Jos kuitenkin halutaan nostaa ajatukset omaan minään, niin voit olla varma siitä, että tällä vikkolla onnistut hyvin älyllisissä haasteissa. Ajatus luistaa ja on helppo tehdä päätöksiä. Muista että sinun on aina vastuu itselläsi kaikesta mitä teet ja mitä tavoittelet. Tämä viikko on tarkoitettu juurikin suurempien haasteiden käsittelyyn. On ne sitten yksityiselämässä, ihmissuhteissa tai työssä. Luota itseesi, sillä tällä viikolla tulet huokumaan itseluottamusta.
Ota kiinni kädestä elämäsi rakasta. Joskus se voi tarkoittaa sinua itseäsi, mutta myös kumppania. Kulje viikko turvallisin mielin, sinä selviät kyllä aina kaikesta.

Kuningas
Sydämenkaipuun kohde tulee lähemmäksi, mutta muista mikään ei ole ilmaista. Aina joutuu antamaan itsestään paljon ja jopa uhrautumaan asioiden eteen. On siis hyvä hetki miettiä, mistä on valmis luopumaan tai mitä on valmis tekemään rakkuden eteen. Kun tämän haasteen selvittää on jo helpommilla vesillä, suuret kuohut ja tyrskyt voi välttää. Voit joutua
joko-tai tilanteeseen, jolloin on tehtävä ratkaisuja. Pyri aina siihen että saavuttat mielenrauhan, vaikka mieli voi olla nyt hajaantunut. Kuitenkin syvät tunteet löyvät yhteen ja ainoa keinoa saattaa ne sopusointuun on kääntää huomio ulkomaailmaan ja käytännön näkökohtiin. Kärsivällisyys on sinun viikon sanasi.
Pelaa siis ns. uhkapaliä, sillä tällä viikolla on parhaat mahdollisuudet voittaa tuossa pelissä. Onnekasta ja kärsivällistä viikkoa.

VKO 30

On jälleen uudenkuun aika ja lomat alkavat olla usealla ohi. Niin myös minulla ja paluu arkeen alkaa. Tässä kohtaa on hyvä muistaa että ei arki ole huono asia, vaan se on juurikin parasta aikaa elämästä. Huomioi siis, miten haluat viettää arkea ja tehdä siitä juhlaa. Viikko on tarkoitettu uuden luomiselle ja toteuttamiselle. Kirjaa ylös itsellesi mitä toivot tulevalta kuukaudelta ja loppuvuodelta. Ole realistimen, mutta joskus voi hullutella ja silloin täytyy muistaa että kaikki toiveet voivat toteutua. Näin ollen viikko tuo mystisiä unia ja kokemuksia, ole valmis ja lähde elämään unelmiesi arkea.
Valitse kolmesta pakasta mieleisin ja lue tulkinnat. Aurinkoa viikkoosi!
PAKKA 1.
Perhepiiri nousee esiin viikon aikana ja jos perheen sisällä on ollut eripuraa, on tämä viikko hyvä sopia ne. Ota rohkeasti yhteyttä ja kysy mitä kuuluu. Tunne-elämän heilahdukset kuuluvat viikon teemaan, joten niitä ei kannata säikähtää. Kaikella on aina joku tarkoitus. Yritä löytää ns. kultainen keskitie kaikessa mitä teet ja miten toimit.
Sinun viikkosi on tarkoitettu juurikin uusien asioien rakentamiselle ja uusille aloituksille. Jos et vielä tiedä miitä haluat, on korkea aika pohti asioita syvällisesti.
Jos olet kulkenut matkaasi hitaasti viime aikoina ja sinusta tuntuu, että välillä nuo askeleet menevät mieluummin taaksepäin kuin eteenpäin. Olet mahdollisesti sahannut jotakin asiaa nyt liian kauan. Muuta asennloisetta ja etsi ilo elämääsi. Löydä niitä asioita joita oikeasti haluat ja mistä nautit. Ystävät, läheiset ja lemmikit tuottavat erityisesti sinulle iloa, oten nauti ajasta heidän kanssa. Järjestä heille aikaasi, lähde vaikka picnikille tai ulos kävelylle. Rauhaisaa ja aurinkoista viikkoa.

PAKKA 2.
Mahdollisesti vielä lomailet ja olet matkoilla. Nautiti suunnattomasti kesän lämmöstä ja auringosta. Sinua ei haittaa kesän lämpö ja loistat tällä viikolla. Ota hetki omaa aikaa ja tee niitä asioita jjoita oikeasti hauat. Voit lähteä yksin kävelylle tai miksei vaikka matkalle. Muista että kaikki asiat aina vievät kuitenkin samaan lopputulokseen eli vaikka joskus eksyt tieltäsi, se ei vaikuta lopputulokseen, ainoastaan hidastaa sinne pääsyä. Perhe nousee ajatuksiin ja onkko joku joka haluaisi sinun huomioitasi. Tämä henkilö voi olla perheen ulkopuolelta ja muista että myös he ovat tärkeitä. Auta siis heitä jotka apuasi pyytää. On myös hyvä huomata että kaikki eivät osaa pyytää vaan odottavat että joku auttaa.
Jokin asia antaa odottaa itseään joten varaudu viivytyksiin. Nyt ei ole aika kiirehtiä vaan odotus kyllä palkitaan.
Pientä flunssaa pukkaa joten huolehdi erityisesti terveydestäsi tällä viikolla. Älä työskentele pimeässä vaan tee kaikki asiat päivänvalossa ( tämä voi olla mysö vertauskellisesti ilmaistu asia).
Jos huomaat ettäjokin hanke ei tunnu onnistuvan, jätä se siihen. Sen aika ei ole nyt.
Ota viikko mahdollisimman rennosti ja nauti siitä.

PAKKA 3.
On tullut aika miettiä omia valintoja. On aika tehdä muutoksia ja esittää toiveita universumille. Olet ehkä väsynyt ja kaipaat hemmottelua. Varaa siis aika vaikka hierontaan.
Nyt on tullut aika myös aloittaa asioita puhtaalta pöydältä. Lakaise roskat ja aloita uusia asioita. Sinulle tulee vielä aika, kun huomaat, että kaikki sujuu helposti ja juuri niinkuin olet halunnut. Kiinnitä huomio syyskuun alkuun. Silloin viimeistään tulet saamaan palkinnon.
Pidä huoli että tulevaisuuden suunnitelmat ovat vankalla pohjalla. Jos et ole niitä vielä luonut, luo ne tällä viikolla. Tee visiokartta ja mieti mitä sinne oikeasti haluat. Nyt on myös hyvä aika aloittaa opiskelut tai uusien asioiden oppiminen. Kaikki uudet alut ovat tämän viikon teema.
Viikon aikana voit käydä läpi menneitä, nykyisiä ja tulevia asioita. Poitiivinen asenne auttaa monessa ja tekee sinusta päättäväisen. Käytä viikon positiivisia energioita hyväksi. Tarmolla kohti uusia tuulia!

VKO 28
Viikko 28 on hyvin erilainen kuin muut. Alkuviikon energiat
ovat tahmeat ja voit jopa tuntea alakuloa. Silloin on vain parasta antaa tunteiden
tulla. Keskiviikon jälkeen tuo olo helpottuu. Avaa verhot ja anna valon tulla elämääsi. Toiset
ovat vetäneet eteensä paksun verhon, jotta aurinko ei paistaisi. Jos olet näitä
ihmisiä, jotka sulkevat kotinsa auringolta, vaikka vain sen vuoksi että on
kuuma. Silloin tulkinta nro 1. on sinulle.
Jos kuulut niihin, jotka haluavat vetää ikkunan eteen vain kevyen verhon ja antaa
auringon lämmittää ja valaista kotia niin silloin tulkinta nro 2. on sinulle.
Aurinkoa
ja täyden kuunvaloa sinulle. Älä sulje ikkunaa tuolle kuunvalolle. Ota se
vastaan keskikviikkona

Tulkinta nro 1.
Elämäsi on välillä työteliästä. Tuntuu raskaalta ja tämä
sisältääkin varoituksen putoamisesta, jos yrittää istua kahdella tuolilla yhtä
aikaa. Suorita jokainen hanke ensin loppuun, ennen kuin aloitat uutta. Näin
saat kuormaasi vähennettyä. Huomaa että asioilla ei ole niin kiire. Kiireen luo
helposti itse. Kiinnitä siis tähän huomiota.
Jos olet allekirjoittamassa jotakin sopimusta/paperia niin luo se huolella. Joskus
niihin voi sisältyä kohta mitä et ole huomannut. Myös tietovuodot voivat
heikentää asemaasi. Jos kohtaat pieniä vaikeuksia viikon aikana, niin se on
vain ohimenevää ja asiat kyllä korjaantuvat loppuviikosta. Luota ja usko
itseesi ja muihin on viikon motto.
Sinulle on luvassa onnea ja jopa romantiikkaa. Perheenjäsenet voivat olla hyvin
taipuvaisia ehdotuksiisi, joten käytä viikon energiaa hyväksi, jos olet suunnitellut
jotain, mitä et ole vielä julki tuonut.
Niille, jotka suunnittelevat perheen perustamista tämä viikko on suotuisa. On
se sitten koiranpennun hankkimista, Kahden perheen yhdistämistä tai vaikka vauva
uutisia. Viikkoon sisältyy mahdollisesti lyhyt matka, joka liittyy työhön tai
käytännön tavoitteisiin. Vähemmän tärkeät käytännön elämän puolet, kuten esim
urheilu, ovat nyt etualalla. Matka kotipaikkakunnan ulkopuolella tuo uusia
ideoita ja antaa mahdollisuuden päästä tilanteen tasalle.
Huolehdi siis, että joka asiassa otat askeleet eteenpäin ei taaksepäin. Pysy
lujana ja unohda epäilykset jos niitä nousee. Keskiviikko on sinun päiväsi,
siitä kääntyy suunta.

Nro 2.
Jos jokin asia ei ole mennyt niin kuin suunnittelit niin älä
lannistu, äläkä anna periksi. Aika vaan ei ollut vielä oikea. Jos raha-asioissa
on ollut huolta, huomaat huolen olevan paljon pelättyä pienempi. Tarvitset viikkoon
itseluottamusta ja voimaa, keskity siis tulevaan äläkä murehdi menneitä.
On hyvä välillä pysähtyä miettimään, kuinka asiat ilmaiset ja mitä haluat
sanoa.
Pysähdy hetkeksi enenkun annat puhetulvan puhjeta.
Elämäsi yksi vaihe saa päätöksen, jotta uusi voisi alkaa. Jos kuitenkin roikut
siinä kynsin ja hampain kiinni tuo muutos ei pääse vielä tapahtumaan. Elämääsi
tulee yllättäviä käänteitä ja ne voivat aluksi aiheuttaa tilapäisen
pysähdyksen. On paljon itsestä kiinni, kuinka nopeasti pääset eteenpäin. Eli
muista oma asenne on tärkein. Toiset saavat uutta tuulta purjeisiin henkilökohtaisilla
ponnisteluilla. Älä anna pelkojen ja epäilysten häiritä suunnitelmiasi. Muista
että hyvät teot kyllä palkitaan aikanaan.
Jonkinlainen muutos tai palkinto odottaa sinua. Voi olla saavutus uralla tai
joku muu tavoite pääsee päämäärään.
Viikon aikana saat viestin, joka kohauttaa tunteitasi. Nyt onkin aika heittää
kaikki vanhat asiat pois ja tehdä uusille tilaa. Tämä voi tarkoittaa, vaikka
vaatekaapin siivuosta. Elämä on sinulle toisaalta hyvin tyydyttävää mutta
toisaalta siinä on tiettyä levottomuutta.
Viikko on täynnä toimintaa liikkeelle panevia voimia. Käytä niitä nyt
hyväksesi.

VKO 27

Viikko on täynnä uudelleen järjestelyä ja suunnittelua. Joillakin asiat ja elämä on muuttunut ja asiat on laitettava uuteen järjestykseen. Tämä viikko on siihen hyvin otollinen aika. Ne, joilla muutoin asiat on pysyneet järjestyksessä, on aika asettaa itselle ja elämälle tavoitteita. Tämä kasvava kuu on hyvin voimakas ja sillä on uudistavia ja liikkeelle ajavia energioita. Käytä ne hyväksi ja suunnittele ja haaveile. Tutkaile alla olevaa kuvaa ja mieti mitä se mieleesi nostaa. Joku korttipakka siinä nousee ylitse muiden ja se on sinua varten. Katso sen tuoma viikkotulkintasi. Uudistavaa ja puhdasta energiaa viikkoosi.
Auringon lasku
Sinun elämässäsi on nyt tasapainon kanssa ollut ongelmia. Tasapainoilua
ihmissuhteissa perheen, kumppanin tai kumppanien välillä voi herättää
ajatuksia. Ole rehellinen itsellesi ja mieti mitä oikeasti haluat. Katso
kauemmaksi ja tutki niitä asioita, jotka vaikuttavat sinun tulevaisuuteesi. Nyt
on aika tehdä muutoksia. Olet nyt auringonlaskun edessä, on herättävä uuteen aamuun, uuteen päivään. Aloita jotain uutta ja kestävää. Älä anna nykyisen
tilanteen rikkoa omaa harmoniaasi. Tee täydellinen asenteen muutos ei vain
työtä vaan koko elämää kohtaan. Sen täytyy tapahtua omasta aloitteesta eikä
kolmannen osapuolen yllytyksestä.

Suven tunnelmaa
Kotiasiat ja ulkopuolinen elämä aiheuttavat harmaita hiuksia
sinulle. Nyt jos koskaan on toimittava ja tehtävä kaikki ne työt ja asiat,
jotka ovat sinua jo pitkään häirinneet. Tee muutos. Jos energiat ovat vähissä,
niin on ladattava omia akkuja ja odoteltava parempaa energiaa. Joskus on
parempi olla tekemättä mitään kuin tehdä virheitä. Tutki elämääsi hiukan ulkopuolelta.
Onko se kuitenkaan niin huonoa kuin olet ehkä ajatellut tai oletko ymmärtänyt
kuinka hyvin asiat ovat. Kaikki sujuu tällä viikolla kuin tanssi ja muut ihmiset
ovat taipuvaisempia kuin ennen, joten käytä tätä hyödyksi. Kuuntele omaa
sisäistä ääntäsi ja kunnioita sitä.

Hyvää oloa
Kun pelaat korttisi oikein, niin menestys on taattu. Sen jälkeen voit kokea hyvää oloa.
Kuitenkin on pidettävä silmällä suunnitelmia. Älä missään vaiheessa hellitä
ohjaksista, sillä silloin on vaarana menettää hallinta ja vaarat uhkaavat.
Kirjaa tarkoin ylös budjettisi ja mieti mihin rahoja tai voimavaroja käytät.
Henkilökohtaisessa kehityksessä otat pitkän askeleen eteenpäin. Nyt seuraa
jännittävä vaihe, jonka jälkeen koet aivan uusia ulottuvuuksia. Koe tämä matka, jonka elämä sinulle nyt tarjoaa. Hyppää rokeasti ratsun selkään ja nauti vauhdista, siitä vauhdista,
jota voit aivan itse säädellä. Nauti elämästäsi juuri nyt kun sen on mahdollista, koskaan ei voi tietää mitä matkallasi on tarjottavana. Aurinkoa ja hyvää oloa viikkoosi.

VKO 26
Keskikesän juhla on takana ja on aika korjata satoa. Toisille nousee tarve ruoskia itseään tekemättömistä töistä ja toiset taas voivat soimata itseään tehdyista asioista. Nämä molemmat kannattaa nyt heittää kompostiin maatumaan. On etsittävä neliapiloita heinien joukosta. Viikko tarkoittaa onnen ja ilon hetkiä. Niitä voit löytää mitä yllättävimmistä paikoista ja asioista, jos vain annat itsellesi siihen mahdollisuuden. Aurinkoista viikkoa ja ainakin lämmintä piisaa, joten nautitaan siitä, kun sitä meille nyt tarjoillaan. Valitse alla olevists pakoista se joka tuottaa sinulle eniten aurinkoista mieltä ja lue alta pakan kertoma tulkinta viikollesi.

Pakka 1.
On tullut aika kerätä satoa kuluneen vuoden teoista. Pysähdy mietiimään mitä alkuvuosi on sinulle tarjonnut.
Jos olet jo lomalla, voit nauttia sen tuomista hetkistä sekä palkinnosta jotka ovat jokaiselle erillaisia.
Kesä koetaan usein hyvin erilaisena aikana, Toiset nauttivat vain levosta ja leppoisista päivistä. Jollekin lomarahat tuovat helpotusta arkeen ja toisille taas ystävät ja perhe nousevat tärkeään rooliin. On aivan itsestä kiinni, minkälaisia kukkia omaan elämän kimppuunsa kasaa. Ne voivat olla kaikki samanlaisia ja samanvärisiä, mutta itselle hyvin tärkeitä. Toisen kimmppuun nouseee useita eri lajeja ja värejä. Nyt on paras aika värittää omaa elämää uusillä väreillä ja asioilla. Pysähdy hetkeksi miettimään mitä värejä sinä kaipaat omaan elämääsi. Unohda tuhoisat ajatukset, jos niitä mielessäsi pyörii. On paljon kevyempää asekeltaa, kun ei murehdi liikaa tai kasaa mieleensä synkkiä/negatiivisia ajatuksia. Unohda kielteisyys edes hetkeksi ja kerää valoa sisääsi. Sitä luontoäiti meille nyt tarjoilee. Lähde uudelle matkalle, joka näyttää palkinnon viimeistään syyskuussa. Antoisaa matkaa uuteen ajatusmaailmaan.

Pakka 2.
Alkuvuosi on voinut tuntua raskaalta ja vaikealta. Älä kuitenkaan tuhlaa kaunista kesää näiden asioiden miettimiseen. Älä ainkaan käytä aikaa itsesyytöksiin. Huomaa mieluummin itsestäsi kaikki hyvät puolet ja ominaisuudet. Niitä kannattaa nyt vahvista. Jokainen on hyvä jossain ja kun sitä puolta itsestään vahvistaa, löytää paljon uusia puolia, jotka ovat olleet piilossa.
Tee yhteistyötä mielluummin kuin että puurrat itseksesi.
Tällä viikolla sinulla on hyvät henkiset voimavarat uusien ideoiden luomiseen ja toteuttamiseen. Kotirintamalla voit saavuttaa hyviä tuloksia ja tulevaisuuden rakentaminen onnistuu helposti.
"Kolmas kerta toden sanoo", on viikon sanonta ja jokainen voi miettiä mitä sillä tarkoitetaan juuri sinun elämässäsi. Voit miettiä ns. kolmen pyynnön lakia. Tasapainoilu on nyt tarpeen, jotta asiat saadaan sujumaan helpommin.
Kesäkuun loppu on sinulle helpotus ja huomaan että odotat heinäkuun alkua, ensi viikolla se selviää viimeistään miksi. Ole kärsivällinen ja tee kaikki keskeneräiset työt pois heinäkuun alta.

Pakka 3.
Avaa ovi uusiin mahdollisuuksiin ja ulottovuuksiin. Matka toiseen maailmaan on jo alkanut. Voit soittaa omaa sävelmää ja nauttia elämän suomista rikkauksista. Olet viikon onnellisin ja elämä tuntuu nyt kevyeltä askeltaa.
Ota vastaan kaikki se hellyys ja kauneus mitä sinulle tarjotaan. Jos et ole vielä ymmärtänyt olevasi onnekas, on aika pysähtyä miettimään mikä mättää. Kuun ja tähtien asentoa ei nyt voi syyttää, vaan olisiko tällä kertaa vika omassa ajatusmaailmassa.
Muutoksen tuulet puhaltavat ja kaikki on tällä viikolla mahdollista. Tunteiden alueella voit kokea jotain uutta ja ihmeellistä. Menestystä on tarjolla kaikessa mitä tällä viikolla olet suunnitellut tekeväsi.
Aurinkoista ja kevyttä viikkoa. Sinä olet sen nyt ansainnut.

Pakka 4.
Onnea olet löytänyt oman neliapilasi. Ole kuitenkin nöyrä ja kunnioita elämääsi.
Viikko tuo mahdollisesti jotain juhlan aihetta ja viikko kuluukin hyvin leppoisissa merkeissä. Sinulla ei pitäisi olla huolen häivää. 2.7 on viikon paras päivä ja sitä onkin syytä juhlia. Nosta malja läheisille tai vaikka vain itsellesi. Voit odottaa romantiikaa ja onnea. Viikko on myös hyvin hedelmällinen. On elonkorjuun aika- palkintoja on luvassa. Onnen runsautta kannattaa nyt koota myös varastoon pahan päivän varalle. Kuuntele omaa sisäistä ääntäsi ja kunnioita sitä. Luota omaan intuitioosi. Malja viikollesi.

VKO 25
Viikko voi alkaa hyvinkin ahdistavalla tunteella. Tunne, että asiat ei etene vaikka kuinka olisit yrittänyt. Onkin siis aika päästää irti vahvoista ajatusmalleista ja siirtyä kevyempään tapaan ajatella ja toimia. Alkuviikko kannattaa ottaa niin rennosti kuin vain voi. Loppuviikko onkin monelle täyteläinen ja luo tiettyjä paineita, vaikka pitäisikin olla kyseessä keskikesän juhla. Juhlavuus voi olla kaukana, mutta ajattele ainakin kevyemmin ja tee arjestakin juhlaa. Nautitaan kesästä ja Hyvää Juhannusta.

PAKKA 1.
Irtipäästäminen! Järkeistä asioita ja pyydä apua toisilta. Ei aina tarvitse pärjät yksin ja on muistettava myös itse auttaa muita hädän hetkellä. Huomaa mahdollisuuksia, joita sinulle tarjotaan. Joskus joutuu päästämään irti jostain, saadakseen tilaisuuden uuteen. Irtipäästäminen voi olla hyvinkin vaikeaa, mutta liika asioiden puntaroiminen on haitallista. Jos epävarmuus iskee kesken kaiken, ota pieni aikalisä. On myös tunnistettava se, mitä kukin osaa ja jaksaa, voit jopa kuvitella eläväsi pilvilinnoissa jotta asiat etenevät kevyemmin. Ota ns. poikamainen asenne, sillä pääseen paljon pidemmälle kuin liian tiukalla otteella. Anna auringon paistaa viikkoosi ja päästä irti kaikesta turhasta.

PAKKA 2.
Unelmaelämä! Osaatko ja pystytkö elämään unelmien elämääsi? Tätä kannattaa pysähtyä pohtimaan. Kumppanuus nousee vahvasti ajatuksiin ja toimintaan. Yhteistyöllä onnistuu moni asia paremmin kuin yksin puurtamalla. Ajattele kaikesta hiukan positiivisemmin ja ota askel kohti unelmaelämääsi. Usko omaan itseen voi horjua, mikä alentaa itsseluottamusta ja lisää turvattomuuden tunnetta. Mielialat voivat vaihdella rajusti. Tämä kuuluu viikon teemaan, koska on aika lähteä kohti parempaa tulevaa, kohti unelmaelämää. Ensin on koettava tuo alakulo, jotta osaa nauttia ja iloita onnistumisista. Apua tarjotaan, on vain itsestä kiinni oletko valmis vastaanottamaan sitä. Käytä älyä vaistojen ohella niin monimotkaisemmatkin asiat yksinkertaistuu.

PAKKA 3.
Muutos! Valintoja, sinun on tehtävä joku tärkeä valinta, jotta tuo muutos voi alkaa. Uusien mahdollisuuksien ovi avautuu, mutta sinun on ensin luotettava intuitioon, jotta tiedät mistä ovesta voit astua. Jos kyse on ihmissuhteista, täytyy varmistaa että tavoite on sama. Voi olla vaikea ylläpitää tasapainoa, jos sitä jatkuvasti
horjutetaan. Joten etsi viikkoon tasapainoa ja ole huolellinen itse kuinka asiat ilmaiset. Jos sinulla on huolia, niin niillä ei voi puolustella omaa käytötä. Vältä joutumasta riitatilanteeseen. Kyvyttömyys muuttaa luutuneita ajatusmalleja muodostaa mielen ympärille muurin. Vapauta itsesi siis kahleista ja ajattele positiivisemmin.

PAKKA 4.
ILO! Koetko jääneesi yksin jossakin tilanteessa? Vai oletko sittenkin halunnut ottaa asioihin etäisyyttä. Ilo on ollut välillä hukassa ja nyt on aika astua omasta maailmata ulos valoon ja kohdata muut. Etenet ehkä harkiten, mutta sinun tulee oivalttaa että on aina jotain uuttaa opittavaa. Älä siis uhraudu, vaan elä omaa elämääsi. Yksipuolinen rakkaus ei vie pitkälle ja jos sellaista koet on aika muuttaa suuntaa, jotta ilo astuu taas elämääsi mukaan. Älä anna sydämesi sanella toimintaa täysin vapaasti. Tähän viikkoon voi liittyä asiakirjoja tai lyhyt matka. Vältä tietovuotoja ja pidä omat asiat itselläsi. Ole huolellinen kommunikoinnissa varsinkin kirjoitetun tekstin osalta.

VKO 24
Viikko alkaa täydenkuun merkeissä. Nyt on aika puhdistaa vanhat pölyt pois harteilta ja jatkaa eteenpäin kevyemminn mielin. Viime viikko jo laittoi puhtia asioihin. Nyt alkaa kasvun aika. Kukat kukoistaa ja värit puhkeaa. Tämä näkyy luonnossa ja meidän mielissä. Kun kuljet kadulla, kiinnitä huomioa hymyileviin kasvoihin. Niitä tulet bongaamaan huomattavasti enemmän kuin surullisia tai kireitä ilmeitä. Annetaan siis kaikkien kukkia ja loistaa, sekä loistetaan mekin itse. Ahmitaan täydenkuun energiaa. Laita vesilasi ikkunalle kuunvaloon illalla ja aamulla voit nauttia uudistavan energian vettä.
Valitse alta pakka joka sinua puhuttelee ja lue millaisia energioita ja loistoa viikkosi tuo tullessaan.

PAKKA 1
Sinulla on tullut jokin asia päätökseen. Olet huomannut raskaiden enrgioiden seuranneen sinua jo jonkin aikaa. Ne ovat vain odottaneen sitä hetkeä kun voit karistaa pölyt harteilta. Nyt on suunta eteenpäin. Itse voit vaikuttaa millaisen polun valitset. Onko polkusi suora, puiden ympäröimä vai varjojen leikki.
Suuntaa askeleet nyt vain uutta vaihetta kohti. On aivan turha kerrata vanhoja ja pinttyneitä asioita ja tapoja. Uudistaminen on puhdistavaa, mutta on muitettava että suuri uudistus vie myös voimia. Onkin siis huolehdittava raikkaan veden juonnista, suihkusta ja valosta. Näistä koostuu uudistuva energia, jota sinä tarvitset.
Viikkosi tuo tullessaan vakautta ja selkeyttä. Luota vaistoihin ja siihen että elämä kantaa.

PAKKA 2.
Viikon alussa joudut miettimään valintojasi. On hyvä pysähtyä, varsinkin jos kevään tahti on ollut kova. Nyt olisi aika lomalle ja unelle. Kuitenkin uni voi tällä viikolla aiheuttaa hamaita hiuksia, sillä energiat ovat uudistavia, jolloin unen laatu voi kärsiä. Näet ehkä paljon unia, joita on hyvä aamulla kirjailla ylös. Ajanjaksot ovat tärkeitä. Tuleeko uniin aikoja, kirjaa kaikki ylös mitä muistat. Muutenkin viikko tuo uusia asioita elämääsi ja mahdollisesti jopa sioutumisia. Jos olet vielä vapaa, niin voi olla että tulet ottamaan askeleen kohti parisuhdetta. Taas jos olet haaveillut perheenlisäyksestä, niin nyt on hyvin hedelmällinen viikko siiihen. Käytä hyväksi kaikkea uudistuksiin taarvittavaa energiaa, mitä sitten oletkin haaveillut uudistavasi.
Viikon jälkeen kaikki asiat ovat huomattavasti kevyempiä ja täynnä uusia alkuja.

PAKKA 3.
Oletko rakentanut ympärillesi suojamuurin? Mitä pelkäät?
Viikon alussa on hyvä käydä keskutele itsensä kanssa omista peloista ja rajoitteista. Miksi olet niitä ympärillesi rakentanut? Jos jokin asia on takkuillut, on aika heittää roskiin vanhat luutuneet tavat ja ajatukset. uudista mielesi ja ole rohkea. Täydenkuun energia antaa sinulle rohkeutta aloittaa ja toteuttaa niitä asioita, jotka ovat vain odottaneet ja junnanneet paikallaa.
Joillekin viikko tuo ylennyksen, uuden työn tai rohkeuden tehdä aloitteita. Älä jää kiinni menneisiin, vaan jatka matkaasi. Ota vastaan ideat joita sinulle satelee tai joita huomaat itselle putkahtelevan. Lähde toteuttamaan asioita rohkeasti ja suuntaa askeleet eteenpäin. Lupeta turha murehtiminen sekä asioiden vatvaminen.

PAKKA 4.
Viikko on hyvä aika yhteistyölle. Älä yritä selvitä kaikesta yksin. Voimat vain hupenevat. Tämä viikko on hyvä aloittaa projekteja ja saada muutkin innostumaan niistä. Kommunikointi toisten kanssa on helppoa ja rakentavaa.
Käytä viehätysvoimaasi ja rakkauttasi, kun haluat saada asioita läpi. On huomattavasti helpompaa toimia kun on hyvä itseluottamus.
Rakastuneille ja sinkuille viikko lupaa hyvää rakkausrintamalla. Parisuhteissa olevien viikko sujuu helposti, ilman kitkaa.
Käytä näitä energioita hyväksi koko viikon ajan. Nauti helppoudesta, koska aina viikot eivät suju näin mallikkaati.
Unohda turha kireys.

VKO 23
Nyt on uudelleen rakentamisen aika. Menneiden viikkojen tahmeat energiat ovat väistyneet ja voit tuntea helpotusta ja lisääntyvää energiaa, joka auttaa sinua kaiken uuden rakentamiselle.
Jos olet jo lomalla, koet vaihtuvia hetkiä, jotka antavat sinulle voimaa.
Kaikki uusi on hyvä aloittaa jo heti tänään. Ei kannata pidätellä intoa ja tarmoa, jos sellainen iskee, vaan lähde liikkeelle. Tuulet ovat nyt suotuisat kaikkeen uuteen, mitä se sitten kenellekkin tarkoittaa. Tästä voitt ottaa selvää, valitsemalla yhden alla olevista pakoista ja lue sen tulkinta sinulle.

PAKKA 1.
Sinun aikasi on päättää elämänvaihe joka on ollut haastava ja vaikea. Oikeudenmukaisuus vallitsee ja saattaa tuntua jopa armottomalta, sillä luonollinen syyn ja seurauksen laki ei ota tunteita huomioon. Käytännössä voidaan joutua sovittelemaan riitoja ja omaisuusasioita. Tästä selviää vain kovalla ja hyvällä asenteella.
Varo näkymättömiä vaaroja. Suojaudu hyvin. Ratkaisu voi tarkoittaa kykyä pysyä maksuvarojen puitteissa, jos kyse on omaisuudesta ja rahasta.
Usko lujasti itseesi, vaikka tuntuu että elämä pakottaa joskus polvilleen. Sieltä kuitenkin noustaan aina. Rakenna hyvä perustus, jonka jälkeen anna aikaa kasvulle. Kun tästä lähdetään eteenpäin, nähdään kuinka kaikki istuttamasi kukat puhkeaa kukkaan. Sinulle on annettu työkalut joilla voit korjata omaa elämääsi. Vain sinä, jos kuka osaat käyttää niitä.
Elä siis omaa elämääsi tunteella että, Minä osaan ja Minä voin.
Rauhaisaa ja rakentavaa viikkoa.

PAKKA 2
Olet saanutkin jo tuulta purjeisiin ja vauhti vain kasvaa. Jokin mukava yllätys tuo hyvää oloa. Huomaa kuinka suotuisasti sinun veneesi keinahtelee aallokossa. Ilmassa on nyt odotuksen tuntua. Tällä on myös puskurivaikutus joka suojaa negatiivisilta toimenpiteiltä.
Jos odotat romantiikkaa, niin sitä on luvassa tällä viikolla. Kuitenkin on hyvä muistaa että itse täytyy olla valmis ottamaan vastaan jos sitä tarjotaan. Ei kukaan sitä väkisin sinulle tuo.
Jos saat siis kutsun esim. syömään, älä jätä sitä käyttämättä, sillä voi olla kauaskantoisia seurauksia.
Viikon aikana voi tulaa tarve paeta todellisia tunteita. Itseluottamusta vain peliin. Tietoinen ja alitajuntainen mieli vaihtelee, joten on hyvä erottaa ne toisistaan. Käytä silloin mieluummin energiasi johonkin fyysiseen harrastukseen, esim urheiluun tai vaikka seksiin.
Nauti viikon tuulista, sillä ne ovat suotuisat. Aurinkoa viikkoosi.

PAKKA 3.
Elämä tuo eteen välillä viikkoja, kun ei oikeasti tiedä onko kaikki hyvää vai huonoa. Joskus joudutaan kamppailemaan ajatusten välillä. Usko siihen, että asiat ovat hyvin, voi kaatua ajatukseen että tämä tarkoittaa kaiken loppua. On kuitenkin muistettava, kun jokin asia loppuu, se antaa mahdollisuuden uuden syntymälle. Ota itseäsi kädestä kiinni ja taluta eteenpäin, vaikka välillä tiesi on kivikkoinen.
Ole huolellinen asioiden ilmaisussa, sillä joku toinen voi käsittää sanomasi toisin, kuin itse ajattelet.
Kulje matkaasi askel kerrallaan. Nyt ei ole aika ottaa isoa harppausta, vaan tunnusteltava mitä tiellä on. Katso jalkoihisi, jotta et komapastu aina samaan kiveen, vaikka polkusi olisi sinulle tuttu.
Viikon teema uuden rakentaminen osuu sinulle hyvin vahvasti ihmissuhteiden osalta. Muista, että on kuitenkin päätettävä keskeneräiset asiat ennenkun aloittaa uuden rakentamista.
Luo hyvä perustus kaikelle mitä rakennat, joskus on hyvä pysähtyä miettimään rakennusaineita. Kun sijoittaa niihin hiukan enemmän, voi saada paremman looputuloksen. Sinun viikon teema on kärsivällisyys ja tunnollisuus.

VKO 22
Viikko on täynnä mystiikkaa. Rakastuneet
voivat odottaa vastakaikua haaveittensa kohteelta. Suuret päätökset kannattaa
tehdä tällä viikolla, koska on alkanut kasvun aika. Toisille nuo päätökset
voivat olla jopa niinkin dramaattisia kuin ero kumppanista tai irtisanoutuminen
työstä. Kuitenkin on muistettava, että kun jotain suurta päättyy, se antaa
uudelle kasvulle tilaa. Älä siis enää lykkää suuria päätöksiä vaan tee ne nyt
kun niiden aika on. Tällä viikolla on myös hyvä aika allekirjoittaa sopimuksia,
jotka liittyvät työhön tai omaisuuteen. Viikon alku voi tuntua hyvinkin
raskaalta, kun tietää mitä kaikkea pitäisi tehdä ja aloittaa. Luota kuitenkin siihen,
että sinulle annetaan voimaa ja rakkautta selviytyä ihan mistä vain. Valitse
pakoista se, joka kuvastaa parheiten viikkosi tunnelmaa, lue tulkinnat alta.
Rakkaudellista energiaa viikkoosi.

PAKKA 1.
viikon 6 päivää kuvastavat sinun omaa olotilaasi. Tarkkaile, mitä kehosi ja mielesi haluaa sinulle kertoa. Sanoman vaikutus kestää kesäkuun loppun asti. Kasvu on alkamassa, jos et vielä ole sitä huomannut. Jokin projekti joka liittyy itseesi on alkamassa. Sinulle tarjotaan mahdollisuuksia, jotka voivat jäädä toteutumatta tai voivat toteutua, mutta kaikki on sinusta itsestäsi kiinni. Mutoksen tuulet puhaltavat, joten kaikki on mahdollista. Tunteiden alueella koetaan jotain uutta, hankkeet saavat eloa tai älyn maailmassa koetaan neronleimauksia. Avaa rohkeasti ovi uuteen. Älä jää roikkumaan vanhoihin kaavoihin ja pysähtyneeseen tilaan. Nyt on tullut aika tehdä se suuri päätös, jota olet jo mielessäsi pyöritellyt. Lähde matkalle, joka on sinulle uusi ja ihmeellinen. Koet valtavia tunneryöppyjä tulevan kuukauden aikana. Älä säikähdä niitä, sillä ne kuuluvat sinun projektiisi. Näin pääseet irti niistä asioista, jotka sinua pidättelee tai ehdistaa. Kun tuollaisia muutoksia tekee, on päivän selvää että tunteet nousevat pintaan. Anna kaikki ne kyyneleet purkautua, on ne sitten ilosta tai surusta.
Ole itsellesi armollinen. Ansaitset kaiken sen, mitä voit vain toivoa. Heitä toivon kivi veteen, kuule molskahdus joka aloittaa toiveen toteutumisen. Tästä se lähtee, älä pelkää vaan anna mennä, Lennä!

PAKKA 2
Koet ehkä joutuneesi muiden käskytetetäväksi tai sinua yritetään ohjailla johonkin suuntaan, mikä ei ole sinulle mieleinen. Muista, ei sinun tarvitse tanssia toisen pillin mukaan, voit itse päättää omasta elämästäsi. Vain sinä voit tehdä nuo päätökset ja aloitteet, mitkä koskevat omaa elämääsi. Parisuhde voi tuntua nyt raskaalta ja olet ehkä pyöritellyt sitä koskevia päätöksiä mielessäsi. Tämä viikko on päätöksiä varten. Jos niitä ei tehdä tällä vikkolla, ne kannattaa siirtää syksylle. Keskustelu on avain sana, jolla saat selvitettyä omat ja hänen ajatukset. Joko ne kohtaavat tai sitten ne poikkeavat täysin toisistaan. Älä jätä asioita arvailujen ja olettamusten varaan. Kaikessa kannattaa löytää totuus, vaikka joskus se satuttaa. Mutta yleensä sen tehtävä on helpottaa omia ajatuksia ja selkeyttää suuntaa minne mennään. Sinun suuret päätökset tällä viikolla koskevat parisuhdetta/ kumppanuutta. Jos et ole vielä kumppania löytänyt, sinun on tällä viikolla aloitettava toimenpiteet sen etsimiseksi. Onko se jokin kesätapahtuma minne olet lähdössä, sovellus jonne voi tuon toiveen ladata tai päätös lähettää viesti henkilölle joka on ajatuksissasi. Jos tällä viikolla et saa aloitetta tehtyä, se kannattaa siirtää loppukesään. Muista, että kaikki toiveet voivat toteutua, jos vain itse uskot niihin. Toivotaan ja tehdään päätökset tällä viikolla, ei siirretä niitä kesän yli. Kesä on kevyempi kulkea, kun ei ole painolastia harteilla ja ajatuksissa.

PAKKA 3.
Sinun päätöksesi koskevat työtä tai harrastuksia. Nyt on heitettävä verkot vesille ja tehtävä jotain sellaista, mitä olet ajatellut mutta et ole vielä aloittanut. Yhteistyö sujuu tällä vikkolla hyvin sekä työssä että vapaalla. Viikon teema pyörii vahvasti raha-asioiden ympärillä. Nyt on hyvä viikko tehdä kauppoja, solmia työsopimuksia, hakea työpaikkaa tai tehdä järjestlyjä joita elämä vaatii. Itseluottamus on avainsana sinun viikkoosi. Luota itseesi ja kykyihisi. Kukapa muu sinuun uskoo, jos et sinä itse. Tämän vuoksi hankkeet ja toiveet saavat hyvän päätöksen. Ole rohkea ja tee itse ne toimenpiteet mitkä elämäsi tälllä hetkellä vaatii. Ahkerat ihmiset pääsevät päämäärään helpommin, joten ei kannata nyt siirtää projekteja, jotka ovat auki. Aloita ne ja laadi suunnitelma milloin projektisi on valmis. Tämä helpottaa aloittamista ja varmastat sen, että kaikki tulee tehtyä ajallaan. Kesäsi on helpompi, kun alta saa pois tekemättömiä töitä, silloin voi vain nauttia luonnosta, kesästä ja auringosta.
Sinulle annetaan rikkautta, joko aineellista tai henkistä. Ole sinnikäs ja päätä haluta vain parasta.

VKO 21
Moni huomaa, että on ehkä pitkästynyt ja uupunut. Koko talven
ja kevään raskaat energiat ovat tehneet tehtävänsä. Olisi aika ja halua kömpiä
ulos kuorestaan ja aloittaa kesä. Kuitenkaan se ei ole aivan niin
yksinkertaista. On karistettava nuo negatiiviset energiat harteilta ja ladattava
uutta positiivista energiaa. Sen jälkeen on helpompaa lähteä kohti kesää.
Puiden lehdetkin jo tekevät tuloaan ja aurinko lämmittää, joten on aika tulla
ulos kuorestaan. Tämän viikon sanoma onkin ulkoilu. Kulje luonnossa, katsele
ympärillesi ja kuuntele. Kaikki kesän merkit ovat ilmassa. Sinunkin kesäsi ja kasvusi
voi alkaa.
Valitse pakoista sinua kutsuvat kortit ja lue tulkinnat.

PAKKA 1.
Ankkuri on kiinnitettävä. Olet mahdollisesti ollut tuuliajajolla tai ehkä haaksirikkoutunut.
On ollut tunne, että ei ole vielä täysin paikallaan. Tämä viikko on sinun sitoutumisesi
aikaa. Koskee se sitten parisuhdetta tai jotain muuta asiaa elämässäsi. Huomaat
että ympärilläsi oleva energia rauhoittuu ja matkasi helpottuu. Sinulla kumpuaa
energiaa välillä vähän liikaakin. Ilmaantuu otollinen tilaisuus moniin uusiin
asioihin, tuttavuuksiin tai vaikka rakkauteen. Vahvoja tunteita onkin hyvä
kontrolloida, sillä joskus ne menevät yli, varsinkin silloin kun sydän
hallitsee päätä. Viikon aikana nousee myös myötätunto esille. Sitä voit käyttää
kaikissa tilanteissa, joissa puuttuu rakkautta ja ymmärrystä.
Viikkosi on siis kaikin puolin hyvä ja tunteikas. Ota vastaan se mitä annetaan
ja ole siitä kiitollinen.
PAKKA 2.
Sinun matkasi on alkamassa. Oletko lomalla? Jos et ole vielä päättänyt mitä
lomallasi teet, niin on korkea aika tehdä suunnitelmia. Aluksi asiat voivat
kohdata vastustusta, kuitenkin kun päästään liikkeelle, tie menestykseen on
avoin. Älä siis luovuta, vaikka kaikki ei aluksi lähde käyntiin. Voi olla tuota
energian vähyyttä, jonka raskas talvi ja kevät on sinusta vienyt. Puhalla
tuulta purjeisiin. Lepää ja nauti kesän alkamisesta. Aurinko on sinulle parasta
lääkettä tällä hetkellä. Nyt ei kannata sijoittaa voimavarojaan mihinkään
turhaan tai työhön, jota ei ole pakko tällä viikolla tehdä. Joskus voi ihan luvan
kanssa siirtää seuraavaan viikkoon niitä asioita, joita ei ole pakko vielä
tehdä.
Sinä jos kuka olet loman tarpeessa ja sen ansainnut.
PAKKA 3.
Oletko mökki-ihmisiä? Jos olet, niin käytä viikko mökillä oloon. Siellä pääset
kaikkein lähemmäksi kesää ja sen alkua. Istu ulkona terassilla ja kuuntele
lintujen laulua. Kuulet mahdollisesti käen kukkuvan ja joutsenten laulavan, kun
ne alkavat pesää kohentaa. Sinun viikkoosi nousee henkilökohtaisia
mahdollisuuksia, joita ei pidä jättää käyttämättä. Jos olet harkinnut muuttoa,
on aika tehdä asian eteen jotain. Tämä voi olla myös muutto ns. kesäkotiin. Ne,
jotka jäävät töihin ja kotiin, on hyvä käyttää aikaa ystävien ja läheisten
kanssa olemiseen. On tehtävä uusia suunnitelmia, keskityttävä miettimään mitä
kesältä ja ehkä koko elämältä vielä haluaa. Uudet suunnitelmat pitää rakentaa
menneisyyden kokemusten pohjalle. Silloin saadaan irti positiivista energiaa,
joka lupaa menestystä kaiken päätteeksi. Nauti viikosta ja kesästä, anna
auringon paistaa.
Vko 20
Tuntuuko
sinustakin, kuin jokin painaisi hartioita alaspäin? Päänsärkyä on alkuviikosta
ilmassa.
Nämä ovat kosmisia vaikutuksia, joita tuo kuun pimennys ja täysikuu
aiheuttaa. On suurten muutosten aika.
Joillekin tämä ajanjakso on täynnä yllätyksiä ja taas toiset ovatkin siihen jo
varautuneet hyvissä ajoin. Joten nyt on aika tehdä suuria suunnitelmia. Ota
kynä käteen ja kirjaa suunnitelmasi paperille. Jos osaat, niin tee tänään tuo unelmakarttasi.
Muista kirjata myös, milloin tai mihin mennessä nuo unelmat haluat toteen. Ole
siis kuitenkin realisti, älä aseta tavoitteita liian pitkälle tai lyhyelle
ajalle. Samoin on hyvä miettiä mikä on
realistinen tavoita.
Aloita nyt elämään tuota suurta haavettasi kohti. Aurinkoa
viikkoosi.
Valitse se pakka joka mielestäsi kuvaa olotilaasi tänään, lue sen tuoma
tulkinta.

Ruusu
Viikonpakka kuvastaa omakuvaa ja sisäistä minuutta. Tästä viikosta alkaa
sisäinen kasvusi vahvasti ja matkasi kohti suuria muutoksia. Nämä tulet huomaamaan
kehossasi sekä ulkoisissa elämänasioissa. Haaveiletko uudesta urasta, autosta
tai matkasta ulkomaille. Luo tuo unelmakarttasi, joka ylettyy kaukaisempiinkin
haaveisiin.
Sinun kasvusi alkaa hiljalleen, pienin askelin mutta lopputulos on suurempaa
kuin osaat nyt kuvitellakaan.
Käytä hyväksesi tällä viikolla omaa viisauttasi. Sinulta tullaan kysymään
neuvoja ja luota, että juurikin sinulle annetaan nuo oikeat sanat, jotka
auttavat ystävää/läheistä kun hän apuasi tarvitsee.
Vietä aikaa haaveillen ja katso kaukoputkellasi eteenpäin kauemmas. Muista
kuitenkin kävellessä katsoa jalkoihin, ettet vain kompastu.
Sinun paras aikasi tänä vuonna on vko 29-32 välissä. Nauti siitä
Sokeripala
Jospa oisit kultaseni sokerpalanen? Nyt on rakkaudellisten haaveiden ja niiden
toteutusten aika. Mieti mitä elämältäsi vielä haluat? Minkälaista rakkautta
haluaisit ja minkälaista rakkautta antaisit. On hyvä miettiä kohtaavatko nämä
kaksi toivetta. Niiden tasapainon löytäminen on joskus vaikeaa. Sinulla aukeaa
kuitenkin nyt viikko, jolloin voit näitä unelmia ja haaveita alkaa luomaan ja
toteuttamaan.
Viikot 27-33 on ajanjakso jolloin tunteet syvenee ja syttyy. Jos et näiden
viikkojen aikana löydä tasapainoa, niin se voi siirtyä seuraavaan vuoteenkin. Rauhoita
mielesi ja lopeta vastaantaistelu, mitä se sitten kenellekin tarkoittaa. Toisille
sitä, että luovutan rakkauden suhteen, toisille sitä että uskallan vihdoin
kokeilla tuota minulle annatettua rakkautta.
Tehdään siis itse ne valinnat rakkauden suhteen. Huomaa, että ei niitä kukaan
sinulle valmiina tuo tai jos tuokin, niin silloin niitä ei osaa arvostaa. Kun kuljet,
niin katsele ympärillesi ja huomaat mahdollisesti lukkoja ja avaimia viikon
aikana. Tämä on sinulle merkki siitä, että on aika löytää oikea lukko ja siihen
oikea avain. Rakkaudellista viikkoa
Kivi
Joko olet aloittanut tuon unelmakartan tekemisen? Jos et ole niin sinun on se
tällä viikolla tehtävä, sen taika laskee viikko viikolta tänä vuonna.
Tavoittele suuria, sillä sinulle on tulossa suurempaa voittoa elämääsi. Kirjoita
vaikka kirje toiveistasi; mitä minun elämäni on vuoden päästä. Lue tuo kirja
vuoden päästä. Nämä toiveet ja haaveet ovat toteutuneet juurikin siinä
mittakaavassa jossa olet ne tehnyt. Tään vuoksi on hyvä miettiä realistisesti
omaa elämää.
Jos haluat edetä uralla, löytää uuden työn tai vaihtaa asuntoa/muuttaa, nyt on
niiden suunnitelmien aika. Sinun parhaat viikkosi näiden toteuttamiseen ovat
27-34.
Puno verkkosi vesille.
Höyhenet
Koet ehkä, kuinka olet lähtöpisteessä. Elämäsi muuri on sortunut alkuvuodesta ja on uudelleen rakennuksen aika. Rauhoita hetkeksi mielesi ja mieti mitä haluat vielä tälle vuodelle. Sinun suunnitelmasi voivat olla muita pienemmät, mutta on aina hyvä luoda edes joku suunnitelma. Sinulle on varattuna yllätyksiä vko 26-29. Nuo yllätykset ovat mieleisiä tapahtumia tai asioita joita et ehkä ole edes osannut odottaa. Kun lähtee rakentamaan elämää ns. alusta, on haaveet usein pieniä ja varovaisia. Älä kuitenkaan epäröi tehdä suurempia toiveita. Jos sinulle ilmestyy tilaisuus toteuttaa itseäsi, käytä se viipymättä hyväksi. Uskollisuus palkitaan tällä viikolla. Ole lojaali ja uskollinen. Odottamattomat tapahtumat tuottavat sinulle iloa ja onnea, kun osaat katsoa niitä sieltä omasta näkövinkkelistäsi. Muista tämä on sinun oma elämäsi ja kaikki tunteesi ovat sinun omia ja tärkeitä. Kukaan toinen ei voi niitä tuntea samoin, joten onkin hyvä, että ei arvostele tai vähättele koskaan toisen tunteita.
Ota vaikka hyvä kirja tai elokuva, joka vie ajatuksiasi kauemmas tästä päivästä, lue ja rentoudu. Olet sen ansainnut.

Vko 19
Viikon aikana
nousee usealle meistä voimattomuuden tunnetta. Kasvava kuu voi aiheuttaa paineita.
On hyvä ottaa rennosti aika työpäivän ulkopuolella. Suorittaminen ja talven
pimeys on vienyt voimia. Tee valintoja. Valitse mitä tekisit mieluiten.
Lähdetkö ulos kävelylle ilta aurinkoon vai siivoatko kaapit. Toisille tuo
kaappien siivous on myös terapiaa ja toisille taas suorittamista. Siivoa pois
ne asiat ja tavarat, joita et elämässäsi tarvitse. On turhaa kerätä kaikkea ympärilleen.
Pienemmälläkin tulee toimeen.
Tyytyväisyys omaan elämään onkin viikon avainsana. Oletko tyytyväinen? Onko
toiveita, joiden haluat toteutuva? Ystävät ja läheiset nostetaan jalustalle, vietä
hetki heidän kanssaan. Iloiset tapaamiset ja juhlat ovat aina virkistäviä. On
erinomainen viikko kaikelle ryhmäaktiviteetille. Lähde reippaasti mukaan ja
kerää ne onnenhippuset, joita sinun matkallesi annetaan. Nautitaan keväästä yhdessä.

PAKKA 1
On
muistettava mitä korkeammalla kiipeää, sitä korkeammalta voi pudota. Käy
mielessäsi läpi omat tavoitteet. Oletko asettanut ne hiukan liian korkealla.
Joskus on parempi aloittaa helpommasta tavoitteesta. Älä kuitenkaan luovu
tuosta suuremmasta haaveesta, mutta sen aika ei ehkä ole vielä. Tartu tilaisuuksiin,
joita sinulle tarjotaan. Ideoita syntyy helposti, samoin pilvilinnoja. Vakaalla
pyrkimyksellä ne on saavutettavissa. Kaikki viittaa nyt laajoihin tulevaisuuden
näkymiin.
Jokin asia tai henkilö yrittää rikkoa harmoniaa. Tilanne ei ole onnellinen, mutta
joskus on parempi sanoa suoraan, kuin piilottaa ajatukset ja sanat. Älä ole
oman elämäsi este. Voit itse vaikuttaa siihen, miten asiat menevät ja
toteutuvat. Pyri pitämään yllä harmoniaa. Ole hienovarainen ja käytä mahdollisesti
naisellisia energioita hyödyksi.
Viikko on siis siivousta monessakin mielessä. Anna pölylle kyytiä, se ei näytä
hyvältä kevät auringossa.

PAKKA 2
Kompromissi
on joskus väistämätön. Tämä pätee tunne-elämässä tai ystävyydessä. Sisäinen
rauha voi olla hetken hukassa. Tee päätökset niin, ettet aina vaadi muiden
antautuvan sinun tahtoosi. Kuuntele muita ja ota oppia siitä, kuinka he saman
asian käsittelevät. Et ehkä heti huomaa tuota opetusta, joka sinulle tarjotaan,
kun sama tilanne tulee myöhemmin vastaan, olet jo viisaampi ja voit ajatella,
että olet itse tuon asian osannut hoitaa oikealla tavalla. Toiset saattavat häikäilemättä
käyttää hyväksi sinun uskollisuuttasi. Toisaalta tällainen uhrautuminen voi
olla todellinen lahja niille, jotka tarvitsevat kipeästi apua.
Huomaat henkilön, joka ehkä välillä elää haavemaailmassa. Hän on rakastettava
ja uneksija. Hän voi helposti ikävystyä, joten kannattaa hänelle suunnata neuvo
johonkin harrastukseen tai toimintaan, mitä hän voisi tehdä, jotta masennus ei valtaa
häntä. Tämä tarkoittaa tälle henkilölle uutta innostuksen puuskaa. Ota hetki
aikaa hänelle ja kuuntele mitä hänelle kuuluu.

PAKKA 3
Sinun viikkosi on täydellinen käytännön mielessä. Noudata
vain syyn ja seurauksen lakia, niin viikko on positiivinen ja menestyvä.
Käytännön suunnitelmat pitää laatia nyt heti, ei vasta ensi viikoilla. Tee ns.
to do- lista.
Kommunikointi on sujuvaa tällä viikolla ja kaikki erikoisetkin viestit
kannattaa lähettää tai kertoa eteenpäin. Älä pelkää tuoda omaa mielipidettäsi
julki.
Elämäsi näyttäytyy uudesta näkökulmasta ja uusilla toiveilla on nyt mahdollisuudet
toteutua. Unet osoittautuvat hyvinkin valaiseviksi. Kirjoita ne siis heti
aamulla ylös ja mieti mitä ne sinulle yrittävät kertoa. Jos et tartu kaikkiin
otollisiin tilaisuuksiin, niin voit katua sitä jälkikäteen. Arvioi uudelleen
kaikki käytännön asiat ja tulevaisuuden suunnitelmat.
Viikkosi on hyvin tasapainoinen ja sisäiset sekä ulkoiset tunteet sisältävät
kallisarvoisia viisauksia.
Huomioi, että tämä viikko on sinun vuoden merkittävin viikko jollakin tunteisiin
liittyvällä tasolla

VKO 18
Viikon teemana on tasapaino. Elämässä vaaditaan jatkuvasti tasapainottelua. Tämä on usein ahdistavaa, kun ymmärtää, että joutuu elämään kahden maailman välissä, oma maailma ja ulkomaailma. Välillä on hyvä pysähtyä miettimään näitä kahta maailmaa. Elänkö oikeasti siinä maailmassa missä haluan vai onko kaikki olosuhteista johtuvaa.
Sinussa on voima muuttaa tuota maailmaa missä elät. Voima joka on sisälläsi, se voima voi olla hukassa ja unohdettuna. Kevään voiman voi huomata katsoessaan ulos. Lumen ja jään alta alkaa uusi elämä. Tuo uskomaton voima, jonka aurinko ja luonto saa yhdessä aikaan, kannattaa ottaa omaan kasvuun mukaan. Anna itsellesi nyt aikaa omaan kasvuun. Rauhoita hetkeksi mielesi, hengitä syvään ja haaveile missä maailmassa haluat elää juuri nyt. Nyt on tullut aika löytää oma kasvu ja voima.
Nautitaan keväästä ja auringosta, ainakin pieni hetki arjen keskellä. Aloita aamusi rauhallisesti hengitellen ja avaa ikkuna uuteen aamuun. Kuiskaa hiljaa, "Minä elän" ja sen jälkeen sano se uudelleen ääneen "Minä Elän!". Huomaa tuo kasvu, jonka nuo sanat saavat aikaan. Tästä on hyvä jatkaa.

PAKKA 1.
Sinun viikkoasi kantavat sanat onnellisuus ja rakkaus. Huomaat viikon aikana kuinka sinussa herää halu tehdä aloitteita. Voit siis toimia sen mukaan mitä sydän sinulle kertoo. Nyt on se viikko jolloin voit löytää ja elää suurta rakkautta. Rakkaus on tunne joka ilmenee meillä kaikilla eri tavalla. Huomaat ehkä rakastavasi itseäsi eri tavalla kuin ennen. Näet ympärilläsi rakkautta ja tämä herättää sinussa suuria hyvän olon tunteita. Toiset voivat löytää suuren rakkauden tällä viikolla elämäänsä. Joten kehotan sinua huomaamaan nuo asiat ympäriltäsi. Mieti mikä on sinun suuri rakkautesi. Onko se aina välttämättä kumppani, rakastettu? Luo haaveita ja lähde niitä kohti, löydä uusia tunteita ja polkuja.
Viikko on kaiken kaikkiaan hyvin harmoninen. Löydät itsestäsi tuon sisäisen ja ulkoisen maailman harmonian. Tämä on hyvin harvinainen viikko vuodessasi. Ota irti kaikki se mitä näet ja koet.
Joillekin viikko voi tuoda tullessaan uuden ystävyyden, rakkauden tai jopa kosinnan. Ota se riemulla vastaan ja huikkaa elämälle kiitos.

PAKKA 2.
Tällä viikolla nousee vahvasti esille miespuoleinen henkilö. Hän voi kuvastaa isä-tyyppiä tai esimiestä. Ajatuksesi ovat hänen puolella. Nauti hänen seurastaan ja kuuntele mitä hänellä on sanottavaa. Kerro hänelle, kuinka tärkeä hän on, on hän sitten läsnä, kauempana tai jo edesmennyt. Odota viestiä jonka hän sinulle tuo.
Nuo sanat kumpuavat syvältä ja niillä on sinulle suuri merkitys. Negatiiviset ihmiset keräävät helposti negatiivista energiaa ympärilleen, joten on hyvä puhdistaa energiat välillä. Jos sinulla on tuon miehen kanssa jotakin keskusteltavaa, anna tilaisuus poistaa tummat pilvet yltänne ja katsokaa mitä tulevaisuudella on annettavaa. Nyt on siis aika sopia kaikki erimielisyydet. On myös aika nauttia niistä hetkistä joita saamme viettää läheistemme kanssa. Ota rakkaudella vastaan kaikki se mitä sinulle annetaan.
Riittämätöntä uskoa tämän maailman ulkopuolisiin voimiin on vahvistettava pykimällä jatkuvasti kokemaan uusia ilmiöitä ja tunteita. Sivuuta vastareaktiot joita kohtaat, varsinkin jos ne ovat negatiivisia. Luo mieluummin itse positiivinen ilmapiiri ympärillesi. Huomaat kuinka paljon helpommin kohtaat asiat ja tilanteet. On siis meistä itsestä kiinni, kuinka energiat ympärillämme vaikuttavat ulos- ja sisäänpäin. Tarkastele omaa suhdettasi sisäiseen ja ulkoiseen maailmaan. Miten voin itse siihen vaikuttaa?

Pakka 3.
Sinulla on takana tai meneillään rankka jakso elämässäsi. Olet mahdollisesti kadottanut tuon sisäisen voimasi. Kyyneleet ovat polttaneet silmissä. Kaikki toivo sekä into on poljettu maahan. Nyt on aika löytää sisäinen voima, jolla saat aikaan muutoksen. Kaikki viikon 7 päivää on varattu sinun sisäiselle ja ulkoiselle muutokselle. On tullut aika saattaa loppuun lievästi sanottuna vaikea kausi. On löydettävä ketjun heikoin lenkki ja vahvistettava puolustusta ulkoisia tekijöitä vastaan. Innottomuutta vastaan täytyy taistella, on voitettava, mikäli halutaan ylläpitää elämää käytännöllisellä, tunneperäisellä ja taloudellisella tasolla. Pidä kiinni omista suunnitelmista ja tavoitteistasi. Älä katso taaksesi, vaan jatka kohti uusia seikkailuja. Huolehdi riittävästä veden juonnista, siitä saa puhdasta uutta energiaa. Älä tuhlaa voimavarojasi turhiin asioihin, joita et voi muuttaa. Käytä mieluummin energiasi itseesi ja omaan sisäiseen kasvuun. Ota siis tällä viikolla omaa aikaa. Tutustu siihen "kuka minä oikeasti olen tai kuka minä oikeasti haluan olla?" Kun löydät vastauksen, mieti mitä minä voin tehdä, jotta olen sellainen kuin itse haluan tai mitä minun täytyy tehdä, jotta maailmani on sellainen missä haluan elää. Luota itseesi ja sen sisäiseen voimaan. Katso peiliin ja kuiskaa "Olen upea juuri tällaisena kuin olen!"

VKO 17
Viikon teema on henkilökohtaiset asiat. Oletko kokenut sen että toisen asioihin sekaantuminen voi aiheuttaa hankalan tilanteen. Joskus joudutaan kantamaan toisten ihmisten taakkoja. Joten keskitytään tällä viikolla itseemme. Nautitaan omasta seurasta ja otetaan lisäaikaa asioiden hoitamiseen ja kulkuun. Nyt tarvitaan itseluottamusta ja voimaa. Ei murehdita menneitä vaan keskitytään tulevaan. Joskus on parempi pitää suuta pienemmällä, kuin huudella totuuksia julki.
Joten käytetään viikko oman sisäisen rauhan löytämiseen. Valitse mieluummin rauhallinen ilmapiiri kuin häiritsevä melu.
Valitse kuvasta sinua puhuttelevat kortit ja noudata pientä tehtävää jonka sinulle annan. Olisin onnellinen jos annat palautteen viikon lopussa kuinka tuo tehtävä toimi ja mitä se sinulle antaa. Kiitos Aloitan itse uuden opiskelun tällä viikolla ja teen itsekin tehtäviä jotka liittyvät hyvään arkeen.
Aurinkoa viikkoosi

PAKKA 1.
Sinulla on jotakin kunnianhimoisia tavoitteita. Joskus niiden saavuttaminen tuntuu mahdottomalta. Älä kuitenkaan anna periksi. Suorita aina yksi hanke kunnialla loppuun, jotta seuraava voi alkaa.
Sopimuksia kannattaa noudattaa ja niiden tekemisessä on käytettävä huolellisuutta.
Varo viikon aikana riitoja ja huonon tuulen purkauksia. Niitä on nyt valitettavasti ilmassa.
Vahva yhteys menneisyyteen. Jokin asia tai tuttava menneisyydestä nousee esiin. Tässä tilanteessa löydät oikean toimintatavan, kun mietit kuinka olet toiminut ennen. Älä pelkää jättää menneitä taaksesi tai muuttaa vanhaa toimintatapaa. On parasta kuunnella sydäntään ja luottaa itseensä tilanteissa joissa on epävarma. Tee jotain sellaista mitä oikeasti haluat.
Sinun viikon tehtäväsi on miettiä mitä ongelmaa pakoilet? Kirjaa ylös tuo ongelma ja mieti kuinka olet ennen toiminut ja miten voisit toimia, kun olet uudelleen samassa tilanteessa.
Kuuntele rehellisiä vastauksia, joita sydämesi sinulle antaa. Usko itseesi ja näytä muille taitosi rakentaa jotain uutta.

PAKKA 2.
Talven jäljiltä energiat ovat huvenneet. Voi nousta vahvasti tunne, että varoja hupenee useaan eri suuntaan. Nyt on aika painaa jarrua. Usko omaan itseen voi horjua ja tämä alentaa itseluottamusta. Mielialojen vaihtelu on tällä viikolla voimakasta, mutta onneksi se on vain tilapäinen vaihe ja usein liittyy tuohon energian vähyyteen. Yritä kulkea siis keskitietä tämä viikko. Tiedosta se että sinussa on kyllä sisällä voimaa, jolla voit kesyttää vaikka leijonan. Ole valmis taistelemaan omasta edustasi ja muista että vastoinkäymiset opettavat aina jotain uutta. Nähdään siis nuo vaikeudet positiivisina kohtina elämässämme, jolloin meille annetaan tilaisuus oppia jotain uutta.
On aika tehdä ratkaisu jonkin asian suhteen, Puntaroi tarkasti vaihtoehtoja. Joskus tarvitaan raju asenteenmuutos jotta päästään haluttuun päämäärään. Kuuntele itseäsi ja tunteitasi. Kunnioita sitä mitä olet jo saavuttanut elämässäsi.
Viikkotehtäväsi on kirjoittaa ylös tilanne, joka on horjuttanut viimeksi tasapainoasi. Mieti mitä positiivista oppia se sinulle toi. Näin näet asian huomattavasti valoisammalla tavalla ja voit kääntää jatkossakin vastoinkäymiset uuden oppimiseksi. Aina se ei ole helppoa, mutta muista tuo sisäinen voimasi.
Aurinkoa ja voimaa viikkoosi.

PAKKA 3.
Sinun viikossasi pyörii vahvasti tunteet. Saavutat korkean romanttisuuden tason ja sen kautta maailma näyttää kauneuttaan. Muista että kaikki rakastavat rakastunutta. Joten Rakasta itseäsi, sen näkyy ulospäin ja sinua on helppo rakastaa.
Elämäsi tällä viikolla tuntuu ruusuiselta ja huolet haihtuvat. Nauti niistä tunteista joita kohtaat.
Muista että täydellinen mielenrauha tuo suurta onnea. Jos et tuota ole vielä kokenut, niin suosittelen.
Ailahtelevia tekijöitä kannattaa yrittää hallita, jotta päästää haluttuun lopputulokseen. Itsehillintä ja mukautuvuus on välillä tarpeen.
Sinulle tarjotaan tilaisuutta tai sopimusta. Hyvät puhujan lahjat ovat nyt tarpeen. Tartu mahdollisuuteen, joka sinulle tuodaan eteesi. Tämä voi olla ainutlaatuinen mahdollisuus, joten älä päästä sitä ohitsesi, sillä on kauaskantoisia vaikutuksia.
Sinun tehtäväksi tälle viikoille annan miettiä mitä itsessäsi rakastat ja miten voisit näyttää sen ulospäin niin että muutkin rakastavat sinua.
Viikkosi on kaiken kaikkiaan kaunis ja lämmin. Ota välillä omaa aikaa ja kietoudu auringon säteisiin. Lataa auringon energiaa kehoosi ja anna elämän loistaa.

VKO 16
Kesän alkuun on enää hetki aikaa. Tämä viikko on kasvun alkua. Toisille nousee kevät istutukset, toisille parisuhde ja joillekin työ. Eli uutta pukkaa, vaikka et haluaisikaan. On vain uskallettava ja annettava kasvun tapahtua.
On upeaa nähdä, kuinka luonto herää pitkän talven jäljiltä. Lumet ja jäät sulaa, ruoho tulee esiin ja saa jälleen vihreän värin pintaan. Myös luonto käy omaa kamppailuaan keväällä. Sielläkin on asioita, jotka eivät selvinneet. Lumen alta kaikki ei lähde enää uuteen kasvuun. On siis hyväksyttävä ne tosiasiat, jotka meitä kohtaa. Ne asiat, jotka eivät selvinneet talven yli, on aika haudata. Muistot jää ja ne kannetaan syvällä sisimmässämme. Uudet tullet kuitenkin auttavat meitä eteenpäin. Ota ne rakkaudella vastaan.
Kaunista ja voimaannuttavaa viikkoa kaikelle kasvulle.

PAKKA 1.
Sinun kasvusi tarjoaa kumppanuutta. Sitä tarjoillaan työ- tai parisuhde-elämässä. Kun tavoite on sama, vallitsee sopusointu. Jos toinen osapuoli menettää päämäärän näkyvistä on tuloksena riitasointuja. On siis parempi pysyä suunnitelmissa ja mennä niitä kohti. Vältä ylimääräistä heilumista asiasta toiseen. Kaksinaisuus vain hankaloittaa päätösten tekoa. Pyri siis yllä pitämään tasapainoa kaiken suhteen. On kyse hyvin erikoislaatuisesta henkilöstä tai tilanteesta, jossa piilee nerokkuuden siemen, mutta siitä kehittyy jotain vain siinä tapauksessa, että siemen kylvetään tutulla ja hyväksi havaitulla tavalla. Psyykkinen herääminen avaa oven uuteen maailmaan. Sinun matkasi toiseen maailmaan on alkanut tai alkamassa. Tämä tarkoittaa salakuoppia ja aarteita, sekä ennen kaikkea yllätyksiä. Ole avoin ja anna tuon kylvetyn siemen kasvaa.
Mielihyvä, elinvoima ja hyvä terveys, tämän viikon teemat. Etsi elämän aurinkoisia paikkoja.

PAKKA 2.
Olet tehnyt suuren työn. Sinulla talvi on syönyt varastoja ja oikein mitään ei ole jäänyt säästöön. Huomaat terveysongelmia, jotka sinua ovat vaivanneet. Kaikki on täytynyt tehdä ja käydä läpi omalla ajallaan. On vaikea sovittaa unelmien valtakuntaa yhteen realistisen ulkomaailman kanssa ja tämä aiheuttaa henkisiä ristiriitoja. Yksi ilman toista on epätäydellinen. On siis yhdistettävä molemmat maailmat. Ne vastaavat mielen tietoista ja alitajuista tasoa ja niiden välille on löydettävä yhteys.
Tällä viikolla olet täynnä elinvoimaa ja tavoitteesi on nostettava korkealle. Sinulla on kyky kerätä pääomaa, joko henkistä tai taloudellista. Ota siis riski jonkin hankkeen, idean tai haaveen suhteen. Käytä vihjeitä kaikin puolin hyväksi, sillä tällainen tilaisuus ei ehkä tule uudelleen. Sinun kasvusi sijoittuu kunnianhimoisiin päämääriin tai haaveiden toteuttamiseen. Huomaa että tämä viikko on vasta alkua. Näillä eväille kohti suuria tuottoja ja kesää.

PAKKA 3.
Parisuhde on tämän pakan ja viikon teema. Naiset ovat hyvin aktiivisia ja avokätisiä tällä viikolla. Hyväntekeväisyys ja töiden organisointi sujuvat hyvin. Miehet käyvät läpi tunnetasolla viikkoa. Heidän ajatuksensa käyvät sydämen kautta.
Tämä asetelma on haasteellinen. Aivan kuin roolit olisivat kääntyneet päälaelleen.
Parisuhteen rakentaminen tai sen uudelleenrakentaminen nousee pintaa. Väljähtäneiden suhteiden henkiin herättämiseen tämä viikko on oikea. Luo kumppanillesi ilmapiiri, josta hän ei voi kieltäytyä. On muistettava myös miettiä omia käytösmalleja ja kuinka ne toimivat tässä suhteessa. Jos niissä on itselle ja toiselle huomautettavaa, on lähdettävä miettimään omaa käyttäytymistään. Viikon energiat ovatkin tässä suhteessa hyvin antoisat. Käytä niitä hyväksi.
Taas ne, jotka ovat aloittamassa parisuhdetta, on kultainen aika sille. Huomioi tulevassa kumppanissa hänen hyvät puolet. Tunteet menettävät vuosien mittaan merkityksensä joten nauti nyt siitä tunteesta, jonka tuo suhde sinussa saa aikaan. Kun katsoo elämää pelkästään tunneperäiseltä kannalta, kuva jää hyvin yksipuoleiseksi. Joten hankkikaa yhteisiä ulkoisia harrastuksia, jotta tasapaino saadaan pidettyä yllä.
Rakastakaa ja antakaa tunteiden kasvaa.

PAKKA 4.
Kohtalo näyttää puuttuvan peliin. Sisäisiä motiiveja on hyvä tarkastella lähemmin. Nyt on kuitenkin toiminnan aika ja tuo tarkastelu kannattaa jättää lyhyeksi. Ilmassa on odotuksen tuntua. Tämä kutkuttava tilanne suojaa sinua negatiivisilta toimenpiteiltä. Siirrä syrjään negatiiviset ajatukset ja energiat. Sinulle on varattuna viikkoon juhla, ystävän kanssa kohtaaminen tai perhetapahtuma, joka herättää tunteet pintaan. Pyydä siis sinulle tärkeät henkilöt syömään tai kahville. Vietä aikaa heidän kanssa.
On vaarallista lähteä kulkemaan polkua, jolla täydellisyys vallitsee. On tunnistettava symbolit ja tunteet. Vapaudu kahleista. Huomaat kun päästät irti, kaikki helpottuu. Usein roikumme kiinni niissä ajatuksissa ja asioissa, jotka olemme määritelleet meille tärkeiksi. Kun muuttaa suuntaa ja ajatusta, elämä näyttäytyy uudesta ja kevyemmästä näkökulmasta.
Rakenna elämääsi uusiksi niistä kahleista joissa olet liian tiukasti kiinni. Nauti vapaudesta ja anna tuulten puhaltaa.
Raikasta kevättuulta elämääsi ja viikkoosi.

VKO 15
On tullut aika juhlia. Vuoden alku on ollut monelle kamppailuja, selviytymistä ja väsymystä. Tämä viikko tuo tullessaan uusia energioita ja valoa. Onnellisuus nostetaan suureen rooliin. Muistutetaan siitä että onnellisuus löytyy usein pienistä asioista ja aivan läheltä. Ei siis aina tarvitse lähteä merta edemmäs kalaan. Huomaa ne asiat, joita lähelläsi on ja jotka ovat hyvin. Ole niistä kiitollinen ja sano se ääneen. Tämä viikko on tarkoitettu kiitoksen ja onnellisuuden viikoksi. Sillä on hyvin perinteikkäätkin vaikutukset. Nyt halutaan muistuttaa maailman tilanteen raadollisuudesta ja siitä, että oltaisiin onnellisia ja kiitollisia siitä mitä meillä on. Joskus on hyvä herätellä myös kanssakulkijoita. Pieni hyvä ele tai hymy voi pelastaa päivän tai vaikka koko viikon. Hymyillään ja nauretaan. Meillä on siihen lupa. Aurinkoista ja rakkaudellista pääsiäistä kaikille. Ollaan läsnä.

PAKKA 1.
On tullut aika tehdä päätöksiä. Jos on ollut vaikea alkuvuosi, niin nyt on aika kömpiä valoon. Nouseminen vie joskus aikaa, mutta vastoinkäymisten aika alkaa olla nyt ohi. Täytyy vain saattaa päätökseen vaikeat asiat. On hyvä muistaa kommunikoinnin merkitys. Väärinkäsityksiä syntyy helposti jos asiat ilmaistaan ilman harkintaa. On hyvä tehdä myös varatoimia, jotta vene saadaan pysymään pystyssä tuulisinakin päivinä. Nykyiset harmit ovat väistymässä, joten otetaan kaikki uudet ja pienet hetket vastaan ilolla ja kiitollisuudella.
Velvollisuudet ja stressaavat tilanteet aiheuttavat taakkoja meille kaikille. Jokaisella on oma tapansa selviytyä niistä. Käy siis läpi omat selviytymistapasi. Ovatko ne ennen toimineet? Jos koet että tarvitaan muutosta ja päivitystä, tee niihin tarvittavat toimenpiteet. Joistakin velvollisuuksista kannattaa luopua. Nauti elämästä, älä tee siitä liian tiukkaa ja raamitettua.
Loppuviikosta saat yllätyksen. Iloinen viesti tai lahja saa sinut hymyilemään. Hymyile takaisin ja jaa sitä hyvää fiilistä eteenpäin. Aurinkoa viikkoosi.

PAKKA 2.
Sinua kohtaa tällä viikolla arvokas yllätys. Se voi liittyä lahjaan tai rahaan. Jos olet yrittäjä niin viikkosi on sinulle tuottoista. Tee siis toimenpiteitä, mitkä auttavat tuon voiton saavuttamiseksi. Jos taas olet avio-/avoliitossa, niin luvassa rikkautta sillä alueella. Taas ne jotka suorittavat loppuun eroa, siihen liittyvät asiat tuovat helpotusta.
Huomaat että epävarmuus ja negatiiviset asiat väistyvät. On hyvä suorittaa loppuun keskeneräiset asiat, jotta loppuviikosta auringon säteet pääsevät sisään ja tuomaan uutta voimaa sekä energiaa. Tämä viikko on sinun kannalta hyvin onnekas. On vain itsestä kiinni, miten sen käsittelee. Sinulle tarjotaan suuria mahdollisuuksia. Ota siis koppi ja toimi sen mukaisesti. Positiiviset ja negatiisiset psyykkiset kyvyt yhdistyvät harmonisella tavalla, joten ota tilanteesta kaikki irti.
Onnellista ja aurinkoista pääsiäisviikkoa.

PAKKA 3.
Tilaisuus tekee varkaan. Tämä sanonta on myös positiivinen eli tartu niihin tilaisuuksiin, jotka tulevat vähän yllättäen tai ns. takavasemmalta. Ole tarkkaavainen ja huomaa ympärilläsi tapahtuvat muutokset ja asiat. Joudut tekemään vaikeitakin ratkaisuja ja tarjolla on usein kaski vaihtoehtoa. Luota tässä omaan intuitioosi ja toimi sen mukaan. Joskus liika pohtiminen vain hankaloittaa tilannetta. Kevään merkitys on suuri ja sen merkitystä ei voi väheksyä. Sillä on hyvin voimakas vaikutus maallisiin asioihin. Huomaa mikä on helppoa nyt, ei välttämättä onnistu myöhemmin. Joten on aika toimia. Varoitetaan liika luottavaisuudesta. Kaikkea ei kannata kertoa eteenpäin, ainakaan suunnittelu vaiheessa. Joskus tuo tieto menee väärälle ihmiselle ja voi aiheuttaa hankalia tilanteita. Kun pohdit vaihtoehtoja niin muista että jokin uusi tie voisi olla hyvä ratkaisu. Helppoa nyt ei välttämättä ole onnistua, varsinkin jos tämä liittyy rahaan ja talouteen. Joskus tilanne vaatii aloittamista tyhjästä, mutta lopputulos on sitäkin parempi. Laadi suunnitelma ja etene sen mukaan. Tulevaisuus ja sen suunnittelu on osana tämän viikon antia.
Rohkeus ja kärsivällisyys ovat sinun viikon sanasi. Nauti kevään tuomasta lämmöstä ja auringosta.

VKO 14/22

PAKKA 1.
Olet valmis ja matkalla omaan taisteluusi. Muista, sinulla on se kaikki, mitä siihen tarvitset. Joskus äkkipikaisuus voi olla hyväkin asia, mutta harkitse kuitenkin askeleita, joita olet nyt ottamassa. Olipa taistelusi sitten uusi asunto, työ tai parisuhde, niin sinun matkasi sitä kohti on nyt alkanut tai alkamassa. Yksi elämänvaihe päättyy ja toinen voi alkaa, kun vain muistaa pitää oven avoinna. Varaudu kuitenkin yllättäviin käänteisiin, jotka voivat tilapäisesti lykätä suunnitelmia. Muista tämä on vain hetkellinen murhe ja matkasi kyllä jatkuu. Joskus voi olla hyvä tehdä varasuunnitelma, silloin tuo yllätys on huomattavasti pienempi. Keskiviikosta alkaen tarvitaan ehdottomasti tarmokasta toimintaa, jotta kohtalon ja onnen pyörä jatkaa pyörimistä. Viikkosi on auringon varjoisalla puolella, joten älä raahaa perässäsi menneitä asioita. Nyt on tullut aika jatkaa ja katsoa pitkälle tulevaisuuteen ja nähdä auringon säteet.

PAKKA 2.
Olet siinä matkallasi siinä kohdassa jossa olet jo päässyt auringonvalon etupuolelle. Tämä on hyvä sillä Sinun viikkoosi yhdistyy tasapaino ja osittain asioissa negatiivinen luonne. Älä säikähdä. Joskus viikko voi alkaa negatiivisesti, mutta päivä päivältä se on valoisampi ja kun auringon säteet loistavat tiellesi niin matkasi on turvattu. Jos sinulla on huolia, riitoja tai väittelyitä alkuviikosta, voi tuntua sille, että kaikki uhkaa sortua. Tässä tapauksessa on hyvä pysähtyä ja miettiä hetki. On etsittävä ketjun heikointa lenkkiä ja sen mukana vaikeuksien alkusyitä. Alkuviikosta kannattaakin mieluummin istua ja odottaa. Rentoudu päivän mittaan aina kun se on mahdollista.
Tulet saamaan apua ja tukea joltakin toiselta. Muista aina voi pyytää apua jos sitä tarvitsee. Toisaalta, kun sinulta pyydetään, niin ole valmis auttamaan. Näin onnen-ketju kasvaa ja vahvistuu. Älä haaskaa lahjojasi, joita sinulle on annettu vaan käytä niitä viisaasti. Onni ja rikkaus lähtee sisältäpäin. Sinun täytyy vain olla valmis ottamaan vastaan ja antamaan, silloin kun sitä tarvitaan. Nautit loppuviikosta ystävien ja läheisten seurasta. Ne ovat sitä elämän parasta antia. Suunnittele matkaa tai pientä irtiottoa sinulle tärkeiden ihmisten seurassa. On siis tullut aika tehdä kevään ja kesän suunnitelmia.
PAKKA 3.
Koti on pääosassa tällä viikolla. Katsastelet sitä hyvin tarkasti ja voi olla että on tullut aika vaihtaa asuinsijaa. Niille jotka ovat muuttamassa, viikko on hyvä aloittaa tavaroiden pakkaaminen. Taas niille jotka pysyvät kodissaan, on hyvä aloittaa siivous jossa luovutaan turhasta tavarasta ja muistoesineet kerätään laatikkoon. Kaiken ei tarvitse olla aina esillä. Kyllä ne muistot kulkevat meidän sydämessä mukana. Joten viikon teema on kodin puhdistus ja samalla sen energioiden tasapainotus.
Jos olet kokenut että kodissasi on tunkkainen ja osittain negatiivinen ilmapiiri niin siivoa, pyyhi pölyt ja imuroi. Aseta vesilasi ikkunalle ja avaa hetkeksi ikkuna. Näin tuo vesi poimii huonot energiat kotoasi ja tuuli tuo uusia puhtaita energioita sisään. Tuuletus on hyvä tehdä kaikissa huoneissa. Pidä ikkuna auki vähintään 20 min ajan. Tämän jälkeen kaada tuo vesi pois. Tulet huomaamaan viikon aikana huiman muutoksen. Tummat pilvet saavat poistua ja annetaan auringon säteiden tulla sisään.
PAKKA 4.
Sinun viikkoosi mahtuu paljon. Alku voi jopa tuntua ahdistavalta. Pidä siis pää kylmänä. Sinulla on valtavasti energiaa, mikä kannattaa käyttää viipymättä hyväksi. Nyt on hyvä aika tehdä tutkintoja tai toteuttaa käytännöllisiä ja älyllisiä hankkeita. Kunnianhimoiset päämäärät on saavutettavissa. Tähän viikkoon voi sisältyä asiakirjoja jotka koskevat omaisuuteen, liikeasioihin, työhön, uraan tai muihin tärkeisiin päämääriin. Kulissien takana tapahtuu usein paljon asioita, vaikka sitä ei ehkä aina huomaa. Kiinnitä huomiota taustalla oleviin asioihin tai henkilöihin. On pyrittävä pitämään yllä
harmoniaa ja tasapainoa. On myös hyvä tehdä varasuunnitelmia. Vararahaston kartoitus voi olla myös tarpeen.
Pidä kiinni omista haaveista ja tavoitteista. Olet ehkä joutunut aiemmin tekemään kompromisseja, jotka eivät ole sinua tyydyttäneet. Nyt kannattaa pitää oma pää jos vähänkin epäilet joutuvasi tekemään ratkaisuja, joita voit myöhemmin katua. Ole oman elämäsi Kuningatar/Kuningas.
VKO 13/22
Viikko 13 alkaa pysähtyneissä tunnelmissa. kaikki vie joskus aikaa ja jos tunnet että olet kärsimätön, älä ole huolissasi. Kaikki kyllä lähteen uuteen kasvuun. Onhan nyt kevät jo tuloillaan ja pian huomaat vihreän nurmen tuoksun ja kasvun. Henekinen kasvusi saa uuden kasvualustan tällä viikolla. Ota siis vastaan oppaiden ja enkeleiden sinulle tuomat viestit. Lähde kohti uutta valoisampaa kevättä. Tämä viikko on tosiaankin kasvun aikaa. Nyt on myös hetki istuttaa siemenet kesäkasveille. Osta multaa ja kylvä siemenet jos et ole sitä vielä tehnyt. On huikeaa huomata kuinka innokkaasti nuo versot lähtevät kasvuun. Näin myös meidän oma sisäinen kasvu versoaa uusia asioita elämäämme. Kylvä siis myös omat unelmien ja haaveiden siemenet tällä viikolla.

PAKKA 1.
Sinulle tarjoillaan nyt valinnanvaraa rahan ja varallisuuden hankkimisen suhteen. Välillä tarvitaan paljon työtä ja vaivannäköä ennekuin voidaan edes jokseenkin luottavaisin mielin siirtyä eteenpäin. Koetko välillä vetäväsi perässäsi liian isoa taakkaa. Palkkio voi olla suhteessa tuohon taakkaan pieni, tulot ja menot pysyvät juuri ja juuri tasoissa. Tämä tilanne ei kuitenkaan ole pysyvä. Huolellinen suunnittelu on tärkeää. Käytä myös vaistojasi älyn ohella. Joskus nuo omat tavoitteet ja haaveet voivat tuntua pitkältä matkalta. Muista että mitään ei saavuta jos ei laita asioita alulle. Eli kylvä tuo siemen ja aloita sen kastelu. Suurempiakin haaveita voi saavuttaa kun vain lähtee rohkeasti liikkeelle. Tämä voi tarkoittaa uuden projektin aloittamista, uuttaa työpaikkaa tai miksei vaikka parisuhdetta. Eli sinun viikon teemasi on aloittaminen. Lähde rohkeasti liikkeelle. Tavoittele niitä asioita jotka voivat tuntua haasteellisilta. Huomaa kuinka versot nousevat ja kasvavat. Uusi polkusi on alkamassa. Luota itseesi ja haaveile.

PAKKA 2.
Sinulle tarjoillaan muutoksien tuulia. Istahda siis rohkeasti vankkureille ja lähde kohti muutosta. Kaikki alkaa unelmien ja haaveiden tekemisestä. Sinulla on jokin suuri toive ja tavoite. Se kantaa pitkälle tulevasuuteen. Joten on aika toimia. Sinulle annetaan tällä viikolla suuret energia lähteä toteuttamaan tavoitteita ja asioita. Tämä enteilee uutta työtä, asuntoa tai muuta omaisuuteen liittyvää asiaa. Voi olla että tulet saamaan kirjeen tai asiakirjan joka saattaa muuttaa tulevaisuutesi. Jos opiskelet, tällä viikolla saat tenteistä hyviä tuloksia. Kristallin kirkas ajattelu auttaa keksimään oikoteitä sekä keksimään ratkaisuja ja ottamaan turvallisia riskejä. Terveys ja energisyys näkyy hyvänä tällä viikolla. Kuitenkin halutaan muistuttaa veden tärkeydestä. Juo siis päivittäin puhdasta vettä. Se puhdistaa ja ruokkii energiakenttiäsi. Eli kuten kasvitkin tarvitsevat vettä ja valoa kasvaakseen, myös sinä tarvitset niitä jaksaaksesi. Jos viikon puolivälissä uuvuttaa, niin tämä johtuu vain siitä että olet kenties unohtanut nauttia vettä ja valoa. Lähde siis pienelle ulkoilulenkille ja ota mukaasi vesipullo. Nuuhki alkavan kevään merkkejä ilmassa ja löydä maasta pieniä kevään merkkejä. On upeaa kuinka luontokin alkaa heräillä talviunilta. Nyt on sinunkin aika herätä.

PAKKA 3.
Jokin elämänvaihe on päättymässä ja uusi alkamassa. On siis kasvun aika. Jos olet kokenut että elämässäsi on ollut vaikeaa viime aikoina niin tämä vaihe on päättymässä. Tästä viikosta asiat voivat mennä vain parempaan suuntaan. Kun kurkista menneeseen, huomaat kuinka asiat kiersivät kehää. On kuitenkin hyvä aloittaa viikko varotoimilla. Puolustaudu! Sinun ei tarvitse ottaa vastaan negatiivisia kommentteja tai päästää lähellesi negatiivisia henkilöitä. Kuitenkin on hyvä muistaa tehdä aselepo niiden henkilöiden kanssa, jotka ovat taistelurintamalla. Tällä viikolla tuo aselepo nousee vahvasti myös maailmantilanteeseen.
On tärkeää puhdistaa ilmapiiriä ja ajatuksia. Olet ehkä kerännyt aivan turhaan tummia pilviä pääsi päälle. Usein ajatukset tulevat syvältä sisimmästäsi, joten myös nuo pilvet kertyvät kun kasaamme sisällemme tummia asioita ja energioita. On aika puhdistaa omat energiat. Myös tuo puhdas vesi nostetaan tärkeään asemaan. Se puhdistaa elimistöämme. Haaveile ja unelmoi kauniista asioista. Kerää sisällesi kauneutta ja puhdasta valoa. Loppuviikosta huomaat kuinka tummat pilvet loittonevat ja aurinko alkaa paistamaan. Nauti viikosta, uudet tuulet tuovat hyviä asioita elämääsi.

VKO 12/22
On vihdoin aika tulla pimeydestä valoon. Karistaa pölyt turkista ja kaivaa yllensä kepeät ja vaaleat vaatteet. Näillä halutaan kertoa sinulle, valosta ja vapaudesta. Vapaus ei ole itsestäänselvyys. Meidän kaikkien pitäisi saada elää vapaana ja valossa. Paneudu tähän teemaan kuluvan viikon aikana. Onneksi taivaan valokin näyttäytyy meille päivittäin ja sitä kannattaa varastoida. Pimeä talvijakso on syönyt energia varastomme tyhjiin, joten sen täyttäminen alkaa tänään. Anna valon tuoda elämääsi uusia positiivisia asioita. Nautitaan keväästä. 🌻☀️🧚

PAKKA 1.
Valonlähettiläs lähestyy sinua viikon aikana. Tunnet
sen energiatasojen ailahteluna. Alkuviikko voi olla hyvin tahmea ja väsyttävä.
Näin käy, kun valoa aletaan lataamaan. Ensin se tuntuu siltä, että en jaksa ja
onko minun aina pakko jaksaa. Mutta jo torstaista eteenpäin huomaat olosi keventyvän.
Nauti siitä tunteesta, kun alat taas elämään. Joku tuoksu voi tuoda sinulle
muistoja mieleen. Hyvät muistot kannattaa muistella mutta jos siihen liittyy negatiivisia
asioita, niin anna niiden mennä. Mitään huonoja muistoja ei kannata elämän
repussa kantaa mukanaan. Huomaat kun riisut tuon repun selästäsi, kuinka
ryhtisi paranee ja kipeytyneet hartiat alkavat voimaan paremmin. Älä siis kerää
turhaa taakkaa harteillesi. Nauti viikon antimista, kaikista niistä hyvistä
asioista joita ympärilläsi on ja unohda nuo hankalat hetket elämässäsi. 🙏☀️💛

PAKKA 2.
Maljojen tanssi on alkanut. Sitoudut johonkin asiaan
suurella sydämellä. Koe kuinka sinulle tarjotaan mahdollisuuksia. Kahden
ihmisen välinen rakkaus ja ymmärrys nousevat viikon aikana esille. Ystävyys tai
yhteisymmärrys työyhteisössä on mutkatonta. Sinun viikkoosi annetaan nyt paljon
rakkaudellisia asioita ja tunteita. Jaa niitä eteenpäin, älä pidä kaikkea
itselläsi. Huomaat, kuinka ympärilläsi on niitä henkilöitä, jotka todella
kaipaavat nyt rakkautta ja rauhaa. Katsele ympärillesi. Näet valoa joka
puolella ja juo siitä maljasta, jota sinulle tarjotaan. Liittoudu ja sitoudu
kaikkeen mitä oletkin tekemässä. Tämä viikko on sinun mahdollisuuksiesi viikko,
joten käytä se hyväksesi. ❤️☀️

PAKKA 3
Energiasi uhkaa huveta vääriin asioihin. On vaarana,
että juuri mitään ei jäävarastoon. Joten nyt on aika painaa jarrua, jäljelle
jää ainakin perusta, jolle voidaan rakentaa turvallinen tulevaisuus. Pyri pitämään
yllä harmoniaa ja tasapainoa. Luota itseesi. Älä pelkää jättää menneitä asioita
taaksesi. On siis kevätsiivouksen aika. Sinulle tarjotaan paljon nähtävää ja
koettavaa, mutta ensin pitää päästä eroon vanhoista taakoista ja negatiivisista
energioista. Kuuntele sydäntäsi ja tee sellaista, mitä oikeasti haluat. Ota
vaikka kimppu värikkäitä kukkia pöydällesi ja näe nuo elämän upeat värit, joita
sinulle eteen tuodaan. Olet ehkä pimeänä aikana kadottanut elämäsi värit, joten
niitä kannattaa hamstrata itsellesi.
Aloita päiväsi tällä viikolla niin että päätät, mikä on päivän väri. Päivän
mittaan katsele ympärillesi ja huomaat kuinka, tuota väriä löytyy
yllättävistäkin paikoista. Nukkumaan mennessä muistele missä näit päivän väriä.
Näin sinulle aukeaa se, kuinka sinulle tarjotaan niitä asioita elämääsi mitä
haluat etsiä. Värikästä ja aurinkoista viikkoa. ☀️💐🌺🌹🌼

PAKKA 4.
Joskus on lähdettävä pisteestä, jossa jäljellä on vain rauniot.
On rakennettava uusi pohja, joka on entistä vahvempi ja tukevampi. Jos elämässäsi
on pitkä epäonnen jakso takana ja koet olevasi voimaton, niin muista pyytää
apua. Sitä on tarjolla yllättävissäkin paikoissa. Meidän on opittava ottamaan
apua vastaan ja annettava sitä aina kun joku tarvitsee. Ole rohkea ja uskalias tällä
viikolla. Mitä suurempia asioita tavoittelet, sitä suurempia asioita saat. On
siis kyse vain uskalluksesta.
Vältä niitä henkilöitä lähelläsi, joista huokuu negatiivisia energioita. Näin
voit välttää harmeja ja ongelmia. Joskus on vaikea ymmärtää vaikeuksia ja
vastoinkäymisiä. Ne vain ovat välttämättömiä kokemuksia ja opettavat meille elämäntaitoa.
Alkuviikosta voit käydä läpi näitä vaikeitakin asioita mutta jo keskiviikosta
kannattaa aloittaa uuden kevään metsästys. Lähde liikkeelle, ulkoile ja huomaa
ilmassa olevat kevään merkit. Nämä tuovat uutta voimaa ja askeleesi kevenee yksi
kerrallaan.
Älä siis luovu haaveista ja toiveista. pidä kiinni siitä mitä haluat ja lähde
niitä kohti. Viikko antaa sinulle uutta voimaa ja jaksamista. 💫🙏☀️💛

VKO 11
Viikon aikana tullaan saavuttamaan vaihe, jossa uusia ja
tuottoisia ideoita syntyy monilla eri tasoilla.
Henkilökohtaisella tasolla tulee vastaan arvokkaita kokemuksia sisäisten
voimavarojen lähteestä.
On päästettävä irti kaikista meitä rajoittavista kahleista. Uskallettava lähteä
omaan taistoon ja suunnata voimat siihen, että kaikesta selviää voittajana.
Avaa sydäntäsi ja katso asioita myös toisesta näkökulmasta.
Vaikka ympärillä koet negatiivisia asioita, niin huolehdi omasta suojauksesta
ja jaksamisesta. Muista kun ensin pelastaa itsensä voi vasta sitten auttaa muita.
Aurinkoa ja voimaa kaikille tähän viikkoon.

s

PAKKA 2.
Sinun viikkosi on perheen ja ystävien aikaa. Muista kaikkia
läheisiä ja ole heihin yhteydessä. Pieni illanvietto tai yhteinen ruokailuhetki
saa aikaan hyviä energioita, joilla on hyvin kauaskantoisia merkityksiä. Voit kokea, että joku läheinen kaipaa nyt sinun hyviä energioitasi ja
suojelustasi. Levitä siis siipesi kaikkien ylle ja levitä ympärillesi rauhaa ja rakkautta.
Nyt on aika myös suunnata katse tulevaisuuteen. Kesäsuunnitelmat kannattaa laittaa
alulle. Rauhoita mielesi ja kirjoita vaikka päiväkirjaa tai muistikirjaa, jonne
merkitset viikon tähtihetkiä sekä ajatuksia.
Lomat kannattaa nyt löydä lukkoon, jollet sitä vielä ole tehnyt.
Rauhoita mielesi ja kerää varastoon energiaa, jota tuleva kevät ja kesä sinulta
vaativat. Muista myös lepäämisen tärkeys. Nauti viikon antimista sinulle
rakkaiden ihmisten kanssa.

PAKKA 3.
Sinulta vaaditaan rohkeutta ja johtajuutta tällä viikolla. Uudet
kiinnostuksen kohteet ilmaantuvat ajatuksiisi ja näköpiiriisi. Ne voivat liittyä
harrastuksiin tai työhön, mutta myös matkailu voi käydä mielessäsi. Tartu
niihin tilaisuuksiin, joita sinulle tarjotaan. Istahda rohkeasti keinuun ja
anna tuulen viedä. Nauti hetkistä ja kun huomaat kuinka kevyesti asiat voivat mennä,
kun et ole liian tiukasti kiinni maassa ja tavoissasi.
Tunne-elämässäsi voi jokin asia tai henkilö horjuttaa tasapainoasi. Tämä yrittää
rikkoa nykyisen harmonian. Joskus tässä tilanteessa tarvitaan täydellinen asenteen
muutos, ei vain työtä vaan koko elämää kohtaan, mutta sen tulee tapahtua omasta
aloitteesta eikä kolmannen osapuolen yllytyksestä.
Päivät voivat kulua hyvinkin kevyissä merkeissä loppuviikosta. Ulkoile ja nauti
marjoja sekä hedelmiä, jotta saat vitamiineja ja energiaa.

VKO 10/22
Viikon alku pyörii raha-asioiden merkeissä useammalla
henkilöllä. On hyvä aika tehdä sijoituksia tai aloittaa uusi projekti. On se
sitten työhön tai omaisuuteen liittyvä. Myös kaikenlainen remontointi on viikon
teema. Kodin remontti voi tuntua kaukaiselta haaveelta mutta elämän remontti
voi olla tarpeen.
Käytä viikon energiat omiin suunnitelmiin ja haaveisiin. Aloita jotain uutta
mistä olet jo kauan haaveillut. Luota siihen, että haaveet toteutuvat, kun
niihin uskoo. Kannattaa myös tähdätä hiukan korkeammalle kuin mihin alun perin on
tavoitellut. Mitään ei saavuta, jos ei uskalla.
Viikko tuo tullessaan myös kevään odotuksen. Loppuviikko on hyvää aikaa tehdä
istutuksia kesää ajatellen. Työntää sormet multaan ja laittaa vaikka kesäkukat
itämään. On otollinen aika kaikelle kasvulle.
Nautitaan viikon uudistumisen energiasta. Ota vastaan kaikki mitä sinulle
tarjotaan ja hiukan enemmänkin. Aurinkoa viikkoosi ja ihanaa naistenpäivää
kaikille naisille.

PAKKA 1.
Sinulle annetaan uhkapelurin riskikortti. Eli riskinotto
kannattaa. Siirry siis syrjään tavalliselta polulta ja uskaltaudu kohti uusia
haasteita. Nyt mahdollisuudet ovat hyvät. Jos olet tekemässä kauppoja tai
sijoittamassa tulevaisuuteen niin se kannattaa tehdä tällä viikolla. Tee huolelliset
suunnitelmat. Kuuntele sydäntäsi mitä se neuvoo ja toivoo. Sinulla on paljon
energiaa ja onnea tällä viikolla. Jos suoritat tutkintoja niin niiden tulos on
hyvä.
Käytä kekseliäisyyttä, omaperäisyyttä ja päättäväisyyttä elämän
käytännöllisillä ja älyllisisillä alueilla.
Se minkä kylvät tällä viikolla, tuottaa myöhemmin suuren ja kauniin sadon.

PAKKA
2.
Jos sinulla on huolia niin muista, että niillä ei voi puolustella omaa huonoa
käytöstä. Kun antaa mahdollisten onnettomuuksien pelon värittää elämää, niin
nykyisyyden yllä makaa synkkä pilvi. Tee siis muutos ja Käännä ajatukset positiivisempiin
asioihin. Negatiiviset ihmiset luovat ympärilleen negatiivistä energiaa. Vältä näiden
ihmisten seuraa ja suojaa oma energiakenttäsi, jotta et ime niitä itseesi.
Maailman tilanne ja muut murheet ovat olleet ajatuksissasi hyvin voimakkaasti.
Nyt kannattaa siirtää ajatukset johonkin mukavampaan asiaan, jotta et kuluta
omaa energiaasi näihin murheisiin. Voit lähettää positiivista energiaa ja valoa
niille henkilöille, jotka sitä kaipaavat. Jos koet että sinun täytyy auttaa,
niin tee lahjoitus keräykseen. Pienikin apu auttaa paljon ja saat hyvän mielen.
Alkuviikosta käperryt omiin ajatuksiin mutta loppuviikosta kannattaa riisua jo
huppu päästä ja ottaa vastaan auringon säteitä. Lumi sulaa ympäriltäsi ja
huomaat kevään merkit; linnunlaulua, pajunkissoja ja voit kuvitella ympärillesi
vihreyttä. Muista hoitaa kukkiasi. jos olet unohtanut lannoittaa niitä, niin
tämä viikko on hyvä siihen ja uusien siemenien istuttaminen kannattaa. Tuottaa
paljon iloa, kun huomaat pienten versojen kasvun. Aurinkoa viikkoosi.

PAKKA 3.
Voit nostaa voiton maljan ilmaan. Olet saanut palkinnon
siitä minkä olet jo aiemmin aloittanut. Voit olla onnellinen ja näyttää sen
myös muille. Kohenna ryhtiäsi ja nauti saavutuksistasi.
Oletko ajatellut käydä kampaajalla? Voisi olla hyvä viikko itsensä
hemmotteluun. Osta kukkia pöydälle tai sisusta kotiasi. Sinun viikkoosi kuuluu
kauniit asiat ja niiden arvostaminen. Pimeiden aikojen jälkeen huomaat pieniä
kauniita yksityiskohtia. Kun lähdet ulos, katsele ympärillesi. Kuuletko ja
näetkö kuinka linnut ovat alkaneet sirkuttamaan ja kuinka kauniilta nuo pienet
olennot näyttävätkään.
Huomio niitä läheisiä, jotka kaipaavat huomiotasi. Jos sinulla on lapsia, niin
vietä hetki heidän kanssaan.
Naistenpäivänä on kiva muistaa läheisiä, vaikka iloisella viestillä.

PAKKA 4.
Oletko ajatellut lähteä konserttiin tai vaikka
elokuviin? Jos se ei ole mahdollista niin kuuntele rauhoittavaa musiikkia ja
rentoudu. Sinulle tarjotaan uutta mahdollisuutta tai tilaisuutta. Tartu siihen,
sitä ei välttämättä tarjota toista kertaa. Matka tai jokin harrastus rentouttaa
ja sillä on kauaskantoisia seurauksia. Nauti ja rentoudu viikon mittaan aina
kun vain voit.
Sinun viikkosi on tunteellinen ja se tarjoaa sinulle parastaan. Toivo ja
haaveile. Arjen pienetkin asiat näyttäytyvät ruusuisilta.
On hyvä viikko tehdä aloitteita. Mitä sitten oletkin ajatellut niin kannattaa
laittaa aluilleen. Viikon romanttinen taso on korkealla ja maailma näyttäytyy
hyvin kauniilta. Ei tarvita kuin vähän vaivannäköä ja salaisimmatkin haaveet
voivat toteutua. Yksinäisyyskin voi tällä viikolla tuntua hyvin tyydyttävältä.
Syvällinen sisäinen elämän kokeminen lisää määrätietoisuutta ja valaisee sielun
pimeitäkin sopukoita.
Nauti viikon antimista. Tämä on sinun viikkosi.

VKO 9/22
Viikkotulkinta tulee päivän myöhässä. Omat energiat ovat olleet suurissa muutoksissa, joita minulle on annettu. Nyt olen täynnä uutta virtaa ja aion jakaa sitä teille. Ota vastaan hyvät Energiat, jotka sinulle lähetän. Pyydä sanoilla; Aurinko ja kuu, luo minulle uusikuu!
Monen ajatukset ovat nyt synkissä ja tummissa vesissä.
Murehdimme maailman tilannetta ja samaan aikaan nousee pintaan myös omat asiat.
Moni ehkä pohtii omia valintoja ja pärjäämistä.
Nyt tarvitaan valoa ja iloa elämään. Keskitä siis tämän viikon voimat ja ajatukset
kohti aurinkoa ja valoa. Onneksi viikko tarjoaa meille aurinkoisia päiviä. On
tärkeää olla läsnä läheisille ja ystäville. Unohda turhat riidat ja ongelmat. Älä
maalaa tummaa taustaa tauluusi, vaan keskitä voimavarasi tulevaan kevääseen.
Kevät puhkeaa kukkaan, kun se saa tarpeeksi valoa, lämpöä ja energiaa. Näin
myös moni meistä puhkeaa kukkaan.
Huomioi että negatiiviset energiat ja ihmiset luovat ympärilleen negatiivisia
energioita ja syntyy helposti kiistoja. Joskus nämä asiat opettavat meille elämäntaitoja.
Kuitenkin usein ne ovat vain turhia ja vievät meiltä kaikilta voimia.
Suunnataan katse kohti kaikki negatiivisissa energioissa olevia henkilöitä ja
lähetetään yhdessä heille kaunista, puhdasta valoa.

PAKKA 1.
Sinussa on johtajamaisuutta ja pystyt toimimaan tilanteissa
missä sitä tällä viikolla tarvitaan. Ota vastaan tilanteet, joita eteesi tarjotaan.
Ne eivät välttämättä tule toista kertaa.
Jos sinulla on mahdollista lomailla tällä viikolla, niin nauti siitä ja
rentoudu kun se on mahdollista. Kerää voimia kevään koitoksiin. Matkat ja
harrastukset ovat tämän viikon teema. Joskus matka voi olla hyvin lyhyt mutta
sitäkin antoisampi.
Sinulla on viikossa 7 hyvin antoisaa päivää. Viikkosi
on positiivinen ja näe kaikki ne asiat, jotka sinulla on hyvin ja kiitä niistä.
Tee vaikka kiitollisuuspäiväkirja tälle viikolle. Se antaa voimia tulevaan ja auttaa
sinua näkemään kuinka hyvin asiat elämässäsi on.

PAKKA 2.
Jokin asia tai henkilö horjuttaa tasapainoasi ja
järjestystä. On tärkeää nostaa asiat esille kun niitä ilmenee. Käydä ne läpi ja
joskus on tarpeen tehdä asenteen muutos. Muista, se ei ole koskaan sinulta pois
jos tulet puolitiehen vastaan. Päinvastoin se tekee sinusta paremman ja
helpommin lähestyttävän.
Huolehdi terveydestäsi. Muista tarkistaa, että ruokavaliossasi on
tasapainoisesti kaikkea. Vitamiinien tarve on kasvanut. Ulkoile ja nauti
auringonsäteistä. Ne tuovat sinulle lisää energiaa ja vitamiineja, jotka ovat huvenneet
talven myötä.
Käytä hetki viikosta vanhojen solmujen avaamiseen. Mitä se sitten kenellekin
tarkoittaa. Joillekin se voi olla lihaksien hoitoa, toisille erimielisyyksien
sopimista ja joillekin vaikka vaikean taloustilanteen aukomista.
Käy läpi tunteita ja ole rehellinen itsellesi. Joskus totuutta on vaikea
tunnustaa, mutta vain sillä voi päästä eteenpäin elämässään.
Tämä viikko tarjoaa sinulle uuden mahdollisuuden. Ota vastaan kaikki mitä
sinulle annetaan, myös huonotkin asiat tuovat jotain hyvää, vaikka sitä ei heti
näkisikään. On vai itsestä ja omasta asenteesta usein kiinni, kuinka ne
kohdataan.
Aurinkoa viikkoosi.

PAKKA
3.
Sinun viikkoosi mahtuu paljon erilaisia tunteita ja asioita. Muutos on avainsana.
Se on välttämätön, jotta pääset eteenpäin.
Oletko tekemässä kauppoja tai solmimassa sopimuksia. Tämä viikko on hyvä viikko
tehdä niitä ja ne onnistuvat. Eli jos olet jotain suunnitellut niin kannattaa
laittaa se alulle tällä viikolla. Jos taas olet jo asiat päättänyt, niin nyt on
hyvä viikko toteuttaa niitä.
Viikkosi tarjoilee sinulle makeita hedelmiä. Nauti, sillä tämä on sinun
viikkosi.
Sinulle heitetään ns. toivomuskortti eli toivo jotain, mitä oikeasti haluat ja
lähetä toive eteenpäin. Sen on aika toteutua tämän vuoden aikana. Rakkaus ja
tunne-elämän asiat nostetaan myös esiin tällä viikolla. Elämä alkaa näyttää
ruusuiselta ja huolet haihtuvat. Muista olla kiitollinen niistä mitä sinulle annetaan.
Kaikki ei kuitenkaan ole aina ollut niin hyvin. Huomaa että asiat eivät tule
itsestään, vaan joskus joutuu tekemään paljon töitä niiden eteen, mutta silloin osaa
myös arvostaa sitä mitä saavuttaa.

PAKKA 4.
Mietit mahdollisesti elämääsi. Oletko hukannut punaisen langan pään? Se ei ole
kaukana, löydät sen kun tutkiskelet itseäsi ja sydäntäsi. Osoita sormellasi
niitä kohti itsessäsi, joista huomaat kipuilleesi. Osa tunteista voi johtua
väärinkäsityksistä ja ne voivat johtaa alamäkeen. Älä lannistu, vaikka joskus
harmia kertyy harmin päälle, niin aina taivaanrannassa pilkottaa valo. Jos
jokin suunnitelma kohtaa vastustusta, ota aikalisä. Asiat kyllä korjaantuvat ja
kaikki menee hyvin.
Ole tarkka mihin rahasi käytät. Nyt ei ole aika tuhlailla.
Jos eteesi tulee tilanne, jossa tarjotaan kahta vaihtoehtoa ja on vaikea päättää kumpi on oikea. Luota silloin intuitioosi ja toimi sen mukaan. Liika
puntaroiminen on haitallista. Jos voit siirtää päätöksentekoa ensi viikkoon niin
tee se ja osta ns. lisäaikaa päätökselle. Kysymys voi olla vuodenajasta, koska
eri vuodenajoilla on hyvin voimakas vaikutus kaikkiin maallisiin asioihin.
Nauti alkavasta keväästä ja huomaa kuinka aurinko sulattaa jään ja antaa energiaa
lumen alla oleville kasveille. Näin myös voit ammentaa energiaa omaan sisäiseen
kasvuusikin.

VKO 8/22

PAKKA 1.

Tällä viikolla joudut tekemään valintoja. Sinua kehotetaan lukemaan viestit huolella. Onko joku kohta jäänyt huomaamatta? Kun huomaat tämän niin asiat lähtevät aivan uudella tavalla liikkeelle. Loppuviikosta kaikki selkenee ja energiat tasapainottuu sekä rauhoittuu.
4 pientä asiaa vaikuttavat viikon kulkuun. Poimi kaikki pienetkin onnenmuruset taskuusi, niitä tarvitaan ensi viikolla.
Ti 22.2 on sinun päiväsi🙏❤️
PAKKA 2.

Ystävä tai ystävät ovat tällä viikolla pääroolissa. Kannat mahdollisesti huolta jostain läheisestä/ystävästä. Hän saattaa pohtia liikaa menneitä ja näin ollen suojautuu sillä näkemästä asioiden todellista tilaa. Anna hänelle vinkki että nyt on hyvä aika suunnitella tulevaa. Tehkää se vaikka yhdessä, voit löytää itsellesikin uusia asioita joita et ollut vielä huomannut.
Vietä aikaa niiden kanssa, jotka tuottavat sinulle hyvän mielen. Viikkosi on kevyt ja helpompi kuin olit ajatellut. Nauti siitä.

On usein itsestä kiinni kuinka asiat menevät. Sinulle on varattuna myötätuulta tähän viikkoon, joten hyödynnä se niissä tapauksissa mitkä ovat haasteellisia.
Poimi mukaasi onnen tähtiä. Taivaallasi ei näy synkkiä pilviä, jos niin olet kuvitellut.
Tähyile hiukan kauemmas eteenpäin ja huomaa että moni asia ja unelma on itsestä kiinni.
Sinun päiväsi on torstai. Käännä viimeistään silloin katseesi tulevaan viikkoon ja unelmoi. Anna toiveiden saavuttaa huippu. Sinulle tämä viikko näyttää ne kevään merkit ja auringonsäteet🤩☀️
VKO 7/22

Hyvää ystävänpäivää meille kaikille.
Viikon alussa voit tuntea väsymystä ja koet että on
jaksettava hymyillä, vaikka aina ei siltä ehkä tunnukaan. Nämä ovat viime
viikon energioita, jotka poistuvat keskiviikkoon mennessä. Aloita viikkosi siis
leväten ja itseäsi hemmotellen. Torstaista eteenpäin koet voimaantumisen ja
loppuviikko sujuukin jo aivan erilaisella vireystilalla. Tulet saamaan energiaa
uusiin projekteihin, ystävien/läheisten tapaamisiin tai kodin uudelleen
järjestelyyn. Anna tuulen viedä ja ulkoile, nauti kevyestä ilmasta ja auringon
säteistä. Usealle tämä tulee olemaan hyvä viikko ja jos näin ei sinusta tunnu
niin ensi viikolla viimeistään huomaat asioiden keventyvän.
PAKKA 1.
Sinun viikossasi on kaikki mahdollista. Viikkosi voi tuottaa
täyden harmonian tai pettymyksen. On pitkälti kiinni siitä, minkälaisen energian
annat kulkea mukanasi. Nyt jos koskaan on tärkeää unohtaa menneet ja lähteä
kohti tulevia uusia asioita. Suhtaudu kaikkeen mahdollisimman myönteisesti ja
anna tilaa uudelle. Ojenna kätesi myös niille, jotka ovat jääneet huomiosi
ulkopuolelle. Joskus sovinnon ele voi olla hyvin pieni. Riittää pelkkä hymy ja
se voi tuoda paljon suuremman vaikutuksen kuin arvaatkaan.

Muista että me kaikki olemme hyvin herkkätunteisia. Tee ratkaisut itsenäisesti,
älä anna ryhmän vaikuttaa valintoihisi. Kanna omaa tyyliäsi ja olemustasi
ylpeänä ja ryhdikkäästi. Unohda epävarmuus ja ole rohkea. Muista kärsivällisyys.
Tiistai on sinun päiväsi loistaa.
PAKKA 2.

Moni asia
on kokenut muutoksen tai tulee kokemaan muutoksia sinun elämässäsi. Ota hyvin
nöyrästi vastaan kaikki muutokset, jotka tiellesi tulevat. Ne kasvattavat sinua
ja niiden tarkoitus on viedä eteenpäin, vaikkakin joskus eri polkua mitä itse
ajattelit. Erilaiset luonteet kärsivät välillä mielipide-eroista. Voi olla,
että joudutaan lähtemään eriteille mutta palataan takaisin tulevaisuudessa. Sinulle
tämä viikko on ns. talven viimeinen viikko ja huomaat että kevät ei ole enää
kaukana. Älä anna meilikuvituksen ottaa valtaa koska on vaarana uppoutua
unelmamaailmaan, josta ei ole helppoa ulospääsyä. Nyt on aika kurkistaa olan
ylitse ja nähdä ne asiat menneestä mitkä ovat sinua hidastaneet tai joihin olet
kompuroinut. Muuta näiden asioiden suuntaa ja katso sen jälkeen eteenpäin.
Sinun päiväsi tällä viikolla on ehdottomasti sunnuntai.
PAKKA 3.

Tällä viikolla huomaat, kuinka nautit kodistasi, puutarhasta tai perheestäsi. Koet että sinulle on hyvin tärkeää olla rauhassa kotona. Nauti ruuanlaitosta, siivouksesta tai muista kotitöistä. Elämän rikkaus löytyy hyvin läheltä. Sinä olet saanut niitä asioita tähän viikkoon mitkä ovat sinulle tärkeitä ja merkityksellisiä. Nauti kaikesta mitä sinulla on. Anna rakkauden näkyä ja tuntua. Muista myös kiittää kaikessta hyvästä mitä sinulla on. Viikkoosi mahtuu monta onnellista ja hymyn täyttävää päivää. Kuitenkin keskiviikko on niistä antoisin.
PAKKA 4.

Nyt on
loman aika. Lähde matkalle, jos sinulla on siihen mahdollisuus. Näet, kuinka
sillä on kauaskantoisia vaikutuksia elämässäsi. Jos et konkreettisesti voi
lähteä matkalle niin tee haavematka sinne mihin olet aina halunnut päästä tai
paikkaan, joka on sinulle tärkeä. Aluksi voi olla vaikeuksia aloittaa viikko
mutta kun se lähtee liikkeelle, tie menestykseen on auki.
Kaikki, ne mahdollisuudet, joita sinulle tällä viikolla tarjotaan, kannattaa
ottaa vastaan, sillä niillä on vahva vaikutus tulevaisuuteesi. Jos sinulle
tarjotaan, vaikka uutta työtä tai ylennystä, ota se vastaan.
Vko 6/22

Viikon energiat pyörivät mielihyvän ympärillä. Nyt on aika sosiaaliselle elämälle. Mahdollisesti juhlat tai ystävien tapaaminen ovat viikon kohokohtia. kuinka viestintä on helppoa ja uudet ideat kumpuavat. Ota siis malja kauniiseen käteesi ja täytä se asioilla, jotka tuottavat hyvää mieltä. Nauti elämän mukavuuksista ja luota omaan intuitioon.
PAKKA 1.
Sinulle
viikon aikana nousee pintaan tunteet ja sydämen valinnat. Tunnet kuinka,
sinusta kumpuaa voimaa ja rakkautta. Tunnet vetovoimaa toiseen ihmiseen, sekä
tarvetta kuunnella omia mielihaluja ja tunteita.
Olet tekemässä päätöstä, johon liittyy tunteet hyvin vahvasti. Puntaroi
mielihaluja ja velvollisuuksia. Joudut ehkä tekemään asenteenmuutoksen, jotta
pääset mieleiseen lopputulokseen. Vahvoja tunteita on syytä kuitenkin kontrolloida,
jotta ne eivät aiheuta yksipuolista ja tasapainotonta tilaa.
Luota sisäiseen lapseesi ja kuuntele sen sanomaa. Rauhoita mielesi, jotta voit
keskittyä yhteen asiaan kerrallaan. Katso eteenpäin ja kuuntele sydäntäsi, näin
viikkosi sujuu tasapainossa.

Pakka 2.

Koet välillä olevasi tilanteessa yksin. Tie mitä nyt kuljet, on sinulle vieras
ja ehkä pelottava. Ota siis varovaisia askeleita ja rauhoita mielesi. Tee uusi
tilannearvio. Käy läpi menneitä samankaltaisia tilanteita ja löydät niistä
mahdollisia vastauksia. Suo itsellesi kärsivällisyyttä ja itsekuria. Ole
varoivainen ja etene harkiten. Loppuviikosta oivallat, että aina on jotain
uutta opittavaa. Jos koet että olet kohdannut pettymyksiä, niin ajattele niiden
olevan väistämättömiä. Ota seuraavat askeleet rauhallisesti ja etene säilyttäen
luottamus asiaasi ja odota muutosta, joka tapahtuu parempaan suuntaa.
Läheinen ihminen tuottaa sinulle iloa. Huomaat hänen ystävällisyytensä ja
rehellisyytensä. Arvosta niitä. Ota vastaan kaikki se huomio ja rakkaus, joka
sinua kohtaa tällä viikolla. Tarvitset nyt ystävän/läheisen läsnäoloa.
Pakka 3.
Sinulla on edessä haasteita tielläsi. Innostavat haasteet
nostavat adrenaliinitasoasi. Haluat näyttää mihin pystyt. Jos olet ajatellut ja
olet vaihtamassa työpaikkaa niin nyt on oikea aika edetä asiassa. Uudet kuviot nostavat
innostustasi ja koet yllätyksiä, joita et ehkä osannut odottaa. Huomaat että
tarmolla ja aloitekyvyllä luodaan tyhjästä varsin vankka asema elämässä. Nyt
siis on hyvä viikko neuvotella asioista, jotka koskevat tulevaisuuttasi.
Kaikenlaiset sopimukset, jotka tällä viikolla solmitaan ovat hyvä alku uuteen.
Nyt on siis aika miettiä pitkäaikaisia järjestelyjä. Laadi hyvä suunnitelma,
sillä se luo pohjan kaikelle.


Viikko 5/22
Viikon energiat ovat voimakkaat. Välillä olet hyvin tukevasti maan pinnalla ja toisena päivän tuntuu, että itsesyytökset valtaavat mielen. Teet kovasti töitä, toiset innostuvat siivoamaan kotiaan, toiset elämää ja joku paiskii töitä työpaikalla. Viikko on siis hyvin kaksijakoinen. Malta mielesi ja pysähdy puolivälissä miettimään mitä olet saanut aikaan ja mitä enää tarvitsee tehdä.
TULKINNAT
PAKKA 1.
On hyvin todennäköistä, että talousasiat ovat esillä. On pidettävä silmällä talouteen liittyviä suunnitelmia. Laita tarkoin ylös mihin rahat käytät tai jos teet jotain suunnitelmia, niin laadi siis budjetti.
Joudut tekemään eräänlaisia valintoja. Energiaa sinulla nyt on tarpeeksi, joten käytä se hyväksi tällä viikolla. Teet siis tuota elämäsi siivousta. Muista pyyhkiä joka nurkka huolella, ettei jää ns. porsaanreikiä joihin raha voi kadota. Huolellinen suunnittelu on tämän viikon avainsana. Joskus voi olla parempi, että hetken istuu ja miettii ennen kuin toimii.
PAKKA 2.
On tullut aika saattaa päätökseen asioita, jotka ovat sinua valvottaneet. Kohtaa asiat suoraan ja hyväksy ne. Suunnanmuutos on tarpeen, mutta se vaatii kärsivällisyyttä ja päättäväisyyttä.
Joskus joudutaan lähtemään eritielle mutta voi olla, että tulevaisuudessa palaat takaisin. Nämä ovat niitä matkoja, jotka vain on käytävä läpi, halusit tai et.
Jokin päähänpistos tupsahtaa mieleesi. Käytä mielikuvitusta ja uppoudu haavemaailmaan. Tämä voi olla parempi ratkaisu kuin toimia hetken mielijohteesta.
Muista levätä ja nukkua kunnon yöunet. Sinun ei tarvitse kantaa huolta kaikesta eikä kaikista. Saat ottaa lomaa arjesta, kun suljet silmäsi illalla. Hyvän yöunen salaisuus on siinä että tyhjennät mielesi ennen nukkumaan käyntiä. Eli siivoa vaikka paperille kaikki ne asiat jotka mielessäsi pyörivät ja aiheuttaa levottomuutta.
Kauniita unia tälle viikolle. Kirjaa ylös, jos niitä muistat.
PAKKA 3.
Sinuun iskee asunnon siivous ja järjestely. On aika heittää turhia tavaroita ja roimaa pois. Anna auringonvalon tulla sisään asuntoosi. Avaa siis ikkunaverhot ja poista viimeiset joulukoristeet, jos niitä vielä on esillä. Anna kevään astua sisään. Tämä viikko on hyvä aika tehdä sijoituksia tulevaisuuteen. Ota riskejä sillä ne kannattavat.
Muista myös hyväksyä itsesi ja muut sellaisina kuin olette. Liika analysointi johtaa hämmennykseen ja uusiin ongelmiin.
Kun eteesi ilmaantuu otollisia tilaisuuksia, niin tartu rohkeasti niihin. Olet siis viikon voittaja!